Suuria päätöksiä ja koronavirus.

Hei, olen hengissä, vaikka blogissa meno onkin ollut aika kuollutta. Blogini tulee aina olemaan tälläinen, ei niin kovin säännöllinen. En halua, että tästä tulee koskaan itselleni sellainen asia, joka mun täytyy tehdä. Haluan kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu:)

Täällä talvi alkaa pikkuhiljaa olemaan takanapäin ja kevät pilkahtelee jo aurinkoisissa päivissä. Kevät tuo väistämättä ajatuksiin myös vauhdilla lähestyvän kesän. Kesäkuun alussa suunniteltu Puolan vuosi tulee täyteen. Joidenkin mielestä vuosi ulkomailla voi olla pitkä aika, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olemme vasta päässeet vauhtiin. Kulttuurishokki kaikkine vaiheineen on vasta helpottanut. Olemme juuri asettunee ja tottuneet uuteen elämäntyyliin, nytkö pitäisikin jo alkaa pikkuhiljaa palamaan kotipuoleen?  Ajatus lähdöstä tuntuu ahdistavalta. Jo lyhyessä ajassa olemme rakentaneet tänne kodin. Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat olleet onnen ja ilon täyteisiä. Täällä on oma tukisatama, jonne palata kun väsyttää tai turhauttaa ulkomailla asumisen haasteet. Niitäkin päiviä on yhdeksään kuukauteen mahtunut, vaikka pääosin elämä on tuntunut kuin pitkältä lomareissulta. Seikkailuja, uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Arki ei tunnu arjelta eikä oravanpyörä ole saavuttanut elämäämme täällä.

En myöskään siedä ajatusta jäähyväisistä. Olen löytänyt täältä ihmisiä, joista on tullut oman hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta todella merkityksellisiä. Olen jo oppinut sen, että ulkomailla hyvästit useimiten ovat lopulliset hyvästit. Todennäköisyys siihen, että kohtaa vielä näitä ihmisiä on pieni. Suomesta lähteminen ja ihmisten hyvästeleminen oli helpompaa, sillä tiesin, että palaan vielä.

Tällä hetkellä päässä pyörii niin monta ajatusta. Puolaan jääminen on todella pieni vaihtoehto. Todennäköisempää on, että lähdemme jatkamaan seikkailua muualle. Suomeenkin paluu on ollut mielessä. Tiedän, että Suomeen palattuani elämä ajautuu hitaasti takaisin samoihin uomiinsa. Suomessa elämä oli hyvää, turvallista ja onnellista, mutta tiedän, että tulen saamaan sen kaiken vielä jonain päivänä. Nyt kun olemme elämämme jo pakanneet voisimme kai yhtä hyvin samalla vaivalla viettää ulkomailla vielä toisen vuoden?

Päätöksen teko on hankalaa. En tiedä olenko hölmö, mutta kieltämättä tällä hetkellä mielessä pyörii kaikkien muiden asioiden lisäksi myös koronavirus. Viruksen suhteen ei tietenkään tällä tehkellä ole mitään hätää, mutta kyllä se kieltämätää on sellainen takaraivossa oleva synkkä varjo ajatuksien yllä. En esimerkiksi tällä hetkellä haluaisi muuttaa Italiaan. Tiedän, että pelko on suurimmalta osin turhaa ja olemassa olevat riskit todella pieniä, mutta silti asia selvästi tuntuu vaikuttavan ajatuksiini tulevaisuuden suhteen.  Mitä mieltä te olette asiasta?

Joka tapauksessa, tulevaisuus vaikuttaa ihanalta, päätämmekin sitten mitä vain tulevan kesän suhteen ei huonoja vaihtoehtoja ole. Ehkä ongelma onkin enemmän valinnanvaikeus.