Ladataan...
I Wanna Be Adored

Siitä on jo yhdeksän kuukautta kun viimeksi kirjoitin tänne. Ensin unohdin salasanan, sitten oikean sähköpostin ja lopuksi koko blogin.

Mitä on tapahtunut yhdeksässä kuukaudessa? Olen poistanut Tinderin monta kertaa ja aina palannut takaisin. Olen kokeillut kaikkia ystävien ja puolituttujen neuvoja. Lakannut yrittämästä, antanut mahdollisuuksia sammakoille, ollut vähän liiankin avoin ja sinisilmäinen. Ehkä idioottina pitämäni tyyppi onkin oikeasti ihan kiva ja olen vain ennakkoluuloinen? Joo ei.

Olen käynyt treffeillä, kalastanut tanssilattioilla, antanut koko synttärijuhlaväen selata Tinderiäni ja aamukrapulassa löytänyt ihan järkyttäviä, vuosisadan vanhempia kaljuuntuvia matcheja. Kiitos kaverit, en ole vielä niin epätoivoinen että voisin kihlautua ruumiin kanssa.

Toisin sanoen, lähdeaineistoa on kerätty ja runsaasti. On aika laittaa blogi taas liikkeelle!

(PS. Mitä tapahtui edellisen postauksen hurmurille? Raahasin hänet yhdeksi yöksi sänkyyni ja kas, pääsin täysin yli kaikesta.)

Ladataan...

Ladataan...
I Wanna Be Adored

Muutama viikonloppu sitten olin baarissa tutun kaveriporukan kanssa. Pikkutunneilla keskustelin puolitutun miehen kanssa. Meillä synkkaa vähän liiankin hyvin ja muu pöytäseurue unohtuu täysin jos satumme vierekkäin. Kävimme tämän miehen kanssa melkein vuosi sitten treffeillä, mutta juttu kuoli pystyyn ennen kuin oli alkanutkaan. (Tämä tapaus.) Alkoholin suomassa suoruudessani päätin kysyä häneltä suoraan mitä tapahtui silloin aiemmin. Miksi hän hävisi? Ajattelin että vastaus laajentaisi hieman treffailukokemuksiani vaikka odotin klassista hävisin koska en osannut sanoa ei -skenaariota.

Vastaus kuitenkin yllätti minut täysin. Hän oli ylianalysoinut onko minusta oikeasti vaimomateriaaliksi ja hävinnyt kun ei uskaltanut ottaa selvää. Hän kertoi katuvansa päätöstään aina kun tapaamme. Aina kun kohtaamme koko iltani päämäärä on vaikuttaa mahdollisimman hyvältä ja kunniakkaalta silmissäsi. Kun näen sinut en välitä enää muista.

Valomerkin koittaessa lähdimme luokseni jatkamaan keskustelua. Vielä tässä vaiheessa ajattelin että kyseessä on vain säätö ylistyspuheilla maustettuna. En uskonut mitään mitä hän sanoi, sillä jos jotain olen oppinut niin kaikki sanat ovat merkityksettömiä kunnes toisin todistetaan. Hän kuitenkin jatkoi avautumistaan ja tuntien monologin jälkeen aloin taipua. Hän sai minut vakuuttuneeksi että tästä hetkestä lähtien olemme me - tällä kertaa katsomme mihin asti meistä on. Haluan hurmata sinut joka päivä aina uudelleen ja uudelleen. En usko että kyllästyn sinuun koskaan, tai ainakaan kuuteenkymmeneen vuoteen!

Sovimme tapaavamme seuraavana lauantaina hänen luonaan. Viikko oli maailman pisin, leijailin pilvissä, laskin tunteja. Tyynyni tuoksui häneltä ja en voinut käsittää miten viimeinkin onni on ulottuvillani. Ihan sama kuinka kauan se kestäisi, mutta viimeinkin oli minun vuoroni!

Lauantaina hän laittoi viestin ja kysyi näemmekö. Hänen pitäisi tavata ystäväänsä illalla, ja muutama koulutehtäväkin oli tehtävänä. Hälytyskellot soivat päässäni mutta koska halusin palavasti nähdä hänet, sovimme että menen hänen luokseen iltapäivällä. 

Join neljä valtavaa lasillista punaviiniä kun hän kertoi ettei tiedä tykkääkö sittenkään minusta ollenkaan. Vaikutti siltä kuin viikon takaiset tapahtumat olisivat olleet vain omaa kuvitelmaani. Sokerina pohjalla samat lauseet jotka saan kuulla aina uudestaan ja uudestaan eri miehiltä. Eikö me vaan voitaisi käyttää toisiamme hyväksi? Kunpa säkin olisit kuin Henry Millerin romaanin nainen...

