Kun laulu ei luista ja ura ei urkene, laitetaan pillit pussiin ja alotetaan alusta. Palkataan kaikki maailman managerit ja imago-konsultit, pistetään botoxilla huulet törrölleen ja keksitään vielä taustalle trailer park asumisia ja räppi vaikutteita niin eiköhän tie taivaisiin ala olla auki.

Siinä pähkinänkuoressa kuinka pikku-nätistä Lizzie Grantista tuli laitapuolen traaginen Lolita, joka Hollywoodin palmujen katveessa hönkii menetetystä rakkaudesta kuin valiumilla doupattu ankka.

Jotain Lana Del Rey’n molli-voittoisesta ensi julkaisusta ”Video Games” kuitenkin jää sydämen alle kytemään. Surullisen kaunis debyytti on kuin 70-luvun kaitafilmi Hollywoodin varjopuolista, ja siita kaipauksesta joka joskus jää ikuisesti sielua kaivertamaan.

Video Games on kuin luotu pimeneville syysilloille. Ei puutu kun  kynttiloitä, punkkua ja pieni pöhnä, niin se on entiselle Losilaiselle sietämtättömän ihanaa nostalgiaa.

http://www.youtube.com/watch?v=HO1OV5B_JDw

http://www.youtube.com/embed/HO1OV5B_JDw