Kampaajan oma tukka ja suhde kaupan väreihin
Kaupallinen yhteistyö: Garnier Truly Blond
Ensimmäiset muistikuvat sijoittuvat kuudennelle luokalle. Vaahdotin pääni äidin kuparinruskealla sävyttävällä vaahdolla ja seuraavana päivänä koulussa olin suunnattoman ylpeä punertavasta väristä, joka oli tarttunut vasemmanpuoleisten hiusteni latvoihin. Yläasteella meno koveni. Iltapäiviä kulutettiin Vapaavalinnan hiusväriosastolla, ja vain taivas oli rajana. Purkit valittiin kauneimman mallin kuvan perusteella, vaikka ehkäpä se viereinen sävy olisi ollut todellisuudessa parempi valinta. Kokeilin punaiset, ruskeat, vaaleat. Oikeastaan kaikki muut paitsi mustan. Kun Venla tuli salkkareihin, rastatkin oli pakko saada. Punainen karkkiväri ei muuten irtoa niistä kovin hyvin.
Lukioikä meni hillitysti, tiettyä vaaleaa väriä tyveen säännöllisin väliajoin ja se riitti. Parinkympin ikäisenä aloin käyttää jo kampaajia ideoitteni toteuttamiseen. Käytiin taas tummanruskeassa, kuparissa ja valkoisessa. Ja aina palasin yllättävän nopeasti tutun turvalliseen luonnolliseen vaaleaan. Viimeisin kotivärimuistoni on noin viiden vuoden takaa (ajalta ennen kampaajan uraani), kun sain aikaiseksi vihertävän harmaan sävyn ja koitin pelastaa tilannetta sitruunalla. Ei ehkä mennyt ihan putkeen se kerta, mutta hyviäkin muistoja on. Varsinkin tuo tasainen vaalea oli aika kaunis, kun löysi kivan vakkarisävyn, joka toimi aina.
Ajan kanssa olen kuitenkin (en sano tylsistynyt, vaan) löytänyt itseni. Reilut neljä vuotta sitten leikkasin hiukseni lyhyiksi ja annoin kampaajan värjätä ne tummanruskeiksi. Viihdyinkin siinä hetken, mutta sen jälkeen elämä on ollut yhtä kasvatusprojektia. Vaaleaksi palasin jo muutaman kuukauden jälkeen. Jotenkin se on se oma. Tiedättekö, kun tummahiuksisenakin kuvailet itseäsi muille vaaleahiuksisena? Identiteetti.
Kun minua siis kysyttiin mukaan Garnierin Truly Blond -kamppikseen edustamaan ja fiilistelemään Classic Blond -tyyliä, olin innolla mukana. Hiusvärimuistoni ovat rakkaita ja kuuluvat taatusti jokaisen innokkaan kampaajan nuoruuteen. Ja ennen kaikkea olen ikuisesti vaaleahiuksinen.
Hauska testi, jolla voit testata, oletko blondina Classic, Beach, Platinum vai Natural -tyyppi, löytyy täältä. Aivan supervaikea testi, koska haluaisin olla eri päivinä vähän niitä kaikkia :D
Kävipäs aivan sattumalta niin, että Sofi värjäsi minulle juuri ennen näitä Garnierin kuvauksia tummaa raitaa vaalean sekaan ja laitettiin ensimmäistä kertaa tarkoituksella lämmin sävy (muutos täällä). Ja sehän osui ihan suoraan tuohon raitaisen pehmeään Classic Blond -tyyliin, joka on yksi neljästä Garnierin Truly Blond -tyylistä. Tyylin avaintuotteet ovat Natural Blond S1 – Easy Highlights -raitasetti ja keltaisuuden taittamiseen tarkoitettu Anti Yellow Conditioner.
Kreisin taitava Ida Jokikunnas meikkasi tähän nassuun kunnon kuvauställingin ja stailasi hiukset kevyille keskilaineille, joiden latvat saavat hiukkasen huolimattomasti suoristua. Tuo hiusten kihartaminen saa aina raidat korostumaan ja hiukset näyttämään runsaammilta – sopii mulle mainiosti :D Kilometrisääret luotiin nudenvärisillä korkkareilla ja supersuloinen röyhelöpusero herätti koko köörissä ihastusta. Ja ne farkut. Ne voisin ottaa omaan kaappiini vaikka heti.
Kiinnostaa varmaan, että minkälaisia tuotoksia näistä kuvauksista oikein tuli? :D No niin kiinnosti minuakin ja nyt ne on julkaistu Demin sivuilla. Käy kurkkaamassa nauravaiset kuvat ja kuinka se Classic Blond -lookki oikein luodaan (linkki). Hääriipä tuolla kuvissa myös ihanainen Elämäni palasia -blogin Vivi, joka edusti Natural Blond -tyyliä. Vivin blogijutussa on myös lisää kuvia meikäläisen kuvauksista ja illan fiiliksistä.
Ja entäs sitten ne kaupan värit nyt, kun olen kampaaja? Omalla kohdallani niille ei ole enää tarvetta, mutta ymmärrän entisenä kuluttajana ja nykyisenä kampaajana koko hommaa nyt vähän laajemmin. En lähde tässä perustelemaan miksi valita kampaaja kotivärin sijaan, sillä ymmärrän kyllä, että kotiväreillekin on paikkansa.
Kun muutoin sekamelskaisten opiskeluaikojen tiimellyksessä hain pysyvyyttä vähintäänkin hiusvärin kannalta, ja olin löytänyt hyvän ja toimivan sävyn, ei ollut perusteltua venyttää budjettia kampaajalle saakka. Samoilta ajoilta muistan hyvin ne hetket, kun halusin jonkin värin päähäni. Halusin sen heti, samana iltana. Kaupan väri oli ainoa, joka pystyi tällä aikataululla tyydyttämään tämän uudistumisennälän. Ja kun tuli se ahdistus siinä tummassa tukassa ja sisäinen ikiblondini alkoi huhuilla sieltä sielunpohjasta, niin eihän siinä nyt ollut aikaa hukattavaksi! :D
Että juu, ikuinen vaaleatukkainen, vaikka voissa paistaisi. Löytyykö ruudun toiselta puolelta sielunsiskoja?
-Meeri