Tänään teille esittäytyy Lupetto. Viralliselta nimeltään Satyricoons Erzsébet. Aakkosissa oli E meneillään ja tuo Erzsébethän on hurjamaineinen kreivitär Bathory omalla kielellään. Kutsumanimi Lupetto (meinaa pikkuhukkaa italiaksi) tuli siksi että Lupe oli ihan harmaan sudenpennun näköinen. Lupetto eli Lupe, Lupsu, Luumu, Lulube, Lupettopupetto. Käähkä.

Lupe on Yamin tyttärentyttären tytär. Eli mun siskolla asuvan Satyricoons Dragonflyn (Mimir) tytär. Lupe on väritykseltään mustasavu. Mä olin savukissasta jo pitkään haaveillut. Ja kun Mimirille etsittiin sulhasta, päädyttiin komeaan siniseen kolliin joka kantoi piilossa savugeeniä. Eihän se todellakaan ollut varma että sieltä savua tulis, mutta näköjään Mimir oli kuullut haaveet ja sieltä tuli yksi musta tyttö (Evil Lyn) ja yksi mustasavu tyttö (meijän Lupe). Luonnollisesti tää savulikka jäi sitten meille.

Lupe on tosi kiltti tyttö. Ei aiheuta koskaan mitään kärhämiä. Se on pitkäpinnainen, mutta välillä kyllä saa tarpeekseen kun jää alakynteen leikkiessä. Silloin tulee tassusta. Lupella on todella omalaatuinen ääni, se vähän niinkuin kähisee, siitä yksi noista lempinimistäkin johtuu. Välillä se on sellaista sirinää melkein, ihan kuin tilhiparvi 😀

Näyttelyissä Lupekin on pärjännyt ihan hyvin. Tosi harvakseltaan me R:n kanssa nykyään näyttelyissä käydään. Periaatteessa vaan ne pakolliset tuon kasvattamisen kannalta. Kissa tarvitsee avoimen luokan (se tarkoittaa että kissa on leikkaamaton ja yli 10kk (korjattu moka ;D) ikäinen) exellent arvostelun (tässä todetaan että kissa täyttää rotunsa kriteerit, ja on kelvollinen jatkamaan sukua) jotta se voi tehdä enemmän kuin yhden pentueen.

Lupe näyttelyssä (kuva: Tuula Arokanto)

Lulube on kaikkiruokainen, kiltti ja vaatimaton kissa. Ei omaa mitään suuria persoonallisia elkeitä. Tykkää tulla peiton alle kyhnäämään. Eiku onhan silläkin oma omituisuutensa. Tää tosin on hieman kyseenalainen omituisuus… Silloin kun sillä on juoksuaika, se pissaa meidän eteiseen ulko-oven viereen 🙁 No onneks ei sentään matolle tai mihinkään mitä ei vois helposti luututa puhtaaks 😀

Tässä sen huomaa kuinka pinna kasvaa kissojen kanssa eläessä. Noi on sellasia asioita joita kovin moni ei sulattais. Mutta se kuuluu osana kissan luontoon, merkata reviirinsä yms. Kun olen valinnut elämäntavakseni tämän, elämän kissojen ja etenkin myös muutaman leikkaamattomankin kissan kanssa, koen että en voi myöskään kissaa syyttää oman luonnollisen toiminnana harjoittamisesta. Eihän se kivaa ole, mutta en myöskään pidä sitä suunnattomana vaivana. Ainakin meillä on tosi puhdas eteisen lattia!!!

Tähän voisi nyt vähän tietoiskumaisesti laittaa pienen hommelin kissan leikkauttamisesta.

Eli, on joku ihme myytti että kissan pitäisi ne yhdet pennut thdä ennen leikkaamista. Tämä EI mitenkään päin pidä paikkaansa. Kissa EI myöskään kaipaa saamattomia pentuja, jos se on leikattu. Uroskissa EI menetä miehisyyttään kun sen pallit poistetaan.

Leikattu naaras säästyy mahdollisilta kohtutulehduksilta. Ja niillä ei ole muitakaan kyseisiin elimiin suuntautuvia sairauksia (esim. jotkut syövät). Ne eivät ”kärsi” jatkuvista juoksuista. Leikattu uros ei räyhää toisten urosten kanssa, sillä ei myöskään esiinny näitä em. sairauksia jotka ovat sidoksissa näihin elimiin. Kummatkaan ei merkkaa, ja ovat rauhallisempia, koska ei tarvitse jatkuvasti stressata lisääntymisestä.

