It’s my choice
Yks taannoin kuulemani kommentti pisti mut miettimään omaa rahankäyttöäni. Ja myös yleisesti ottaen sitä miltä tällaisen pienen bloggarin elämäntyyli saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa. Mä oikeen aloin miettimään että ostanko mä tosiaan niin paljon enemmän vaatteita yms. kuin keskiverto ihminen yleensä… vai vaikuttaako se vaan siltä. Ja mikä se keskiverto oikeestaan edes on? Mutta ihan vaan selkeyden tähden, otetaan vaikka neljä tilannetta…
1. Nuoripari, ilta kotona kynttilän valossa, halpa punkkupullo, keksejä ja viiniä sekä ameriikan kartta ja matkaopas. Valinta on heidän, sen sijaan että menevät ravintolaan syömään, juomaan ja tapaamaan ystäviään, he laittavat 100e matkasäästötilille ja fiilistelevät reissua sen halvan punkun punastamin poskin.
2. Kaveriporukka, alottelemassa iltaa jonkun luona. Bisee, lonkkuu, sidukkaa. Kohta suunnataan Nosturiin keikalle. Jumalauta se Einherjer on kova!!! kivaa vaihteluu normikaljottelun sijaan näin viikonloppuna. Keikkalippu ja nosturin stobe nostaa illan menekin about 80e hujakoille sen normin 50e sijaan. Ja snägärin kautta taksilla vielä kotiin koska vittu me mitään köyhii olla! Jälleen kerran, oma valinta.
3. Ystävykset. Hotellihuone keskisuomessa. Koirat pesty ja puunattu huomista näyttelyä varten, joten nyt vois käydä yksillä tuolla aulabaarissa ja sit nukkumaan ennen huomisen koitosta. Näyttelymaksu 35e/koira/päivä, hotellihuone 50e/vrk/hlö, bensat ja safkat karkeesti 40e. Yli satasen paukku, jos siis ollaan vaan yks yö ja päivä koiranäyttelyssä tai kissanäyttelyssä. Ja taas, oma valinta…
4. Minä, maanantai aamu töissä, viikonlopun yövuorot takana. Itiksen kautta kotiin, josta alesta 10e college, 6e kaulakoru ja kahdet parin euron sukkahousut. Saattoi mennä hippasen yli 20e. Mut helvetti ku olinki tyytyväinen löytöihin! Tämäkin oma valinta.
Mutta kappas, nyt kun tää on tässä kirjoitettuna mustaa valkoisella, niin se ei enää näytäkkään kovin pahalta. Juu, ostelen jotain pientä, joskus suurempaa, joskus jopa kerran viikossa. Saatan myös joskus tilata jotain. Mutta en juuri käy ulkona syömässä, en juo, en käy keikoilla, eikä viimeaikoina ole mennyt näyttelyihinkään rahaa kuin max se näyttelymaksu (ja viime näyttelystä, siitäkin taitaa olla yli vuos…). Blogissani toki ilolla esittelen näitä löytöjäni, joskus kertaostoksista saattaa tulla parikin postausta. Ja vaikka ostaisinkin keskivertoa useammin, niin so what! Se on mun valinta. Ja voin vaan todeta että helvetin paljon terveellisempi ja edullisempi valinta kuin esim. tuo vaihtoehto 2, joka toki on heidän valintansa, ja heille mieluinen. Noita vaihtoehtoisia tilanteitahan löytyisi varmaan pilvin pimein. Joku kerää antiikkia, joku arabian maitokannuja jne. Mutta nuo yllämainitut on ehkä noita yleisimpiä. Ja joissain tilanteissa ei pahimmassa tapauksessa jää jäljelle kuin paha olo ja muistamattomuus edellisestä illasta. Mulle tuo iloa joka kerta uudestaan ja uudestaan se kun vedän jalkaani Jeffrey Campbellini…
Eli vaikka joku siellä ruudun toisella puolen joskus kelaa että miten toi voi kokoajan ostella jotain, niin ei se ihan niinkään oo. Varmaan hankintoja saattaa olla sitä normi määrää useammin, mutta harvemmin ostan mitään todella kallista. Mä oon aika hyvä alehaukka, ja etsin yleensä merkkikamatkin käytettynä. Jos suomalainen yleisesti ottaen pistää vaatteisiin ja kenkiin 700e vuodessa (tais olla joku vuoden 2010 tilasto), niin voipi mulla mennä kyllä yli ton kepeesti. Mutta jos sitten miettii miten suomalainen huvittelee (lue dokaa), niin siihen varmaan voi hyvinkin laskee ainaki sen 200e/kk (mikä voi olla jopa aika alakanttiin). Eli 2 200e vuodessa. Mä en käytä sitä 2 200e. Eli eiks se ihan loogisesti sitten mee sinne vaatepuolelle, joka on mun harrastukseni ;D
Mä en ensin nähny oikeestaan edes syytä alkaa tästä edes kirjoittamaan, ei mun tarvitse selitellä omia valintojani. Miksi sitten näin teen? Jokaisella on omat prioriteetit ja eri asiat on tärkeitä eri ihmisille. Ehkä en kuitenkaan halua että ihmisillä on jotenkin valheellinen kuva siitä että mun elämä pyöris vaan pelkästään vaatekaupoissa juoksemisen ympärillä. Kuitenkin, tää on mun harrastus, iso osa mun elämää. Ei kukaan kritisois jos mulla olis kausikortti über kalliiseen kuntosaliin. Tai jos välttämättä haluisin käydä ratsastamassa. Tätä vaan ei osata nähdä harrastuksena, tai no harrastus on ehkä lievä understatement, ehkä jopa elämäntyylinä. Ja jos mä en muuten mihinkään rahojani tärvää, niin saisinko mun pitää harrastukseni… En mäkään kritisoi muiden valintoja. Se on jokaisen oma asia mitä harrastaa. Niinkauan kun ei muiden elämää harrastuksillaan tärvele.
THE END
GOT IT 😀
Kuvat: echozlang.blogspot, Prada, lovequotes
