Karvaiset kaverit vol.8

 

No niin, kiitos kärsivällisyydestänne, ja toivottavasti olette jaksaneet lukea nää mun karvakamu postaukset. Tänään on vuorossa viimeinen, joten voitte huokaista helpotuksesta. Meillä siis on kahdeksan kissaa 😀

Eli hännänhuippuna, viimeisenä muttei vähäisimpänä todellakaan, Nuori Herra Toulouse! Viralliselta nimeltään SolarWind’s Min. Meidän pieni (reilun kuuden kilon) pokavauva. Toulouse oli kauan kaivattu ja pitkään etsitty. Viimein Sastamalaan syntyi pentue jossa kuin tilauksesta oli tämä yksi ja ainoa puna-hopea poika. R oli kauan haaveillut poikakissasta, ja nyt aika oli otollinen. R menetti rakkaan Udonsa edellisenä jouluna, joten meillä oli selkeäsi kissan kokoinen aukko laumassa. Alettiin pohtia josko se olisi nyt sen pojan aika. Kyselin muilta kasvattajilta että miten he pärjäävät kun taloudessa on poikia ja tyttöjä. Useimmiten vastaus oli ihan postiivinen, joten me päätettiin ottaa tää haaste vastaan 😀 Niin Toulouse tuli meille.

Toulouse R:n sylissä Sastamalan kodissaan

Mietittiin jo ennen pojan tuloa meille, että mikä olisi kiva nimi pojalle. Meillä oli pari vaihtoehtoa (ja siis en yksinkertaisesti muista niitä enää, huusin just R:lle makkariin että muistaako se, ei muista! Et tais toi Toulouse olla heti ykkös vaihtoehto) pojan nimeks. Toi Toulousehan on Aristokattien O’Malleyn ja Herttuattaren punainen riiviö pentu joka opetteli kujakollin sähinää. Se vaan oli niin hyvä siin piirretyssä kun se pomppi ja sähisi 😀 toulousella on myös näitä lempinimiä kuten Tulde, Tulppu, Tulio, Teuvo Tulio, Tupelo, Nuori herra Toulouse.

Min on muuten egyptiläinen hedelmällisyyden jumala. Toivotaan että  ”nomen est omen”, ja Tulde tekee paljon kauniita kissavauvoja 😀 Muinaisessa Egyptissä Ministä kerrottiin tarinaa jonka mukaan hän olisi menettänyt toisen kätensä ja jalkansa koska oli kavaltanut kokonaisen kylän miehet. Egyptissä oli syttynyt sota, ja tämän kylän miehet lähtivät sotimaan mutta nuori poika nimeltä Min jäi yksin heidän vaimojensa kanssa, suojelemaan heitä ja heidän tyttäriään. Koska miehiä ei kuulunut kuukausiin, Min näki parhaaksi hedelmöittää kaikki naiset jottei kylä kuolisi. Miehet kuitenkin palasivat ja huomasivat vaimojensa ja tyttäriensä olevan raskaana. Koska Min oli ainut mies kylässä, miehet kimmastuivat ja katkaisivat hänen kätensä ja jalkansa merkiksi rikoksesta. Miehet kysyivät ennen hänen kuolemaansa, miksi hän oli pettänyt heitä? Hän vastasi: Olisitte kiitollisia. Minun ansiostani, vaikka olisitte kuolleet, olisi sukunne jatkunut eivätkä vaimonne olisi vanhuusvuosina jääneet yksin, vaan olisi heidän lapsenne heistä huolta pitäneet, ja saattaneet heidät ikuiseen elämään. Tämän sanottuaan Min kuoli. Taivasten valtakunnassa hänet kohotettiin yhdeksi jumalaksi muiden joukkoon.

Rankan riehunnan jälkeen

Meidän likat on välillä helisemässä Tulden tenpausten takia. Se riehuu ja räyhää, eikä oikeen tajua omaa kokoaan. Se puree ja puskee kaikella voimalla ja nää hennot tytsyt ei voi oikee mitään. Onneks niillä on selkee henkinen yliote meidän pieneen höppänään. Ei tarvii ku kerran kunnolla sähähtää ni poitsu lopettaa. Tintti on sellainen ettei Tulde ees uskalla kokeilla leikkiä sen kaa. Se on niin suuri auktoriteetti sille. Miettikää, pikku ruipelo Tinde pomottaa isoo jätkänkörilästä :D

Siis voiko enempää olla ”jätkä”!