Eli leikatkaa hyvät ihmiset kissanne! Eri asia tietysti jos kasvatatte. Mutta maailma on jo nyt täynnä kissoja joilla ei ole kotia. Unohtakaa nuo aataminaikaiset uskomukset ja tehkää kissoillenne palvelus ja antakaa heille rauhallinen ja nautinnollinen elämä. Piste.

Pikku Lupe

Lupe näytti ihan pienenä nallelta, ja sitten isompana se alkoi muistuttaa sitä sudenpoikasta. Kun Lupe tuli meille, koki Tintti jotenkin jäävänsä Lupen varjoon, ja että hänen vauvan paikkansa oli anastettu. Tinde ei oikeen vieläkään voi kestää liian läheistä kanssakäymistä Lupen kanssa. Kyllä ne toisiaan sietää ja kestää olla jopa lähekkäin, mutta eivät kyllä toisiaan rakasta.

Hurrrrrja Lupe

Lupe oli syntyessään aikas iso pentu, varsinainen pullukkalikka. Oli sen siskokin melko iso, ja molemmat saivat ravintoa aivan huimasti kun olivat kehdestaan. Lupen siskon paino nous niin nopee, että sille alkoi kehittyä lattarinta sen takia. Siis kun se makas mahallaan, ja paino nous liian vauhdilla, niin rintalasta alkoi painua ja levitä. Lääkärit sanoivat että jos se sinnittelee siihen asti että alkaa kävellä, saattaa ehkä henki säästyä. No me ei todellakaan aiottu jättää asiaa sen varaan. Aloin kuumeisesti ettiä tietoa netistä ja Facebookin kautta kysellä tutuilta kasvattajilta. No sieltä sainkin tietää että yksi kasvattaja on menestyksellä näitä tapauksia hoitanut sellaisella itsetekemällään korsetilla. Otin yhteyttä kyseiseen kasvattajaan ja hän lupasi lainata liivejä. Tuli jopa auttamaan niiden päälle pukemisessa 🙂 Likan olo alkoi kohentua samantien. Pari viikkoa noita liivejä muistaakseni pidettiin, välillä vaihdettiin vaan isompaan kokoon kun tyyppi kasvoi, ja sitten niistä voitiinkin jo luopua. Nyt tyttö asuu porvoossa ja voi maanmainiosti 😀

Lupe ja Eevi pieninä

To be continued…

Tintti, Thaani, Tinde, Tatai, Tiivitaavi, Vinda, Vindaloo, Tinttivintti, Tiuti, Titiuu, rakkaalla lapsella ja niin edelleen 😀 Elikkäs, may I present you Satyricoons Catwitch TinTin!!!

Tintti on Papain tytär. Se tyyppi joka syntyi ekana, peffa edellä ja aiheutti sen pureman R:n peukaloon 😀 Mä rakastuin Tinttiin ensisilmäyksellä. Tintti ja sen hassu nenä! Päätin heti että tää vekara jää meille. Mietin vaan että miten saan R:n puhuttua yli. Muistan kuinka töissä puhuin duunikavereille parvekkeella että millä ihmeellä mä saan sanottua sen että oon päättänyt likan pitää. No kuten  näkyy, Tintti on meillä, eli eipä ollut kovin vaikee urakka se ylipuhuminen. Tintti on niin ♥

Tinttihän on kuvioton kilppari niinkuin Nannakin. Luonne on myös sen mukainen. Thaani kyllä näyttää kun kaikki ei mee mielen mukaan. Se uhoo jopa R:lle niin että joskus R sanoo että melkein pelkää Thaania. Mutta sit kun on oikeesti tosi kysessa, kuten jos joutuu antaa lääkettä, leikkaa kynnet, pestä tyypin, niin se käyttäytyy tosi hyvin ja kiltisti. Eli Tinden ”pahailu” on pelkkää kulissia ja uhoomista suurissa määrin.

