Leikkasin viime viikolla varmaan seitsemän otsista ja se aiheutti itsellekin aivan valtavan otsishimon! Se hyvä puoli kampaamossa työskentelyssä on, että tällaisen himon sattuessa olet taatusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lähtökohta oli tylsä ja keltainen. Laitettiin kunnolla raitaa ja leikattiin sellainen täydellinen ”lähes-normi-mutta-kuitenkin-sivuotsis-jakauksella”:

Jee, näytän taas alakoululaiselta! Olen vannottanut kavereitani kieltämään minua, kun alan puhua otsahiuksien leikkauksesta, mutta nyt ei kyllä harmita. Pelkäsin, että otsis näyttäisi liian lyhyeltä ja sporttiselta, mutta siinä onkin juuri sitä haaveilemaan 70-luvun kaareutta ja pehmeyttä. Bonusta on myös se, että sain vihdoin valtavina tukkoina kasvavan ohimoiden vauvatukan hyötykäyttöön.

Olen valtavan innoissani, kiitos tukasta Veera! Jopa kotona huomattiin, että ohoh, ootko tehnyt sun tukalle jotain 🙂

Onko kenellekään muulle iskenyt outo kaipuu otsahiuksille??

-Meeri