Ihana ilta

Eilisilta oli oikein kiva. Mä olin systerin kanssa liikenteessä ja houkuteltiin mukaan vielä meidän yks miespuolinen ystäväkin. Oltiin siis ravintolalaiva Wäiskissä katsomassa burleskiesityksiä. Mä lupasin teille hieman valoittaa tuota burleskia kun monilla voi olla aika väärä käsitys siitä ja saattaa yhdistää sen strippaamiseen. Nää on kuitenkin kaks melko eri asiaa ja niiden ero tulee toivottavasti vähän selkiytymään teille tän jutun myötä.

Eli tapahtuman nimi oli Burly-Q Boat, ja illan teema oli laivamatka. Mielikuvitus seilaus ympäri maailman vesiä, ja pysähdyksiä eri satamissa, joista nämä esiintyjät sitten ”nousivat” laivaan esiintymään meille. Illan isännöi mahtava Bent van der Bleu, joka myös esiintyi lavalla.

bent.jpg

Bent jakaa porukalle laulujen sanoja, koska yhdessä vaiheessa iltaa oli pieni yhteislaulun paikka.

Burleskin historiahan ulottuu tuonne 1800-luvun music hall-viihteeseen ja vaudeville teatteriin. Kaikki varmaan tietää legendaarisen Moulin Rougen Pariisissa? Sieltä löytyy myös yhtymäkohtia burleskiin. Burleski on hyvin vapaa esittävän taiteen muoto. Siinä henkilö voi omaksua ihan minkä tahansa roolin. Voi olla vaikka piparkakkupoika jos niin haluaa. Kyse on siitä että teet lavalla just sitä mitä haluut. Vaatteita perinteisesti lähtee esityksen aikana, mutta kriittiset paikat pysyy peitettynä (siis nänneissä on tasselit ja alapään suojaa jokin, oli se sitten sukka, lehti tai joku muu härpäke) yleensä ei olla täysin alasti. Eikä tässä se alastomuus oo se juju, vaan se tarina, ja kuinka se etenee. Toki kiusoittelulla (tease) on suuri osa tässäkin, mutta stripteasea tämä ei ole. Eli pääpointti ei ole riisuutumisessa. Tarkoituksena ei ole kiihottaa, vaan kiusoitella ja viihdyttää. Joissain esityksissä vaatteita lähtee vain vähän, joissain enemmän, se on täysin esiintyjän itse päätettävissä kuinka pitkälle hän haluaa mennä. Olen nähnyt myös esityksen joka alkoi siitä että esiintyjä oli lähes alasti ja esityksen aikana vaatteet lisääntyivät. Eli käänteinen tapahtuma normaaliin esitykseen verrattuna.

laulu.jpg

Layla de Light

Ranskankielinen sana burlesque merkitsee liioitellun hullunkurista, ilveilyä ja pilailevaa. Ja sitähän nämä esitykset ovat. Ilmeet ovat liioiteltuja, samoin kuin eleet. Burleskin tarinat voivat olla iloisia, surullisia, koomisia, ihan mitä tahansa. Jotkut esiintyjät tulevat lavalle ilman mitään rekvisiittaa, toisilla sitä voi olla hyvinkin paljon. Esiintyjät ottavat yleisön huomioon, iskevät silmää, ja flirttailevat. Ja se just luo sen tunnelman että hei, tyyppihän esiintyy juurikin mulle eikä oo jossain kaukana, saavuttamattomissa.

laulu2.jpg

Layla de Light

Burleskissa vuorovaikutus yleisön kanssa on oleellista. Esiintyjien ilmeet ja eleet kertovat tarinaa, ja siksi esiintyjät ovat mahdollisimman lähellä yleisöä. Mun mielestä parhaita esityksiä on just nää joissa penkit ovat tosi lähellä lavaa, ja esiintyjät tulevat ihan lähelle, ns. kosketusetäisyydelle. Wäiskissä tää toteutuu todella hyvin. Noissa isommissa gaaloissa esitykset jää väkisinkin hieman etäisiksi (ainakin mun mielestä) koska esiintyjät ovat korkealla lavalla ja yleisö istuu kaukana. Mutta vaikka esiintyjät olisikin kauempana on nää taidokkaat performanssit aina mahtavaa silmänruokaa 🙂