Villeilyä sängyllä

Tintillä on yksi tapa joka erottaa sen täysin meidän muista kissoista. Se ei syö lainkaan kuivaruokaa. Ei oo ikinä syönytkään. Tai ehkä se pentuna vahingossa söi mutta ei kyllä sen jälkeen oo kertaakaan maistanut. On se joskus niillä leikkinyt, mutta suuhunsa ei niitä laita. Tintti tykkää kissojen minttunapeista, mutta niidenkin pitää olla tiettyä merkkiä (Best Friend). Myös kuivatut ankkasuikaleet on likan lemppareita.

Mä tajusin just että mun edellisestä karvaiset kaverit postauksesta puuttui se tietoisku! Joten tässä niitä tulee sitten kaksin kappalein. Aloitetaan tällä:

Kissalla on yleensä neljä kolmen viiksikarvan riviä molemmin puolin kuonoa. Yhteensä siis 24 viikseä. Kukin viiksi on yli kaksi kertaa paksumpi kuin ihmisen hius. Lisäksi viiksikarva on ihossa kolme kertaa hiusta syvemmällä ja siinä on runsaasti hermopäätteitä ja erinomainen verenkierto (siis ei itse viiksessä vaan sen tyvessä). Siksi viiksikarvat aistivat erittäin herkästi ilman liikkeitä ja kosketusta. Itse asiassa ne ovat niin herkät, että kissa voi saada monenlaista tietoa lähiympäristöstään jopa koskettamatta. Kun kissa koskettaa jotain viiksikarvoillaan, se voi liikutella kahta ylintä viiksiriviä kuonon molemmin puolin arvioidakseen lähellä olevien esineiden etäisyyden. Tämän vuoksi kissa ei välttämättä syö ruokakupista, joka on niin kapea, että viikset koskettavat sen reunoja – vaikka kupissa olisi sen herkkuruokaa.

Tintti täyttää ensi vuoden lopulla 5 vuotta. Näyttelyissä ei Tinden kanssa olla kovin paljoa käyty, likka on senverran pinikokoinen, vaikka muuten onkin todella kaunis ja sopusuhtainen. Silloin kun näyttelyissä käytiin niin hyviä arvosteluja kyllä sai. Mutta kun likka juoksee ja on niin laiha, olisi ihan turhaa maksaa siitä että tuomari toteaa likan vain olevan liian laiha. Eihän tyyppiä piruvie voi pakkosyöttää. Ruokaa on niin paljon kuin vain haluaa, mutta kun mielessä on vaan miehet niin ei se näytä maistuvan kuin vain juuri sen verran että hengissä pysyy 😉

Tintin nimi juontaa juurensa siitä että R:n mielestä tyypin nenä muistutti sarjakuva Tintin hyppyrinenää. Meillä pentueet on nimetty aakkosten mukaan, ja Tintti syntyi C-pentueeseen, joten nimen piti alkaa C.llä eikä T.llä. Mun mielestä Tintti oli ihan noidan kissan näköinen, ja halusin sen jotenkin sisällyttää nimeen. Siitä sitten muokkaantui kissanoita, eli Catwitch, ja toi Tintti tuli esiin siinä loppuosassa TinTin. Siinä Thaanin nimen syntyhistoria.

Toinen kissamainen tietoisku:

Kissojen ihossa ei ole hikirauhasia, vaan niitä on ainoastaan tassujen anturoissa. Jos kissa haluaa viilentyä, se voi ainoastaan läähättää tai nuolla turkkiaan ja antaa syljen haihtua siitä.

Ton hikiantura jutun voi todistaa kaikki jotka ovat käyneet kissan kanssa eläinlääkärissä. Kun kissa on paniikissa ja sen tassut hikoaa niin siihen lääkärin pöytään jää pieniä hikitassunjälkiä 😀

Tintti oli kyllä äärimmäisen hassun näköinen kissalapsi. Vauvana se näytti ihan joltain ulkoavaruuden olennolta, ja sen nenä toi mieleen Haisulin. Mun työkaveri ja hyvä ystävä (T, oot paras!) ehdottikin likan nimeks Stinkyä, mutta enhän nyt voinut kissaparkaa rangaista sellaisella nimellä. Aikaa myöden hän toki kissamaistui ja näissä kuvissa näkyykin vain ja ainoastaan kaunis-Tintti 😀

To be continued…