Ikävä ja ystävät

Tänään ja eilen oon mietiskellyt aika paljon. Ja sitä miten asiat ovat muuttuneet vuodessa. Ja mitkä ovat ennallaan. Puhutaan aika usein tyttöjen kanssa, että miten ikävöidään omaa kotimaata, ystäviä, perhettä, kulttuuria, poikaystävää tai lemmikkiä.

Aina multa kysytään, että onko sulla koti-ikävää tai onko sitä ollut tämän yli vuoden aikana. Mulla ei ole koti-ikävää. Ehkä tähän voi vaikuttaa se, että muutin 16-vuotiaana omaan kotiin. Ja kerkesin asumaan Turussa n. 3,5-vuotta. Tota ennen olin vielä viikot sisäoppilaitoksessa Anna Tapion Koulussa, jolla myöskin on varmasti osaa ja arpaa, miksi mulla ei ole ikävä. Totta kai mä ikävöin mun perhettä, ystäviä ja lemmikeitä, mutta se ei ole mulle niin raskasta mikä on hyvä juttu! Aina on kyllä ihana palata kotiin, niin kuin viime kerralla lomalla Suomessa.

Ansaitsisin ehkä myös huono ystävä- Stipendin. Yhteyden pitäminen sinne koti-suomeen on jotenkin, niin hirveen hankalaa. Varmasti ton aikaeron takia. Mutta hyvät ystävät on ja pysyy ja ne kyllä tietää sen! Onhan niitäkin, joiden kanssa on vain yhteyden pito loppunut, tiedä sitten miksi. 

Henna