Tänään kerron teille Paperinosta. Paperino, Papai, Vaakku ankka kukkanen, Vankku, siinä on taas mistä valita! Paperino on yksi pentu meidän ensimmäisestä Satyricoons-kissalaan syntyneestä pentueesta. Monnin toisesta pentueesta jätettiin kotiin tämä suloinen valko-pilkku-nenäinen hahmo. Paperinon virallinen nimi on Satyricoons Apricot Dream, likan kauniin aprikoosin punaisen värin takia. Vaikka Yami on myös punainen, on Papain väritys pehmeämpi ja vaaleampi, aprikoosimainen… Siitä nimi siis.

Kaikilla meidän kissoilla on myös sitten tuo lempinimi. Tässä tapauksessa Paperino (se tarkoittaa Aku Ankkaa italiaksi). Oltiin R:n kanssa Torinon lentokentällä, matkalla Lontooseen, ja olttin reissun aikana tultu lopputulokseen että meille jää kotiin tämä ihana karvapallo. Mietittiin siinä ajankuluksi nimeä lapselle. Mulla oli Italiankielinen Akkari taskupokkari ja siitä se sitten lähti… Meidän tyttö sai pojan nimen 😀

Paperino on se joulukuusi kissa josta olen jo aiemminkin kertonut. Tyyppi joka kapusi kuuseen ja leikki kuusenkoristetta. Hahmo joka vietti aikaa kuusen alaoksilla makoillen…

Määä oooksalla yyylimmäääällä…

Paperino on syntynyt vuonna 2006, eli täyttää tänä vuonna 7 vuotta. Paperino on semmoinen kiltti pallero, niin kauan kun kyse ei ole lääkkeen antamisesta tai pesusta. Nuorempana Paperinoa oli helppo pestä. Tyyppi antoi suosiolla hoitaa sahamppoiden vaahdotukset ja huuhtelut, vain hänen jaloistaan tuppasi tulemaan jonkin sortin vieterit siinä vaiheessa kun peseminen tuli kuvioihin, ja likka pomppikin kuin vieteriukko. Nyt vahemmiten on pippurisuutta tullut enemmän esiin, eikä pesut sujukkaan enään niin helposti…

Pikkuvankku

Paperino on myös väriltään punatabby-valkealla, kuten sisarensa Yamikin. Molempien äiti on Monni ja isä Casper, komea punainen kolli. Ja rotuna on luonnollisesti Maine Coon. Paperinon spesialiteetti on se, kun ollaan R:n kanssa ostettu joku Mäkkärin noutoateria, niin Paperinon on saatava ottaa itse sieltä ranskalaisboxista ranskalaisia. Se tykkää niistä. Eikä se käy jos sille antaa niitä, EI, ne ei maistu yhtään ollenkaan silloin hyviltä. Sen on saatava valita se just oikea rakskalaisyksilö…

Mä ja mun lelut…

Yks likan ehdoton suosikki leikki on jahtausleikki ihmisen kanssa. Usein niin että R jahtaa eka Paperinoo. Se juoksee kiipeilypuuhun piiloon, ja sit R:n pitää lähtee karkuun ja Papai puolestaan jahtaa sen makkariin. Sit pitää kurkkia nurkan takaa yms.

Paperinon outoihin makunautintoihin kuuluu purkkimaissi ja purkkiherneet, niitä se rakastaa. Se tykkää myös tomaattimurskasta. Ja on myös juonut vichyä. Pellegrinoa sen olla pitää!!!

Täti ja siskon tyttö, eli Papai ja Yamin lapsi

Paperino on myös saanut yhdet pennut. Oltiin tehty likalle oikein oiva pesälaatikko isosta pahviboxista ja laitettu sinne asianmukiset pehmikkeet. No tyyppi vilkas sitä, eikä ollut pätkääkään kiinnostunut. Synnytys aika lähestyi eikä mitään tapahdu. Likka riehuu ja syö entiseen malliin. Sitten aivan yhtäkkiä, tyyppi kävi vaan niinkuin ohimennen keittiön lattialle makaamaan ja alkoi ponnistamaan…

Eka pentu oli perätilassa ja vielä takatassut massun alla, eikä meinannut tulla ulos. Jouduin auttamaan Papaita, ja R rauhoitteli sitä ja piti kiinni ettei se lähde paniikissa juoksemaan kesken synnytyksen. Tuo eka pentu taisi sattua melkoisesti, sillä Paperino puri R peukalon kynnen läpi. No pentu tuli ulos, ja pienen hieronnan jälkeen alko piipittää siihen malliin että voitiin todeta sen olevan kunnossa. Loppu sujuikin sitten hyvin, ja kuusi kakaraa sieltä tuli.

Papai ei ollutkaan sitten niin pullantuoksuinen mamma kuin muut. Toki hoiti kaiken mallikkaasti, mutta aina kun pennut nukahti, likka karkas omille teilleen. Ei viihtynyt pentukopassa kuin sen pakollisen ajan 😀 Pentujen kasvaessa Papai vieroitti ne tylysti. Kun Monni vielä viimeisenä päivänä, ennen luovutusta, antoi pentujen tulla tissille, niin Papaille tämän kaltainen toiminta ei tullut kuuloonkaan 😀

Tuossa ylläolevassa kuvassa Paperino on R:n sylissä näyttelyssä. Paperino pärjäsi todella upeasti näyttelyissä. Ihan pienenä hän voitti Maine Coon yhdistyksen leikkimielisen kilpailun ”Veljekset kuin ilvekset”, sisarensa Iiriksen kanssa. Molemmilla kun on nenänpäät valkoiset ja ovat kuin identtiset kaksoset 😀 Oikeissa näyttelyissä hän voitti aina vastustajansa, ja sai sertit. Ei tullut tavallaan yhtään ”turhaa” näyttelyä käytyä kun aina saatiin voitto kotiin.

Nyt Papai on eläkkeellä näyttelyistä, sillä hän on saavuttanut kaiken mitä kotimaassa voi saavuttaa. Ja laiska omistaja kun on, niin ei jaksa lähteä ulkomaille kissojen kanssa.

To be continued…

Tänään olisi esittelyvuorossa Monnin ensimmäisestä pentueesta meille myös sijoitukseen jäänyt Yami, eli Jansu, Jansupapparainen, Jampparipamppari, Ampiainen, Ampparipamppari, Jamie Lee Curtis. Viralliselta nimeltään Gyllenetigerns Yamilé Coon. Yami on 7 vuotias tyttönen, vaikka jotkut kutsumanimet hieman poikamaisia ovatkin.

Jansu täällä moi!

Yami on siis Monnin tytär ensimmäisestä pentueesta. Kasvattaja oli ilmeisen tyytyväinen yhteistyöhön meidän kanssa, koska pyysi että otettais myös Yami sijoitukseen. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan Yamilla pentuja teettänyt koska alkoi kasvatustoimintaansa lopettelemaan, joten lunastimme Jansun meille. Yami tekikin sitten meidän kasvattajanimelle yhden pentueen, josta syntyi kolme ihanaa karvapalloa.

Yami on luonteeltaan melko rauhallinen tapaus. Paitsi silloin kun saa hepuleita. Yami on myöskin melko ylitsepursuava noiden hellyydenosoitustensa suhteen. Silloin kyllä pusketaan ja nyhjätään niin että 😀

Yamin oli nuorempana melko räväkkä tyyppi. Tunteet heittelehti kuin teinillä konsanaan. Sen takia oltiinkin R:n kanssa ihan varmoja että tyyppi meinasi pistellä pentunsa poskeen kun synnytti. Näin jälkikäteen ajatellen tuskin olisi niin tehnyt, mutta meikäläinen paniikissa katseli että on on niin raivokasta tuo napanuoran järsiminen että menee koko lapsi samalla, ja nappasin pennun turvaan. Kun synnytys oli ohi niin Yami toimi erittäin äidillisesti ja hoiti pentunsa täysin oikein ja kunnialla luovutusikään asti.

Kun systeri tuli käymään synnytyksen jälkeen pentuja katsomaan niin se oli aivan vakuuttunut että tunsi Yamin masusta vielä pennun liikkeitä. Mä en kyllä mitään tuntenut, mutta en sitten kuitenkaan voinut olla varma, joten kiidätettiin Jansu lähilääkärin pakeille. Se kokeili Jampparin masun eikä tuntenut mitään. Et hei M, oot kyl velkaa meille yhen lääkärikäynnin ku sait mutki mukaan siihen epäilyyn 😉

Jampparipamppari ja lelut, sekä kyhnäystä Monni-mamman kanssa

Yami on väritykseltään punatabby-valkea. Eli punainen kuviollinen jolla on valkoista tassuissa ja kaulurissa. Tähän voisin laittaa vaikka sen tietoiskun…

Punaisia tyttöjä syntyy harvemmin kuin poikia, sillä jotta tyttö olisi punainen, tarvitsee se punageenin molemmilta vanhemmiltaan. Pojat tarvitsevat sen vain toiselta. Näin ollen punaisen tytön vanhemmat ovat aina joko punainen+punainen tai punainen+kilppari.

Tuohon ylläolevaan liittyen tuli mieleen hupaisa tapahtuma. Oltiin Yamin kanssa näyttelyssä ja ennen näyttelyalueelle pääsyä kaikki kissat käyvät eläinlääkärin tarkastettavana. Yami oli siinä eläinlääkärin pöydällä ja tohtori tutkiskeli likkaa. Se kesti ja kesti, tyyppiä puristeltiin perspuolelta oikeen urakalla. Sitten lääkäri kysyi, ”olihan tämä uroskissa?” johon vatasin että ”eipäs kuule ollutkaan”. Tähän tohtori, ”no eipä sitten olekkaan ihme ettei palleja löytynyt!”:D Oli puristellut sen verran kunnolla perspuolta että oli tyhjentänyt anaalirauhaset siinä smalla, ja löyhkä oli sen mukainen! Koita siinä nyt sitten saada likka nopeasti näyttelykuntoon…

Yami osaa olla hyvinkin vaativa, ainakin silloin kun kyse on herkkutikuista. Likka huutaa kovaan ääneen keittiössä, vaatien tikkua. Hän osaa ottaa esiin vedetyn tikun itse pakkauksesta. Ja joskus tuntuukin että se tikun ottaminen onkin se pääasia, ei niinkään sen syöminen.

Jansu steriloitiin nyt kesällä, koska hänelle tuli kohtutulehdus. Onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä, sillä kohtutulehdus voi olla hengenvaarallinen. Nyt leikkauksen myötä likka onkin sitten saanut hieman painoa lisää. Meidän pikku pullukka ♥ No ei Yami vielä lihava ole, mutta pitää kyllä olla tarkkana ettei hän pääse huomaamatta lihomaan, etenkin kun ne tikut niin maistuvat…

To be continued…