Puola sulkee rajat, pitäisikö kiittää vai ei?
Alkuviikosta koulut ja päiväkodit suljettiin Puolassa, kauppojen hyllyt alkoivat tyhjentyä, kadut hiljentyivät. Hämmennys oli käsinkosketeltava. Ystäväni ilmoitti, ettei aijo toistaiseksi tavata ketään sisätiloissa, ihmiset siirtyivät kotitoimistoihin. Monien mielestä kaikki tämä tuntui liioittelulta. Eilen varmistui, että ensi yönä Puola aikoo Tanskan tavoin sulkea rajansa molempiin suuntiin. Tanskalaiset ystävämme pakkasivat elämänsä ja lähtivät ajamaan kohti Tanskaa, ei ollut vaihtoehtoja. Kodin vuokrasopimus oli päättymässä kuukauden lopussa, samoin miehen työt. Oli helpompi lähteä nyt kun se oli vielä mahdollista.
Katselin hetki sitten ikkunastamme, miten pilvien lomassa lensi lentokone. Yksi viimeisiä, joita täältä on hetkeen lähdössä. Mietin, olisiko meidänkin pitänyt yrittää varata paikat viimeisille lennoille. Meillä ei ole mitään hätää täällä, mutta vapauden rajoittaminen tuo mukanaan melko erikoisen ilmapiirin. Kasvavan sekasorron keskellä, olisi mukavampaa olla tutummalla maaperällä. Itsestäni, ulkomaalaisena tuntuu siltä, että olen koko ajan hieman jäljessä tiedon saannin suhteen. Pyrkimyksestä huolimatta en tunnu pääsevän tilanteen tasalle. Monet ystävistämme suunnittelivat ehkä juuri tästä syystä paluuta kotimaihinsa, nyt se on myöhäistä.
Maanantaina koko Puola pysähtyy. Ihmisiä on kehoitettu pysymään kodeissaan. Kaikki julkinen liikenne, lentokentät, ravintolat, kahvilat, kuntosalit, museot, aivan kaikki on määrätty suljettavaksi. Vain kaupat ja apteekit saavat olla auki. Apteekin työntekijät työskentelevät suojaimet kasvoillaan, hanskat käsissään. Ihmiset jonottavat pankkiautomaateilla, käteinen on vaarassa loppua. Myös kaupoissa on edelleen valtavat jonot. Ihmiset ostavat mitä vielä irti saavat, hyllyt alkavat olemaan tyhjiä.
Meitä kehoitetaan elämään arkea mahdollisimman normaalisti, mutta miten se on enää mahdollista? Asiaa ei auta se, että täällä liikkuu mitä erikoisempia huhuja. Kaupat sulkeutuvat pian, ruoka on loppumassa, mahdollinen ulkonaliikkumiskielto, kaduille vartiointi. Spekulointia, arvailuja, kauhukuvia. Gdanskilaiset tuntuvat olevan tästä kaikesta hieman hämillään jotkut jopa kauhuissaan. Ihmiset eivät oikein tiedä mitä uskoa, joten täällä varaudutaan pahimpaan vaikka kenellekkään ei ole täysin selvää mitä se pahin oikeastaan edes on?
En tiedä onko Puolan ratkaisut oikeita vai eivät. Ei ole vielä ollut tarpeeksi aikaa miettiä asioita, kaikki tuntuu tapahtuvan tosi nopeasti. Vielä viikko sitten elämä tuntui ihan normaalilta, nyt ilmassa velloo maailmanlopun tunnelma. Viimeisetkin Koronan vähättelijät ovat hiljentyneet.
Meillä ei tällä hetkellä ole mitään hätää, elämä tuntuu jotenkin seisahtuneelta. Emme voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsoa miten tilanne etenee. Jotenkin tuntuu, ettei millään ole tällä hetkellä hirveästi väliä. Tarkoitan rahaa, tulevaa Espanjan muuttoa ja muita suunnitelmia. Tuntuu naurettavalta itkeä menetettyjen lento- ja hotellirahojen perään kun tilanne on maailmanlaajuisesti mikä on. Tuleva muuttommekaan ei enää ole itsestäänselvyys, mutta en viitsi sitäkään murehtia. Asiat eivät ole nyt mun käsissäni, joten turha niitä on liikaa miettiä. Jos jotakin mietin niin se on tilanne Suomessa. Suoraan sanottuna ihmettelen suuresti miksei kouluja ja päiväkoteja ole suljettu. Tuntuu siltä, että kotimaassa yhä vähätellään tilannetta. No, se nähdään ehkä muutamien kuukausien päästä, oliko ratkaisut oikeita.
Tällä hetkellä olo on tosi epätodellinen, hieman pelokaskin. On vaikeaa löytää tästä mitään positiivistä, sillä en usko että maailmanlaajuinen sekasorto voi tuoda mukanaan mitään hyvää.
Mitä mieltä te olette rajojen sulkemisesta? Entäs Suomen touhusta? Olisi myös kiva kuulla miten teillä menee, jotka olette ulkomailla tällä hetkellä?