naiset.jpg

Femmes Furiosos

Mä otin tosiaan mun kameran mukaan tonne, aikomuksena kuvata kunnolla. No ensikskin, me ei saatu istumapaikkoja, ne oli kaikki täynnä. Toiseks, mä uppouduin niin tyystin esityksiin että en muistanut koko kameran olemassa oloa ennekuin systeri kysyi että saitko kuvia meidän kaverin esityksestä. Siinä vaiheessa muistin kameran, ja sain kuvia muutamista viimeisimmistä esityksistä. Huonoja fotoja, kaukaa otettuja…

annukka.jpg

Huumaavan kaunis Dahlia DarkStorm esityksensä jälkeen

Kuten yleensäkin burleskiesityksissä, yleisö oli myös laittautunut viimeisen päälle. Oli seilorihenkistä, fiftari, ja vaikka mitä asua. Oli vanhanajan herrasmiehiä, ja rock’n’roll kundeja sekaisin. Näissä tilaisuuksissa riittää nähtävää ihan yleisössäkin. Toki on ihan normi vaatteissa tulevia myös. Mun asu meni mönkään koska en vaan saanut mitään kenkiä mätsäämään mun merimies asuun, joten laitoin sitten ihan perus vaatteet päälle. Mutta yleisesti ottaen mustakin on kiva panostaa näihin tilaisuuksiin.

bent2.jpg

Bent van der Bleu ja säären ojennus

Mä oon muutamaan otteeseen käynyt tapahtumissa jotka järjestetään ravintola kaisaniemessä ja siel on aina ihan fantastisen upea tunnelma. Tuntuu kuin olis siirtynyt ajassa vuosikymmeniä taaksepäin jonnekkin 40-luvulle. Kaikki on viimeisen päälle laittautuneita, käytös on ihan jotain muuta kuin ravintoloissa yleensä. Siellä todellakin henkii se vanhanajna tunnelma ja glamour. Suosittelen ehdottomasti! Seuraava tapahtuma on toukokuussa, Sinsational Spring Awakening. Vielä on ainakin lippuja jäljellä, mutta kannattaa toimia nopeesti, nuo kun tuppaavat aina myymään loppuun.

pikkujulenetkev13-1024x724.jpg

Liput täältä

En voi tarpeeks ylistää suomen varmasti tunnetuinta burleskitaiteilijaa, Bettie Blackheartia, tulitasselien kuningatarta. Hänen tunneillaan juuri kävin opettelemassa näitä burleskin perusteita. Siinä on todella hyvä opettaja. Tunnit olivat aina tosi hauskoja, vaikka hiki nousikin pintaan. Bettie on ihan mestari ja tosi ihana tyyppi. Häntä saamme kiittää siitä että meillä suomessa on burleskia. Bettie toi nimittäin burleskin suomeen ja suuren yleisön tietoisuuteen. Kiitos Bettie!!!

bettie.jpg

Duo Mustang (Frank Doggenstein & Bettie Blackheart)

Jos teitä alkoi kiinnostaa burleski, niin käykää ihmeesä Helsinki Burlesquen sivuilla. Sieltä löytyy tietoa tulevista tapahtumista. Ja voin suositella myös lämpimästi burleski tanssia liikuntamuotona. Esimerkiksi Himo-klubi järjestää burleskitanssitunteja. Mä itse tykkäsin niistä kovin. Ja mieli tekis taas jatkaa…

kaikki6.jpg

Koko esiintyjäkaarti yhdessä

Kiitos kaikille superihanille esiintyjille! Mulla oli hauskaa, ja odotan innolla seuraavaa kertaa kun pääsen jälleen nauttimaan ihanista esityksistä ihanassa ilmapiirissä ihanien ihmisten kanssa <3

Ootteko te käyneet katsomassa burleskia?

 

 

Kulttuuri Suosittelen

Eilen se vihdoinkin tuli!

Meinaan se lahjatuoksu jota odottelin. Mähän olin siellä Costumessa kosmetiikkaraadissa hajuvesiä testailemassa ja meille luvatiin sitten postittaa jokaiselle se meidän lempparituoksu 🙂 Postipoika oli sitä edellisenä päivänä yrittänyt tuoda mutta enpä ollut sitten kotosalla. Joten piti hakea se sitten postista. Tai no, R kävi hakemassa kun jouduin yllättäen tekemään eilen pitkän päivän töissä. Mutta eipä tuo pitkä päivä mitään haitannut kun tiesin mikä kiva ylläri mua odottaa kotona 🙂

Mä voisin tähän alkuun laittaa teille kuvauksen tuoksusta, katotaan arvaatteko mikä sieltä paketista paljastui?

”A little punk rock, a lot of free spirit. This fragrance blends bright sparkling mandarin with bold white florals for a fragrance experience that captures the essence of femininity and the daring allure of the unexpected.”

