Yhden naisen ystävystymis-tempaus

Olen ollut hieman allapäin viime aikoina. Elämä on ollut niin hiljaista ja vaisua, että on ollut aikaa ajatella. Ajatusten myötä mieleen on hiipinyt koti-ikävä. En ole nähnyt perhettäni enkä ystäviäni seitsemään kuukauteen. Se ei sinäänsä ole pitkä aika, olen ollut pidempäänkin tapaamatta heitä, mutta silloin se oli vapaaehtoista ja muu elämä normaalia.  Silloin tiesin, että kun ikävästä tulee sietämätöntä voin milloin vain palata kotipuoleen. Tietenkin kai voisin lentää Suomeen nytkin, mutta tavallaan oma ikäväni kuulostaa liian pieneltä syyltä lentää Euroopan halki tällaisena hetkenä, jolloin matkustelua tulisi välttää.

Poden ikävää yleensä silloin kun koen jääväni jostakin paitsi tai silloin kun oma elämä maistuu puulta. Tällä hetkellä ikävää lisää osaltaan se, että kaupunkien rajat ovat suljettu, joten ihmisten tulee pysytellä omien kotikaupunkiensa sisällä. Fuengirola on kooltaan pieni paikka vain kymmenisen neliökilometriä. Suurin osa ystävistäni asuu kaupungin ulkopuolella. Täällä asuvista tuttavistani kolme on muuttanut pois joko kaupungista tai koko maasta viimeisten muutamien kuukausien aikana. Viime aikoina oman liikkumatilan lisäksi on siis myös kaveripiirini ollut melko pieni. Olen luonteeltani sosiaalinen, kaipaan ihmisiä ympärilleni ja kun niin ei ole vaikuttaa se suoraan omaan olotilaan.

Tiedän, että nyt ei eletä sosiaalisen kanssakäymisen kulta-aikoja, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten ole tässä asiassa hieman uhmannut koronan lakeja. Olen oikeastaan aloittanut sellaisen pienen, yhden naisen ystävystymis- tempauksen helpottaakseni koti-ikävää.

Jo entuudestaan tiedän, että tutustuminen ja ystävystyminen vaatii muutakin kuin kotoa poistumisen. Ei riitä, että istuu hiekkalaatikon reunalla onnettoman ja yksinäisen näköisenä. Pitää olla aktiivinen, jopa hieman epäsuomalainen. Pitää rohkeasti mennä jutulle, vaihtaa yhteystietoja, välillä jopa hieman piinata mahdollisia kaveriehdokkaita niin kasvotusten kuin somessakin. Tämän kaiken ja enemmänkin olen totta  totisesti tehnyt ja hyvä niin sillä yhden naisen ystävystymis-tempaus on tuottanut tulosta.  Olen tavannut muita ulkomaalaisia ja huomannut, että en ole ainut alakuloni kanssa. Myös muut ulkomaalaiset kärsivät koti-ikävästä, myös he ovat kaukana kotimaistaan, perheistään ja ystävistään.

Tiedämme, että tällä hetkellä meidän tulee pysytellä kotikaupungeissamme, käyttää maskeja ja käsidesiä. Tiedämme, että meidän tulee sietää ikäväämme ja pysytellä erossa lapsuuden perheistä- ja ystävistämme.  Tiedämme myös, että sosiaalisia kontakteja tulisi välttää.  Se vain tuntuu niin kovin hankalalta aikana, jolloin ihmiset tarvitsevat toinen toistaan ehkä enemmän kuin koskaan ennen.