Nyt nostetaan kissa pöydälle…

… tai no, meillä niitä ei varsinaisesti tarvitse nostaa, sillä ne menevät sinne nostamatta, pyytämättä, meistä välittämättä. Joskus kauan sitten, kun mulla oli se yksi kissa, oli mulla myös ylevä ajatus siitä että meillä ei kissa ole sitten ruokapöydällä. Arvatkaa vaan oliko? Vaikka tyyppiä alkuun komennettiin pois, jotenkin kummasti niitä kissankarvoja oli keittiön pöydälle ilmaantunut silloin kun ei oltu himassa. Eli joo, kissaa pystyy opettamaan, ei se tymä ole, mutta itsepäinen. Meidän edesmennyt Nöpö oppi antamaan tassua ja oli kaikin puolin fiksu kissa, mutta antoi tassua vain silloin kun häntä itseään huvitti. Kun neiti halus huomiota, se pomppas telkkarin päälle, koska mitäs sitä tyhmät ihmiset mustaa laatikkoa tuijottaa kun voi häntäkin huomioida. No pakko oli nostaa perse sohvalta ja häätää kissa pois, ja voila, huomio saatu 😀 Näennäisesti meidän kissat uskoo mua, eli saan niiden kahakat laantumaan, mutta mulla on kuitenkin auktoritetti ilmeisesti jostain syvältä, sillä eihän noi kullannuput mua oikeesti tottele.

When I had my first cat, I had this absurd vision how my cat will never go on our kitchen table. Even I teached her not to, there were allways cat hair on the table when I got home. So yes, you can teach cat, they’re not stupid, but they are stubborn. My first cat Nöpö learned how to give a paw, she was a smart girl. But she only did it if she felt like. If she wanted attention she jumped on our TV, because she knew we had to move and take her away from there, and voila, our focus was on her 😀 Our cats do believe me, I can solve their fights, but my authority is not that strong, because in the end they do as they please 😀

kissatpoydalmuok.jpg

No joo, mutta ajattelin nyt tässä postauksessa kertoa vähän faktoja kissoista. Monet kissan kanssa eläjät nää varmaan tietääkin, mutta jos on uusia kissanomistajia, niin on paljon pikkujuttuja joita ei tuu edes ajatelleeks. Ensin hieman näitä terveysjuttuja:

  • Kissat rakastaa kuminauhoja, lahjanarua, joulukuusen koristenauhoja, hiusponkuloita, ompelulankaa, muovipusseja, pakettien suojamuoveja (DVD, röökikartsa, you name it…), kaikenlaisia nauhoja ja naruja. Näitä ne sitten syö, ja pahimmassa tapauksessa on suolitukos ja leikkaus edessä.
  • Useimmat kissojen lelut sisältää tosi vaarallisia osia, hiirissä on muovi silmiä ja neniä joiden toinen pää on kuin pieni terävä nuoli. Voitte vaan kuvitella mitä se tekee pahimmassa tapauksessa siellä suolistossa. Leluissa on myös höyheniä, kaikenmoisia irtoavia osia, jotka kissa helposti saa irti ja syö. Pitkiä naruja, jotka ajattelematta sitoo johonkin kiinni jotta kissalla on kiva roikkuva lelu, mutta johon kissa voi pahimmassa tapauksessa kuristua. Eli karsikaa leluista kaikki irtoava, ei sitä kissaa haittaa vaikka sen hiirellä ei oo silmiä 😀
  • Pikkukissat tykkää purra johtoja! Ei niinkään isoja virtajohtoja, vaan niitä laturin johtoja ja kuulokkeiden ohuita piuhoja…
  • Kissat syö kaikkea vihreetä. Eli kannattaa olla tarkkana huonekasvien myrkyllisyyden suhteen. Kissa EI tunnista jos kasvi on myrkyllinen. Sitä ei kiinnosta miltä se maistuu. Meillä on vedetty chilipensaan lehtiä, ja irvistelty, ja jatkettu taas pureskelua. Plus, kukkakaupoissa myytävä sädekaisla EI ole kissan heinä vaikka sitä sillä nimellä myydäänkin jostain syystä. Se on terävä ja kova, ja esim. kurkkuun tai nenään juuttuessa aiheuttaa niin pahaa turvotusta että hengitystiet voi umpeutua. Eli mieluiten sitten ihan vehnänorasta kaupasta valmiina tai itse kasvattamaan.
  • Lääkkeet. Kissoille aspiriini on myrkkyä, niiden kroppa ei kestä sitä lainkaan. Eli ei mitään ihmisten lääkkeitä ilman lääkärin määräystä. Tosin, poikkeuksena tähän voi sanoa että esim. ihmisten vatsantoiminta lääke Levolac, käy myös kissan ummetukseen. Kissoille on erikseen omat ripulilääkkeet yms. joita apteekista saa lieviin vaivoihin ilman reseptiä. Mutta esimerkiksi pikkukissan ripuli on aina vaarallinen sen nestehukan takia, eli sitä ei saisi vuorokautta pidempää katsoa, vaan aina pitää mennää lääkäriin jotta voivat kissaa nesteyttää ja antaa tarvittavat lääkkeet. Aikuinenkaan kissa ei saa paastota vuorokautta pidempään, sillä sen maksa ja munuaiset voivat vaurioitua pysyvästi. Kissa on haka peittämään sairautensa, joten siinävaiheessa kun se näyttää kipeeltä, se on jo hyvän aikaa sitä ollut aiemminkin yleensä. Herkästi siis ainakin soitto lääkärille.
  • Kissalle voi antaa kanaa, sikaa, nautaa, ja tiettyjä kaloja raakana, sillä kypsennettäessä niistä häviää tietyt vitamiinit. Kissan vatsa toimii eritavalla kuin ihmisen, joten salmonellaa terve kissa ei saa raakaruoasta. Sisäelimiä voi antaa max. pari kertaa viikossa. Mutta muista että sydän ei ole sisäelin vaan lihas, joten sitä voi kissalle antaa pieniä määriä vaikka päivittäin. Sydän on hyvä tauriinin lähde.
  • Kissalle kannattaa ottaa eläinlääkärikuluvakuutus jos vain mahdollista. Pienikin pistohaava voi aiheuttaa pahan tulehduksen ja sen syödyn kuminauhan aiheuttaman tukoksen jouttuu pahimmassa tapauksessa poistattaa leikkaamalla. Nää kaikki vie pitkän pennin, ja kulut voi nousta satoihin ellei tuhansiin, eli vakuutus on yhtä tärkeä kuin koiran vakuutus. Tosin kissan vakuutus on halvempi 🙂

But, in this post I’ll tell you some facts about cats. Some of you might know these things, but those who are new cat owners, there might be some new stuff  you don’t even think that is important. Lets start with health:

  • Cats love elastic bands, gift ribbons, hairscrunches, thread, plastic bags, any plastic covers like CD covers, christmas tree ornaments (that glittery threadlike), all kinds of ribbons and threads. They eat those things and in worst case scenario, there will be a block in the bowel that needs a surgery.
  • Most cat toys has these tiny pieces that come off. Toy mouses often have got plastic eyes and nose that had this very sharp, arrowlike pointy ends, and you can imagine what it does in their stomach. There are feathers and other easily detached pieces they can eat. Also some toys had these long threds so you can hang it somewhere, there is allways a possibilty that cat can be strangled. So take everything extra off from their toys, they don’t mind if theis mices don’t have noses 😀
  • Little cats do like chew cords, not neccesserily those big ones, but small charger cords etc.
  • Cats do eat all green you’ve got in the house. They can’t tell if it’s poisonous. They don’t taste it. They even eat chili leafs, gag, and eat again. The plant called sädekaisla, they sell in florists as a catgrass, is NOT for cats. It’s sharp and dangerous as it might get stucked in cats throat or nose if cat throws up. It causes swolling that might block the airways. So go and by wheat sprouts, or grow them by your self.
  • Medicines. Aspirin is highly toxic to cats. Their body can’t take it at all. Don’t ever give any human medicines to your cat. Only exeption is for example Levolac that can be given to cat if she has constipation. There are seperate medicines for cats. For diarrhea exapmle, you can buy medicines from pharmacy without a prescription if diarrhea is not that bad. But remeber that small cats can dehydrate very soon, so don’t watch over night if you kitten is having serious diarrhea. Even adult cat can have permanet damage in liver and kiddneys if fasting over 24 hours. Cat is very good hiding her illness, so when you notice it, it might have been going on for awhile allready. So easily call a vet.
  • You can give chicken, pork, beef, some fishes as raw. Heating up will destroy vitamines. Cat’s stomach is different that ours. Healthy cat won’t catch a salmonella. You can give some internal organs few times a week. But remember that heart is not an organ, it’s a muscle, so you can give small amounts it everyday. It’s very good source of taurin.
  • You should take a insurance for your cat if possible. A small scratch might might cause a bad inflammation, or that rubberband might block the bowel, and it might cost hundereds or even thousands in worst cases. So the insurance for cat is as important as a dogs, only a bit cheaper 🙂