Notes:
Sparkling Mandarin, Water Hyacinth, Green Apple, Red Currant, Lily of the Valley, Blushing Peony, Violet Leaves, Orange Flower, Smooth Woods, Liquid Musk.
Style:
Unexpected. Daring. Free.

Täs tuoksus on paljon sellasia hajuja joita löytyy mun muistakin tuoksuista ja joista tykkään tosi paljon. Esimerkiks myski on ihan mun lemppari, ja mä tykkää sitruksista, mutta niitä ei saa olla liikaa. Myös erilaiset puutuoksut miellyttää mua.

paketti_pieni.jpg

Mä maltoin aika hyvin mieleni. En siis rynnännyt ulkovaatteissa ja kengät jalassa paketin kimppuun vaan kiltisti riisuin, moikkasin kisut ja sitten vasta kävin käsiks 🙂 Sisältä siis paljastui…

sisalla_oli.jpg

…Juicy Couturen LaLa!!! Mä olin jo siel tuoksuttelutilaisuudessa vähän hämmästynyt että tästä tykkäsin niin paljon. Jos oon rehellinen niin en oo ikinä kyseisen merkin hajuja haistellut. Mä jotenkin miellän ne niin teini-purkka-pinkki tuoksuiks etten voinu edes kuvitella sieltä tällaista löytyvän. Mä lyön vetoo et en oo yksin tän mielikuvan kanssa, ja takuulla Juicy Couture menettää monen monta potentiaalista hajuveden käyttäjää just sen takia että mielikuva on niin syvälle iskostunut ihmisten mieliin.

kuva1.jpg

Mulle ainakin voimakkaimman mielikuvan antaa ehkäpä juuri tuo kielon tuoksu. Tästä en niin herkästi havaitse ainakaan itselläni tuota vihreää omenaa, enkä noita muita ns. syötäviä, tosin nehän on tässä tuoksussa ilmeisesti niitä ensituoksuja, ja yleensä kun hajuvesiä laitan niin annan sen olla iholla ennenkuin alan haistelemaan. Ehkä just siks mulle noi valkoiset kukat jotka ovat sydäntuoksuna nousevat päällimmäiseks, en tiedä, tää on mun omaa järkeilyäni vaan 🙂 Myski tulee sieltä alta vasta jonkin ajan kuluttua, eikä niin kovin voimakkaana.

kuva3.jpg

Mä veikkaan kyllä että tää nousee ehdottomasti sinne mun top kolmeen. Mä oon nyt tosi paljon käyttänyt sitä Jimmy Choota. Se jotenkin valikoituu aina sellaisena varmana tuoksuna mun käteen ellei oo tullut sitten jotain muuta tuoksuvisiota jota lähden muilla tuoksuilla toteuttamaan. Mut nyt Jimmy saa kovan kilpailijan Juicystä 😀

Piti viel tuolta Fragranticasta ottaa noi tuoksu erittelyt teille tähän, ne on hieman yksityiskohtaisemmat kuin tuo aiempi kuvaus. Samassa myös vähän infoa tuoksusta.

”Juicy Couture launches Couture La La, a new fragrance, in late November 2012. This fragrance is in a way a tribute to the Juicy Couture debut from 2006, since it is announced as its punk-rock, more up-to-date version. Couture La La embodies free spirited and effortlessly glamorous women.

The composition is described as luscious floral – fruity bouquet with elegant musky background. It opens with sparkling fruity aromas of mandarin, green apple and red currant. The heart is made of white flowers of lily of the valley and orange blossom mixed with powdery violet leaves. The base hosts sensual musk accords.

Fashion model Karlie Kloss is the face of the campaign. The scent is available as 100 ml Eau de Parfum.

kuva4.jpg

Voin siis todellakin suositella tätä tuoksua. Tää on sellaiselle joka pitää raikkaasta, mutta ei liian sitruksisen kirpakasta tai sporttisen raikkaasta. Tää ei ole millään muodoin liian makea, eikä myöskään raskas tuoksu. Musta menee pitkälti samoille linjoille kuin se Jimmy Choo ja Versacen Bright Crystal. Nää toki on vain mun kokemuksia tästä tuoksusta, ja se miten mun iho tuo tän kyseisen hajuveden esiin. Mutta näillä testauksilla ja nyt päivän tätä tuoksutelleena pitää todeta että I just love it <3

Onko teillä kyseistä tuoksua? Mitä pidätte siitä? Tai mikä on teidän lempituoksu?

 

 

 

Kauneus Oma elämä Testit