Kampaajan työ ja rannevamman ihmepelastus

Ala kuin ala, vammat ne löytyvät jokaiselta työntekijältä. Kampaajilla eniten oireilevat ranteet, olkapäät, selkä ja niska, puhumattakaan ihosta tai muista vakavammista kemikaalien aiheuttamista ongelmista ja sairauksista. Itse olen onneksi saanut osakseni vain ranneongelmia. Viime vuoden marras-joulukuu meni oikean käden jännetuppitulehdusta lepytellessä ja joululomaa odotellessa. Jostain syystä sama uhkasi toistua uudelleen tämän vuoden marraskuussa. Huolestuttavinta oli se, kun ranteeseen sattui illalla ja levossa. Parin viikon kipuilun jälkeen suunnitelmissa kävi sulkea listaa aina, kun joku peruuttaa. 

Mutta sitten sitten, kaivoin muistini syövereistä tiedon nivelongelmiin auttavasta OptiMSM-jauheesta. Nappasin putelin kaupasta ja aloin niellä myrkyltä maistuvaa litkua kuuliaisesti joka aamu. Ja kas! Tajusin vasta parin viikon päästä, että kaikki oireilut ja kipuilut olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen jo viikon jälkeen! Nyt olen käyttänyt MSM-jauhetta 1,5 kuukautta eikä pienimmätkään tuntemukset ole vaivanneet sen jälkeen ainuttakaan kertaa. No on todella uskomatonta, tiedän! Mutta tämä oli todella ainoa muutos, jonka tein, joten mistään muustakaan ei oikein voi olla kyse.

Puhdistamon sivuilla kerrotaan OptiMSM-jauheesta seuraavaa:

  • MSM eli metyylisulfonyylimetaani on orgaaninen rikkiyhdiste, jota esintyy kehossamme luontaisesti.
  • Keholle tarpeellinen terveiden sidekudosten ja nivelten toiminnan takaamiseksi, oikeanlaisen entsyymitoiminnan turvaamiseksi sekä hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan varmistamiseksi. 
  • Osallistuu mm. terveen ihon, hiusten ja kynsien kasvuun. 
  • Toimii lihasarkuuden lievittämiseen ja lihasvammojen parantumisen nopeuttamiseen, koska rikki toimii keskeisessä roolissa tukikudoksiamme rakentavan kollageeni-proteiinin muodostumisessa. 
  • Puhdistamon mielipide on, että on erittäin tärkeää käyttää vain laatuvarmennettua MSM:ää. Maailmalla on monennäköistä MSM:ää ja useiden laatu on huonoa. Helpoin tapa varmistaa laatu on varmistua siitä että käyttämäsi MSM on merkiltään OptiMSM. OptiMSM on ainoa kansainvälisesti luotettu puhdas MSM-laatu, joka puhdistetaan tislaamalla neljä kertaa. Näin saadaan absoluuttisen puhdas jauhe.

Käytän Puhdistamon sitruunamehulla maustettua OptiMSM-jauhetta, jota sekoitetaan pieneen määrään vettä. Alkuun riittää puolikas teelusikallinen, tähtäimessä on ruokalusikka. Vaikka ohjeessa neuvotaan sekoittamaan jauhe 3-6 desiin vettä, otan oman annokseni mieluummin tujuna äkkikuolemana puolikkaan sitruunan mehulla höystettynä. Puhdas MSM-jauhe maistuu veteen sekoitettuna lähinnä bensalta eikä nuo maustetut versiot ihan vielä riitä peittämään kaameaa makua. Olen kyllä kuullut myös legendaa, että mitä pahemmalta tämä jauhe maistuu, sitä enemmän kroppa sitä tarvitsee... en tiedä pitääkö väite peränsä, mutta sen mukaan omalla kohdalla puutostila on aika äärimmäinen :D

Opettelin myös väkisin uuden tekniikan leikata, jolla ranne pysyy koko ajan suorassa. Pari päivää tuntui siltä, kuin ei olisi koskaan saksia käsissään pitänyt, hahah! Nyt sujuu jo helpommin, joten tervetuloa vain penkkiin :)

Oletkohan sinä siellä ruudun toisella puolella kokeillut MSM-jauhetta? Entäpä onko sitruunan lisäksi vinkkejä maun peittämiseen?

-Meeri

Kommentit

Pessi (Ei varmistettu)

Kokeilin MSM:ää olkapään tulehdukseen kaverin suosituksesta. Ei auttanut kipuihin, mutta aiheutti aknen uudelleen paluun. Suosittelenkin harkitsemaan uudelleen jos on iho ongelmiin taipuvainen. :/
Eipä tähän kiertäjäkalvosimeen muu auttanut kuin ahkera fysioterapia useamman kuukauden ajan. Pystyy sentään taas nukkumaan yöt kivuitta.

merkkari

Ai voi ei! Itsellä taas tuntuu että on pikemminkin auttanut ihoon! Kaikki pikkunäpyt ovat hävinneet ja iho on jotenkin kuulas. Tämä on niin yksilöllistä :/

Mä oon sekottanut sitä maustamatonta jauhetta pieneen lasiin vettä ja juonut sen aamupalan yhteydessä pohjanmaan kautta. :D Mun c-vitamiinina imeytymisen auttamiseen on käytössä kiivi ja tyrnimarjat granolan seurassa. (sori, todella hämmentävä lauserakenne, eikä aivot nyt edes toimi kunnolla, että sen saisin muokattua järkevämmäksi. :D)

Varsinaista maunpeittovinkkiä ei siis ole, mutta ehkä suosittelisin siirtymään siihen maustamattomaan tuon loppumisen jälkeen ja sekoittaa vettä ja puristettua sitruunaa suoraan. Periaatteessa varmaan puristettu appelsiinimehukin toimisi siinä hyvin. :)

merkkari

Joo, mulla oli sitä maustamatonta vähän aikaa ja oli kyllä aivan kaameeta sekin :D Sitruuna on käytössä nytkin ja se peittää maun ihan ok. Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi...

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisiko jauheen sekoittaa aamusmoothien joukkoon? Puoli teelusikkaa tuskin maistuu läpi, ehkä ruokalusikallinen toinen juttu?

merkkari

Voi sekoittaa ja ei maistu juuri yhtään sieltä läpi! Mutta en vain näin talvikaudella tee hirveästi smoothieita, oma kroppa kaipaa lämmintä joka välissä.

upejajenni (Ei varmistettu) http://upeja.wordpress.com

Ei sitä makua pysty millään peittämään, ihan paras kun sen vetää huiviin shottina ja juo jotain päälle :D Oon itse käyttäny sitä nyt pari vuotta ja kaikki nivelongelmat on kadonneet. Oon pari kertaa testimielessä jättäny sen pois pariksi viikoksi ja sinä aikana ovat oireet tulleet takaisin. Mä kärsin löysistä ja kipuilevista nivelistä, ja etenkin ranteet ovat koetuksella jos vähänkään huonossa asennossa leikkaa.

merkkari

Joo, näin vähän pelkäänkin! Ajattelin testata nyt joulun aikaan pari viikkoa ilman, samalla kun lomailee. Jotenkin en tykkää olla täysin riippuvainen jostain, niin pitää tehdä tällasia testejä :)

Ootko kokeillu sellasia saksia, joissa ne reiät on eri kohdilla, jolloin ranne on suora?

Joskus vinkkasin sulle instasta SamVillahair, niillä on ainakin sellasia saksia ja varmaan saa tilattua Suomeen :) on niitä varmaan muillakin, en tiedä :D

http://www.samvilla.com/pro/products/shears

merkkari

En oo kyllä kokeillut, pitääpä pitää silmät auki. Tuossa uudessa leikkaustekniikassa on myös käsi ja ranne aivan eri asennossa, josko se auttaisi ensi hätään.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.