papaiboxismuok.jpg

Ja sitten ehkä hieman kivempiin juttuihin 🙂

  • Kissat rakastaa pahvilaatikoita. Ei mitään väliä vaikka laatikko olis 10x10cm, siihen ängetään, jos ei kokonaan niin ainakin etutassut ja etukroppa. On meillä yritetty pienempäänkin mennä, siihen mahtui vaan ne etutassut 😀
  • Ainakin Maine Coonit oppivat noutamaan leluja, ja jos sen pentuna oppii, ja ihminen vaan jaksaa heittää niin tuo taito muistetaan vielä vanhanakin 🙂
  • Kissaa voi opettaa siinä missä koiraakin, tosin tää vaatii enemmän antautumista asialle, ja jotkut kissat ei vaan yksinkertaisesti toimi niinkuin toivois 😀 Mutta kissa voi harrastaa agilityä kuten koirakin. Tosin kissan pitää tykätä siitä, mutten ei tuu mitään.
  • Kissaroduissa on tosi paljon eroja, kuten koiraroduissakin. Myös yksilökohtaisia eroja on luonteissa niinkuin meissä ihmisissäkin. Eli ellei oo eläny kissojen kanssa, voi helposti ajatella että kissa on kissa, that’s it. Mutta näin ei ole. Ne on kaikki persoonia 😀
  • Tyttö ja poikakissoissa on selkeä ero. Tytöt on harkitsevampia, itsenäisempiä ja jossainmäärin ”helpompia”. Pojat on säheltäjiä, mammanpoikia, sylikissoja. Jos meillä joku jotain rikkoo, se on aina se poikamerkkinen 😀

And then some more nicer subjects 🙂

  • Cats do love cardboardboxes. No matter how small the box is, you’ll have to get into it. Once we had this almost matchbox size box and our cat was soooo happy when she got her front paws in it 😀
  • Atleast Maine Coons learn how to fetch. If they’ll learn it as an kitten, and you’ll have time to play with them, they will remember it even when they are old 🙂
  • You can teach cat as you can teach the dogs. This will perhaps take more time, and some cats just don’t feel like to learn so they won’t. Cats can have agility as well, but only if they like it.
  • There are many differences between cat breeds as there are between dog breeds. Also big differences between individuals. If you never have lived with cats, you might think cat is a cat, that’s it. But it’s not like that, they’re all personalities 😀
  • There are also difference between boys and girls. Girls are more considering, independent and somehow ”easier”. Boys are rascals, mammas boys, lap cats. If someone breaks anything in our house, it’s allways the boy 😀

tuldeboxismuok.jpg

Kissoilla on myös joskus TODELLA outoja tapoja ja mieltymyksiä…

  • Ihan järestään kaikki mun kissat menee sekaisin mustista oliiveista! Jos niille antaa oliivin (kivi poistettu tietysti!), ne leikkii sillä, ja kiehnää itseensä sitä oliivin hajua.
  • Useimmat kissat tykkää juoda kaikkialta muualta mieluummin kuin omasta kupista, tuoppi, kastelukannu, likoomassa oleva lautanen… mikä tahansa muu kuin se oma kulho 😀
  • Hikiset sukat ja kengät, ne vaan on niiiiiin vastustamattomia!!! Etenkin miesten… 😀
  • Omituisia… tai no… ei kissamaisia makumieltymyksiä on vuosien varrella nähty monia. Noitapilli karkit, vesimelooni, kurkku, salaatti (sen tosi ymmärrän kun menee lähelle ruohoa), salmiakki namit, Raider… tai Twixhän se nykyään on, suklaavanukas, ranskalaiset perunat, St. Pellegrino kivennäisvesi, tomattimurska ja tomaattipyre, Purkkimaissi ja purkkiherneet, tää lista on loputon 😀

