White trash diseasen Nata kirjoitteli jonkin aikaa sitten erilaisista kolmekymppisyyden oireista. Lieneekö syynä sitten ikä tai käsittämättömän pitkä, mielen perukoissa järjestystään työstävä todo-lista, jonka perältä vain tippuu asioita joka mutkassa, mutta jotain tässä viimeaikoina nyt on tapahtunut 😀 Varsinkin kampaajan ammatissa tuo hajamielisyys on aiheuttanut pelkästään viimeisen viikon aikana seuraavia asioita:

– Tavoitteenasi on sekoittaa yksinkertainen värimassa/hapete -seos. Koostuu kahdesta ainesosasta. Tajuat sen siinä vaiheessa, kun värin seassa on puolet hoitoainetta.

– Katsot ajanvarauslistasta, että asiakkaalla on aika puolelta. Kun häntä ei vielä varttia vaille näy, lähdet kurnivan vatsasi kanssa hakemaan lounassalaattia. Palaat takaisin vähän tasan jälkeen, jolloin asiakas on istunut penkissä jo viisi minuuttia. Aika kun olikin vasta silloin tasalta.

– Asiakas istuu penkkiin ja siinä sovitaan miten tukka tänään leikataan. Passitat asiakkaan sitten reippaana pesupaikalle ja siinä shampoon vaahdotessa asiakas miettii, että niin, mites se väri. Että kysynpä nyt vaan, miten kampaaja voi unohtaa värjätä asiakkaan tukan??!!

– Muistat vastata soittopyyntöön viikon kuluttua.

– Lähdet iloisena hakemaa fillaria sisäpihalta ja siinä hetken tyhjän täyttämää fillaritelinettä tuijoteltuasi tajuat jättäneesi pyörän aamulla keskustaan.

– Ajattelet, että kirjoitat illalla blogipostauksia päivällä käyneistä asiakkaista, mutta unohdat ottaa kameran mukaan töistä lähtiessäsi.  Neljänä iltana peräkkäin.

– Kun sitten vihdoin pääset kirjoittamaan, huomaat oikolukiessasi, että tekstisi suorastaan vilisee kirjoitusvirheitä. Ja sehän ei voi olla mahdollista, sillä minähän en tee koskaan kirjoitusvirheitä!

Hajamielisyys näyttää leviävän myös fyysisiin toimiin. Muistan selvästi, että tiputin koko kouluaikana kamman lattialle vain kerran tai kaksi. Muistan sen siitä syystä, että kampa piti silloin pestä kunnolla ennen kuin sen sai laittaa uudestaan asiakkaan päähän. Nykyään tiputan kamman lattialle joka päivä. Monta kertaa.

Hanna mietti tänään ääneen, että tuleekohan hänellekin vastaavia oireita kolmenkympin jälkeen. Lohdutin häntä sillä positiivisella puolella, jonka hajamielisyys tuo mukanaan. Siinä nimittäin oppii nauramaan itselleen makeammin ja paremmin kuin koskaan 😀

Ihanaa päivää, rakkaat!
-Meeri