Näppäräsormisen rinkeliletti

Kiitos sinulle inspiraation lähde, joka postasit Parturi-kampaajien FB-sivulle erään letinteko-ohjeen. Alkuperäinen versio oli kaunis ja kaikkea, mutta itse toivon juuri nyt enemmän sotkua. Letti saattaa näyttää ensisilmäyksellä haastavalta, mutta on oikeasti yllättävän simppeli:

Tarvitsen läpinäkyviä minilenkkejä, et muuta. Tee pohjalle kiva, pöyhkeä tupeeraus ja aloita yhdistämällä kaksi edestä otettua osiota ponnarilla.

Ota osioiden alta, hiusten sivusta uudet osiot. Näistä muodostetaan yläpuolella olevan ponnarin ympärille rinkeli.

Nosta osio ponnarin päältä, vedä se omalta puoleltaan yli ja itsensä läpi (oikeanpuolimmainen on kuvissa jo tehty).

Vedä siis osio kokonaan itsensä läpi siten, että häntä jää päälle.

Yhdistä alla oleva ponnari sekä uudet hännät yhdeksi uudeksi ponnariksi.

Löystyttele rinkeliä mielesi mukaan.

Ota rinkelin alta uudet sivuosiot ja laita ne vanhan ponnarin päälle uudeksi, löysäksi ponnariksi. Nyt ollaan taas alkupisteessä. Tämän ponnarin alta otetaan taas molemmilta puolilta sivusuortuvat, jotka pujotellaan uudeksi rinkeliksi.

Näitä rinkelieitä tehdään niin kauan kuin tukkaa riittää - rinkeliosio alkaa aina alusta ja lenkitys tapahtuu joka kierroksella samalla tavalla. Jossain vaiheessa uudia sivuosioita otetaan alapuolelle jäävistä ponnareiden hännistä.

Lopetuksen voi tehdä haluamaansa kohtaan ja ponnarin voi piilottaa kierittämällä hiussuortuvan lenkin ympäri ja kiinnittämällä sen pään pinnillä piiloon.

Mallina toimi Anja, joka lähti letti päässä salille. Veikkaanpa, että salin jälkeen letin sotkuisuus-taso on juuri täydellinen!

Näen itseni jo ensi kesän helteisessä Ruisrockissa tämä päässäni. Hanski-murunen, viittitkö treenata etukäteen niin tulee sitten sutjakasti? Itselleen tämän tekeminen on liikaa vaadittu ;)

-Meeri

Kommentit

sina v. (Ei varmistettu) http://sinaviola.blogspot.fi/

Ihana :D osaisipa tehdä tollasen itselle

merkkari

No joo, en ole edes kokeillut itselle, olkapääthän siinä jo vammautuisi :D

Mirene (Ei varmistettu)

Aivan ihana! Pitäisiköhän opettaa poikayställe tuon tekeminen - hän muistuttaa usein olevansa näppäräsormisempi kuin minä, joten mitkään "mutku mun sormet ei pysty tollaseen" -tekosyyt eivät toimisi :D

merkkari

No ei olis kyllä vaikea tehdä toiselle! Kerro sitten, että onnistuiko ;)

isijatytot

Vautsi! Tässähän mainio idea :) Taidan kokeilla tytöilleni ja ehkä vaimollekin (jos hän tykkää ideasta yhtä paljon kuin minä;).

- Matti / Isin ja tyttöjen hiushommat

Kommentoi