Lihapullat tomaattikastikkeessa

paasiainen_2012_064.jpgTästä ruoasta kuuluu kunnia miehelle. Hän on joskus tehnyt Gordon Ramsayn (?) ohjeella lihapullia tomaattikastikkeessa ja varioi sitä, lisänä oli myös kaapista löytynyttä vuohenjuustoa. Aikasempaan, ”oikeaan” versioon käytettiin mm. tuoreita tomaatteja jotka kaltattiin, sekä  tuoretta persiljaa. Kypsensimme myös lihapullat kastikkeen seassa pienellä lämmöllä suoraan pannulla, emmekä uunissa kuten nyt. Nyt emme kuitenkaan jaksaneet lähteä tomaattien ja persiljoiden vuoksi kauppaan, joten muutimme ohjetta hieman. Tämänkertaisen reseptin sain talteen haastattelemalla miestä jälkeenpäin:

Lihapullat

  • 400 nauta-sikajauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • suolaa, pippuria, paprikajauhetta
  • chiliä
  • liraus worchesterkastiketta, loraus soijaa
  • n. 1/2 murennettua sämpylää
  • turaus ketsuppia
  • pari teelusikallista rakeista dijon-sinappia
  • kananmuna
  • kukkurallinen ruokalusikka turkkilaista jugurttia
  • parmesanjuustoa raasteena

Kuullota sipulit, chiliä, ja valkosipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Paista koepulla ja maista! 🙂 Paista pannulla voissa ruskeiksi.

Tomaattikastike

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipuli
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • suolaa, pippuria, hunajaa, sokeria, voita, oliiviöljyä

Kuullota sipulit ja lisää tomaattimurska sekä puolitetut kirsikkatomaatit. Keittele kasaan ja mausta. (voit myös porata sauvasekoittimella kastikkeen tasaiseksi.)

paasiainen_2012_048.jpg

Kaada kastike uunivuokaan ja nosta lihapullat sekaan varovaisesti. (Leikkaa pinnalle vuohenjuustokiekkoja)

Nosta vuoka uuniin 150 asteeseen n. 10 minuutiksi ja käytä lopuksi grillivastuksia jos haluat antaa vähän enemmän väriä. Meillä oli lisukkeena spagettia, luonnollisesti! 🙂 Joku tuore yrtti kuten basilika tähän sopisi myös tosi hyvin…paasiainen_2012_060.jpg

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY

Mansikka-banaani-smoothie

smoothie_003.jpg

Mansikka-banaani-smoothie

  • 1 prk rahkaa, mitä vain maustamatonta
  • 1/2 banaania
  • pari desiä pakastemansikoita, kotimaisia
  • loraus maitoa (tai mehua tai mehukeittoa)

Kaikki blenderiin ja sekasin, tai korkeaan lasiin johon sopii sauvasekoitin ja poraa sillä. Parasta smoothie on heti, mutta säilyy kyllä päivän jääkaapissakin. Kannattaa sekoittaa vähän ennen tarjoamista.

Ja tämä ei kyllä tarvitse lisättyä sokeria, toki voit laittaa sitä tai vaikka hunajaa sekaan. Kannattaa kyllä maistaa ensin tarviiko. Myös muut pakastemarjat käy, mutta kannattaa valita kotimaisia varmuuden vuoksi (listeriat yms.). 

Myös avokado ajaa saman asian kuin banaani. Banaanin voi jättää pois, mutta silloin smoothiesta ei tule yhtä kuohkeaa. Maustamatonta jugurttia voi myös laittaa sekaan, tai tuoretta sitruunamelissaa tai minttua, tai vaikka limenmehua. 

Mutta tämä on kyllä mun lemppari, parempaa kuin pirtelö.

Ja koska mukana on purkki rahkaa, smoothie käy paremmin kuin hyvin treenin jälkeen. Purkissa rahkaa on juuri oikea määrä proteiineja ja onpahan myös tutkittu, että maitoproteiinit on juurikin parhaita palautumisen kannalta! Eli kerrankin herkku josta voi oikeasti nautiskella hyvällä omallatunnolla 😉

smoothie_007.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta DIY