Tossa ylläolevassa kuvassa Tulde oikeesti nukkuu! Se ei oo mikään onnistunut nappaus kesken pesuhetken tms. Se veteli hirsiä miehekkäästi nojaten mun tyynyihin jalat levällään. Tulde on ollu tosi riiviö pentuna. Lapsihan se vieläkin on ja tekee mahdottomuuksia lähes päivittäin, mutta pennumpana se oli aivan älytön. Mä menin kerran vessaan ja se hyppäs pöntön kannen ja mun selän väliin. Yritti sieltä kurotella sinne veteen. En voinnu liikkuu ku muuten se olis muljahtanu pönttöön. En muista enää miten mä siitä onnistuin pois pääsee, tekee äkkikäännöksen ja nappa pojan kii ennenku se ois lillunu siel vedessä :D

Tyyppi rakasti jalkoja joissa oli sukat. Se hyökkäs aina jalan kimppuun ku käveli ohi. Parhaimmissa tapauksissa se ei päästäny irti millään, vaan raahautui huoneesta toiseen jalan mukana. Kyl se vieläkin joskus tuota tekee, mutta nyt se on jo niin painava ettei siit tuu yhtään mitään, sukka lähtee jalasta ennenku se pääsee pitkälle raahautumaan.

Toulouse

Tulde on kans sellainen jokapaikan höylä. Se on aina mukana kun jotain tapahtuu. Ellei se nuku. Sillä on tapana lepäillä aina pitkin kämpää, mut jos se haluu ihan oikeesti nukkua, niin silloin se menee R:n puolelle sängyn viereen lattialle. Sängyn ja kirjahyllyn väliin. Siel se saa olla ihan rauhassa :D  Leivonta on sen mielestä hauskaa, sen pitää aina saada maistella kaikkea mahdollista. Se on jopa syönyt mandariinia!

Herra juustokakun koe-maistaja

Toulouse on kyllä niin R:n kissa, se juoksee sitä vastaan ovelle kun se tulee töistä ja höpöttää päivän kuulumiset sille. Poitsu on kova juttelemaan, yöllä joskus herään siihen kun se tylsyyksissään vaeltelee pitkin kämppää ja valittavalla äänellä höpöttää tyyliin ”keksikää mulle tekemistä”. Mulla ei tunnu olevan minkäänlaista auktoriteettia kundiin. Se ihan pokkana järsii mun naamaa kun otan sen syliin. Nuolee mun nenää ja sit yhtäkkiä purasee, mä oon sille enemmänki kissakaveri ku omistaja :D Mut R:n se on ottanu selkeesti omaksi ihmisekseen. Nautti retkottaa  R:n olkapäällä kun se kantaa sitä.

Tähän kissamainen info väliin…

Lemmikkikissat eivät pysty viestittämään ihmisille halujaan ja aikomuksiaan ruumiinkielellään ja tuoksuillaan, kuten toisille kissoille, joten ne kehittävät meitä varten oman ääntelyvalikoiman. Se on hidas, molemminpuolinen prosessi, sillä yrityksen ja ja erehdyksen kautta kissa oppii, mikä tepsii ja mikä ei, ja lopulta ihminen ymmärtää ainakin osan kissan viesteistä. Jokainen kissa on kuitenkin oma persoonansa, mikä myös vaikuttaa sen halukkuuteen kommunikoida ihmisen kanssa. Jotkut kissat saattavat päättää ettei moinen viestittely maksa vaivaa muutoin kuin hätätapauksissa, ja toiset voivat päätellä, että ne saavat jokatapauksessa haluamansa, joten lisäponnistuksiin ei ole aihetta :D

Tähän voi sanoa että Monnin kanssa jutelaan ihan sujuvasti ja ymmärrän sen tarkoitusperiä tosi pitkälle. Se kertoi mulle kun sillä oli kohtutulehdus ja tajusin heti että kaikki ei oo ok. Mentiin lääkäriin ja tulehdus oli niin alkutekijöissään että lääkärikin ihmeteli mistä sen saatoin tietää. Yami ei juuri puhua pukahda muuten kun moikkaa ja vaatii herkkuja. Nanna on melko hiljainen tyttö. Misty höpöttelee vaatteita raahatessaan, mutta en kyllä ymmärrä mitä se tarkoittaa. Papai ei hirveesti myöskään puhu, ne normit moikkaukset ja ruokahommelit. Tintti sensijaan on oikee kiljukaula kun sille päälle sattuu, mulla on kyllä vielä vähän hakusessa toi sen viestittely… Lupe kähisee lähinnä silloin ku on kahdenkeskinen hellittelyhetki peiton alla, tai jos se tosi kovasti jotain haluaa. Potisu tosiaan höpöttelee sitten lähestulkoon aina, kävellessään, itsekseen, törmätessä muihin kissoihin ja ihmisiin.

Tulde ja Lupe

Siinä se oli! Viimoinen osa Karvaiset kaverit postauksesta. Mutta älkää huoliko, kyllä mä noista apinoista vielä tänne kirjoittelen. Ja sitten jos ja kun vaaveja siunaantuu niin niistä, sekä tietysti odotusajasta :)

Mitäs piditte Karvaiset kaverit-sarjasta?