Lohta & katkiksia

Tää oli hyvää! Resepti on kahdelle. (kuva on otettu ennen uunitusta)

lohi_001.jpg

Lohta & katkiksia

  • 400 g lohta
  • suolaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • pala chiliä (melko mietoa)
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • 1/2 dl auringonkukansiemeniä  (köyhänmiehen pinjansiemen)
  • sitruunaa
  • voita
  • oliiviöljyä
  • (valkoviiniä)
  • katkarapuja

Aloita suolaamalla kala ja paistamalla lohennahkaan väri pannulla voi-öljyssä. Ei tarvitse paistaa lihan puolelta jos ei välttämättä halua. 

Hienonna valkosipuli, chili, basilika ja auringonkukansiemenet.

Nosta lohi nahkapuoli ylöspäin uunivuokaan. Ripottele hienontamasi mausteseos kalan alle ja päälle ja vuokaan. Leikkaa vuokaan vielä pari palaa voita, oliiviöljyä ja vähän sitruunaa. Jos kotona on valkoviiniä suosittelen lorauttamaan joukkoon hieman sitä. Huomaa, että ei kannata laittaa juuri rapeaksi paistamasi nahkan päälle mitään kosteaa, ettei rapeus häviä.

Nosta vuoka uuniin 160 asteeseen. 5 minuutin päästä lisää jäiset katkaravut vuokaan. Paista vielä n. 10 minuuttia, kypsyminen riippuu uunista ja kalan alkulämpötilasta.

Tiedät, että kala on ylikypsä jos se puskee valkoista ainetta eli valkuaista lihasta. Kannattaa kokeilla kypsyyttä haarukalla paksuimmasta kohtaa ennenkuin näin pääsee tapahtumaan…

Meillä nautittiin lisukkeena muusia. Kastike tulee itsestään vuoan pohjalta…

Koti Ruoka ja juoma DIY

Broileriwokki

Parasta pikaruokaa! Paljon hyvää proteiinia kanasta (tai siis broilerista…) ja paljon eri kasviksia, tosi nopea tehdä ja suurin osa aineksista on sellaisia joita löytyy aina kaapista!

wokki_005.jpg

Broileriwokki

  • öljyä
  • 1 rasia broilerinfileitä tai suikaleita
  • paprikajauhetta
  • curryjauhetta
  • 2 porkkanaa suikaleina
  • purjoa/sipulia/kevätsipulia suikaleina
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • fenkolia suikaleina
  • paprikaa suikaleina
  • chiliä hienonnettuna maun mukaan
  • 2 pussia nuudelia keitettynä tai saman verran isosta paketista
  • soijaa
  • sweetchili-kastiketta
  • sitruunan- tai limenmehua
  • suolapähkinöitä/ muita esim. cashewpähkinöitä

Laita vesi kiehumaan. Pilko kasvikset. Lisää nuudelit veteen, kypsennä ohjeen mukaan. En yleensä laita muita mausteita kuin suolaa nuudeli-veteen. Valuta nuudelit ja ala wokkaamaan…

Paista isolla pannulla öljyssä broileri, lisää suolaa, paprikajauhetta ja curryjauhetta. Lisää kaikki kasvikset. Kypsennä hetki, lisää valutetut nuudelit ja sekoittele. Lisää soijaa ja sweet-chilikastiketta. Lisää vielä sitruunanmehua ja pähkinöitä. Maistele välillä 🙂 

Valmista! Tähän menee oikeasti ehkä vartti, ja siitä suurin osa siihen että vesi kiehuu ja nuudelit kypsyvät. Ja jos kasvisten pilkkominen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä pitkän päivän jälkeen, ei muutako pakastealtaan kautta ja wokkivihannekset messiin. 

Mielestäni nuudeliwokit on tämänpäivän versioita jauheliha-makaronimössöstä, eli varsinaisia arki-iltojen pelastajia 🙂 

Koti Ruoka ja juoma DIY