Toinen vuosi uudet kujeet

Täällä ollaan taas! Nimittäin Australiassa. Kävin Suomessa piipahtamassa kuukauden verran, ja oli kyllä hauskaa! Kotiin on aina ihanan palata! 

 

Mutta käsitelläänpäs nyt sitä mihin päädyin, mitä teen ja missä mä oon! Ja taatusti kerron fiilikset aivan suoraan, liioittelematta! Mä sain töitä Suomesta pari päivää ennen kuin lähdin tänne. Kirjoittelu oli aika hankalaa, koska aikaero vaikutti jonkin verran. Sain töitä siis perheeltä, johon kuuluu kaksi lasta 13-vuotias tyttö ja 10-vuotias poika, sekä vanhemmat. Perheen isä on töissä ja poissa aina viikon, sitten se tulee taas perheen luokse viikoksi. Näiden lisäksi perheeseen kuuluu kaksi koiraa, roduista mulla ei ole mitään käsitystä sekä viisitoista hevosta, kyllä hevosta. Mä otin tän työn vastaan nimikkeellä hevostenhoita/aupairi. No siis joo. Aupairi työksi tätä ei oikein voi kutsua, sillä lapset on jo niin isoja ja niiden kanssa ollaan vaan pelattu korista, kulutettu älylaitteita sekä katsottu telkkaria. Helppo nakki. Ei siis tarvitse yhtään leikkiä tms. Olla vaan seurana! Ja vähän kun kysyy apua, niin he tulevat auttamaan. Ehkä jopa englannin kielen kannalta parempi, oppii enemmän kun on vastapuhuja!

 

Mutta mites sitten tämä nimike hevostenhoitaja. No 1. mä en koskaan ole ollut mikään hevostyttö 2.pelännyt aina hevosia. 3. mutta silti rakastan eläimiä ylikaiken!

Mä otin riskin ja tulin kokeilemaan jotain aivan erilaista! Kokemustahan mulla ei ollut lähes yhtään. Mitä nyt ylä-asteella Anna Tapion koulussa oli parin viikon ajan hevostunteja, missä just opeteltiin käsittelemään/hoitamaan hevosia. Pelkäsin jo silloin joten mites nyt. No kun mä ekan kerran eilen talutin itse, ison hevosen talliin, oli olo mikä hirvein! Tiedättehän tunteen, kun pelkää jotakin aivan kamalasti, oikeasti ja pelkää kuollakseen! Hitto vie se tunne mulla oli eilen. Tänään meni vähän paremmin, talutin kaksi eri hevosta talleihinsa ja olin jo ehkä hieman rauhallisempi. 

Mä hoidan siis hevosia aamulla 6:30-9:30 ja 15:00-18:00. Ei paha. Ruokitaan, vaihdetaan vaatetusta, lapioidaan lantaa sekä hoidetaan turkkia jos tarve. Siivotaan myös karsinoita, jos tarve. Ihan jees, mutta hevosen lähelle meneminen tuottaa ahdistusta! Mutta en luovuta! Mä sinnittelen jouluun asti, niin kuin sovittiin. Ja mikä sen parempaa kuin voittaa pelot. 

 

Tää paikka on Perthissä, ihan toisella puolella australiaa, missä olin viimeksi. Swan Valleyssä.