Cats also do have most weirdest maners and likes…

  • Each cat in our house just loves black olives. If you give them black olive (stone removed ofcourse!), they’ll play with it and lie on it just to get the smell of it in themselves.
  • Most cats like to drink anywhere else but from their own bowl. From yor glass, watering can, your soaking dirty dishes… anything but that own bowl 😀
  • They love sweaty socks and shoes!!! Specially mens… 😀
  • Weird…. well… not catlike flavours I’ve seen them love are for example Noitapilli candies, watermelon, cucmber, lettuce (that I can understand as they like to eat grass), salty liquorice, Twix-bar, chocolade budding, french fries, St. Pellegrino mineral water, canned tomatoes and tomato puree, canned corn and peas… The list is endless 😀

rakkauttamuok.jpg

Ja lopuksi…

  • Kissat on vaan niin ihania…
  • Vaikka kissat tykkää meistä, niin ne kyllä kaipaa sitä lajitoveria ja arvostaa kissakamua.
  • Mikään ei oo mukavampaa kuin tuntea karvainen kaveri kyljessä kun menee nukkumaan <3

And in the end…

  • Cats are just so lovely…
  • Even they like us, they do appreciate other cats as companions.
  • Nothing is more great than going to sleep and cuddle with that furry friend <3

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Do I need a power cut to get myself a walk-in closet!

Heissan vaan! Miten voi ollakkin hankalaa muuttaa joitain omaan itseensä iskostuneita tapoja. Kuten esimerkiksi siirtyä käyttämään Google chromea Internet explorerin sijaan 😀 Explorerissa se vika on. Tai siis tässä koneessa ja Explorerissa. Kun avaan Lilyn Chromella niin kaikki toimii moitteettomasti, hyvä niin. Tää vaan merkkaa sitä että mä vähän väliä kurkin tonne toiselle puolelle josko siel kuitenkin toimis jutut. Oon tyhmä, joo, miks tehdä asiasta itselle vaikeeta. Kun toimii ees jossain niin kaikki hyvin 🙂

Hello! How hard it can be to change your ways of acting… like start to use Google chrome instead of Internet explorer 😀 I mean, the problem of uploading pics had something to do with our computer and Explorer. When I use Chrome, no problems. I know, it’s stupid to make yourself problems like that. Still I’m jumping into Explorer, just to check if it has started to work somehow. I should be glad things are working here 🙂

kukatmuok.jpg

Eilinen menikin sitten pääosin siivoillen ja leffoja katsellen. Sain itseasiassa jo maanantaina parvekkeen sellaiseen kuosiin että siellä mahtuu nyt jopa kääntymään. Pyörä siirtyi tietokonehuoneeseen odottamaan menoa pyörävarastoon tai ulos… riippuen varmaan siitä kuinka aktiivista sen toiminta tulee lähiaikoina olemaan. Siirtelin syrjään sellaisia kevät/syyskenkiä, joita tuskin enää käytän ennen syksyä, ja laitoin esiin useimmin käytetyt kengät. En oo tainnu muuten teille kertoa juurikaan mun kenkäsäilytyksestä. No asiahan on niin että tuossa eteisessä on se perus setti. Hattuhylly tankoineen ja sen alla pitkä kakskerroksinen kenkäteline. Se on kuitenkin lähes kokonaan keittiön oven peittämänä, joten sieltä niiden jokapäiväiseten kenkien kaivaminen käy ärsyttäväksi. Siispä, meikätyttö on valloittanut lisää tilaa kengilleen. Tuon keittiön oven toisella puolen meillä on yks kirjahylly. Must oli kiva idis nimittäin laittaa kaikenmoisia harraste, tieto yms. kirjoja tuohon eteisen hyllyyn, se toi jotenkin kivan säväyksen kun eteisessä oli kirjahylly, tavallaan eteinen ei enää ollu pelkkä läpikulku tila. No joo, se siitä, mutta joka tapauksessa siitä hyllystä on osa vallattu mun kengille, niitä joita ehkä useimmin käyttän. Huomaan jo miettiväni että ”eihän tuo eteinen niitä kirjoja kaipaa nyt kun oon jo osan niistä kuitenkin pois täältä heivannut ja idis kirjahyllystä on sen myötä mennyt”. Eli saas nähdä, kohta toi hylly on vaan täynnä mun kenkiä 😀 Ainoo asia mikä nyt ärsyttää, on se että en keksinyt parempaa välihyllyä. Nuo kirjahyllyn hyllyvälit on sen verran korkeita, että välihyllyt ois paikallaan. Kyhäsin siis yhteen väliin kirjoista ja pahvistä tuollaisen välitason, joka ei ehkä se esteettisin ratkaisu ole. No ehkä jostain tulee vastaan joku kiva idis jota voin käyttää. Nyt mennään näillä…