Hänestä ei ole kuulunut enää. Tiedän olevani melodramaattinen ja ehkä vähän koominenkin valvoessani kaikki yöt, samaistuessani Ylpön Mies murtuu -kappaleeseen. Samaistun myös videoon, tekisi todella mieli runnoa Volvo, hakata kirveellä takaluukkua ja odottaa turtumista. Saatana.

 

Ladataan...

Ladataan...
I Wanna Be Adored

Heinäkuussa Tinderistä löytyi kiva Budapestissa matkaava muusikkomies, jonka kanssa viestittelimme hänen reissujensa ajan. Kului melkein kuukausi ennen kuin olimme samassa kaupungissa samaan aikaan, ja odotin innolla tämän ahkerasti viestittelevän miehen tapaamista.

Treffipäivä koitti ja vatsanpohjassa lepatti kun lähestyin tapaamispaikkaa. Helteinen loppukesän päivä, kuvista tuttu mies istui rappusilla huppu päässään. Mies oli ensi tervehdyksestä asti todella varautunut, ja heti aluksi tuntui siltä että positiivisuuteni katoaa jonnekin mustaan aukkoon. Vaikutti siltä kuin hän ei haluaisi antautua kommunikoimaan kanssani. Hän puhui ainoastaan negatiivisista asioista, miten työt on paskaa, elämässä ei ole mitään suuntaa, miten kolme viimeistä vuotta ovat olleet täysin kaameita, miten entinen tyttöystävä on käynyt huutamassa eteisessä. En tiedä miksen hylännyt miestä siihen paikkaan, vaan istuin kiltisti treffeillä ja katsoin kun pöytäseuralainen söi juustosnackseja valitustensa välissä. Missä oli se huumorintajuinen ja kiva mies jonka kanssa olin viestitellyt? Lähtiessä ajattelin että tämä juttu oli tässä. Huti taas!

Jonkin aikaa tapaamisen jälkeen mies jatkoi viestittelyä whatsappissa, lähetteli kuvia päivistään. Salakavalasti keskustelu lähti taas käyntiin ja ennen kuin huomasinkaan viestittelimme taas joka päivä kaikista mahdollisista asioista. Halusin uskoa hänestä hyvää, siispä yritin piristää. Kirjoitin positiivisia viestejä, kannustuksia. Ja silti hän valitti työpäivistään, lisääntyneestä painostaan, kaikesta. Hän osasi olla myös todella hauska, ja päätin antaa vielä uuden mahdollisuuden. Ehkä ensitapaamisella miehellä oli ollut vain huono päivä, ehkä hän ei uskaltanut olla rennosti seurassani ja niin edelleen. Pyysin häntä uimaan.

Seuraavana elokuisena lauantai-iltana istuin rannalla ankeuttajan kanssa. Täältä rannalta näkyy mun työpaikka, voi helvetti! En mä voi tulla uimaan, tossa on joku vitun kivikko, ei tämä ole mikään hiekkaranta. Toit herneitä? Mä vihaan herneitä! Mä oon vihannut niitä jo lapsesta asti, hyi helvetti, syö ite. Ja niin edelleen. Muutama huomautus kauniista kurkiparvesta tai niityn laidalla hengailevasta peurasta ei pelastanut iltaa, ja mietin koko uintiretken ajan ettei olisi pitänyt tulla ollenkaan. Olisin voinut viettää illan niin paljon paremmin!

Uintiretken jälkeen hän jatkoi viestittelyä. Maanantaiaamuna herätessäni puhelimessa odotti viesti, hyi helvetti taas on aamu. Maanantaina flippasin. Kirjoitin selkeästi toista äitiä etsivälle ankeuttajalle että olisi syytä harkita psykiatria. Kyllä minä masennuksen tunnistan, ja vastauksena tuli epämääräinen kyllä elämässä jotain hyvääkin on... Se jokin vaan ei ole tarpeeksi. Kerroin hänelle ettei meidän varmaankaan kannata tavata enää, ja hän tulkitsi tilanteen niin että minä olen liian masentunut tavatakseni häntä tai ketään muutakaan. 

Kuukausi myöhemmin heräsin eräänä aamuna siihen että tämä mies soittaa "vahingossa" minulle töistä aamukahdeksalta. Kun kysyin unenpöpperössä kuka soittaa ja miksi, mitään vastausta ei tullut, vain epämääräistä muminaa. Lopulta löin luurit. Mies ei pahoitellut vahinkopuheluaan, laittoi vaan viestin että "sekos" ja kuvan jostain lelukilpikonnasta. Priceless.

Ladataan...

Pages