So my days off went more or less cleaning up, watching movies and so. On monday I managed to make our balcony more roomy and prepare it for the summer. My bike is now in our computer room, waiting for going into storage or outside, depending on how active it’s use is going to be. I also put aside my less used spring shoes and took out more used. I think I haven’t told you about my shoe storaging. The thing is, we have this basic set in our hall, the rack for coats and underneath of it, this shoerack. But as our kithen door is open all the time, it covers most of the shoerack, so it’s a bit difficult to use. You can’t see your shoes and you’ll have to dig them out from there. So I decided to take some shelves from our bookshelf, to store my most used shoes. We’ve had this bookshelf in our hall, cause I thought it would make the space look more roomy, not just the ”pass through space”. In that bookshelf there is placed all kinds of hobby, science etc. books. Well now there is two shelves of shoes there instead of books! And just wait how long it takes that all the books are gone 😀 Only thing bothers me is that I had to figure out how to make more shelves, as in the normal, book use, the shelves are more widely setted. As in shoe use, I need more tight setted, and in fact more shelves! Now there is one extra shelve made from cardboard and books, and that’s not the most aesthetic one. But perhaps some day I’ll run into good idea and can use it. Untill then…

dsc_3909kenkiamuok.jpg

Toinen juttu josta en oo muistanut mainita teille tais olla se vaaterekki joka hankittiin makkariin Rn pyynnöstä. Herra sai ilmeisesti tarpeekseen mun jokapuolella lojuvista vaatepinoista ja kenkälaatikoista yms. Koska yhtenä päivänä se sano että ”Voitaisko ajatella että hommattais sellainen liikuteltava vaate rekki sun vaatteille?” Olin ens alkuun hieman skeptinen ajatuksen suhteen… mihin sen renkin laittaa ja niin poispäin. Jonkun aikaa mietittyäni keksin sille paikan ja olin mukana tässä ideassa. Tää ei siis oo mikään style sisustusrekki johon mahtuu kolme asua, vaan ihan kunnon (lue: ruma) käyttö/säilytysrekki. Mikä parasta, tän alaosassa on ns. kenkäteline, ja sen päälle onkin hyvä kerätä parit kenkälaatikot ja laatikoita joissa on vöitä ja muita asusteita. Tässä on myös kaks säädettävää tankoa, eli ne voi säätää just sille korkeudelle mikä on tarpeen. Mulla ne on eri korkeuksilla, jotta nään hyvin mitä myös taaemmassa tangossa roikkuu. Hyvin kätevä vempele, kiitos R ideasta 😀

The other thing I think I haven’t told you about, is the clothes rack we got because R wanted to! I think he got enough of my clothes and shoeboxes beeing everywhere, because one day he said ”Hey, could we consider to get somekind of clothes rack for your clothes?” First I was a bit sceptic about the idea. Where to put it? But for thinking awhile, I found a plce for it and said yes! This is not a stylish decorative rack where is room for three shirts, this is good solid clothes rack that fits manymany clothes. There is this shoerack below, where I’ve storaged my boxes of belts and other accessories, and then there is two adjustable bars for clothes. Mine are adjusted in different heights, so clothes in back one are also visible. Very nice work R 😀

dsc_3915vaatteitamuok.jpg

Nyt vielä kun sais vaatehuoneesta pois kaikki rojut, ja sen siihen oikeeseen käyttöönsä. Se ehkä vaatis sen että tää kone simahtais totaalisesti silloin kun mulla on pitkät vapaat… tai ehkäpä kahden päivän sähkökatkos sais mut viimenkin siihen urakkaan ryhtymään muiden huvitusten puuttuessa. Mutta millä todennäköisyyksillä nykypäivänä joutuu olee kaks päivää ilman sähköä… eli vaatehuone pysyy romuhuoneena 😀

Hei, onko kellään hyviä ideoita tuon kirjahyllyn välihyllyiks?

Now I only wish I’d got rid of all the useless stuff in my walk in closet, and start to use it as it should be used. But that would propably need this computer to break down… or perhaps power cut that lasts for two days. But what are the odds for two day long power cut in these days… so the walk in closet stays as a walk in storage 😀

Any good ideas to make an extra shelves to my (book)shoeshelf?

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään