Makeover: Maailman ihanin kampaamoasiakas

Vaikka kaikki asiakkaat ovat ihania, yksi on ylitse muiden: ihana Elina. Elina antaa aina vapaat kädet, innostuu kaikista ideoista, rentoutuu nukahtamiseen asti päähieronnassa, ilahtuu joka kerta lopputuloksesta ja myös kertoo sen. Lisäksi bonusta on myös se, että kun Elina nukahtaa penkkiin, niin nukkuminen tapahtuu sopivassa asennossa ja ilman suuria säpsähtelyitä tai nuokahtamisia 😀

Lähtökohtana oli hieman vaalennettu väri, parin sentin tyvikasvulla. Hiuslaatu on luonnonkihara, hieman pörröinen ja tukkaa on paljon:

IMG_2626.JPG

Muistetaan aina näissä ”ennen”-kuvissa, että asiakkaan tukka on täysin laittamaton 🙂

Ja tällaista saatiin aikaan:

 

IMG_2629.JPG

Päähän sekoitettiin Wellan Illumina -sarjasta värit 5/43 ja 7/43 (1:1). Muotoiluun käytettiin System Professionalin uutta LuxeOil -öljyä, joka poistaa hiuksista viimeisenkin pörröisyyden ja tuoksuu ihanan vaniljaiselta.

sp-oil.png

Hiukset kiiltävät nyt niin upeasti, että silmiin sattuu! Vai mitäs tykkäätte??

Iltavuoron kautta viikonlopun viettoon, kuullaan!

-Meeri

Kauneus Ystävät ja perhe Hiukset

Kampa käy kuumana, sen seitsemän kampausta!

Mitä lupailinkaan viime postauksessa…10 kampausta? Kaitonhuitu, 7 sain aikaiseksi vajaassa kolmessa tunnissa! Tässä ne ovat, luomisjärjestyksessä:

20121003_222908.jpg

Kalanruotoletti käännettynä ympäri

20121003_223007.jpg

Kukkanuttura aka hääkampaus

20121003_223124.jpg

Banaaninuttura with a twist

20121003_224429.jpg

Ranskalainen letti ja niskanuttura

20121003_224517.jpg

Hirtetty Carrie-nuttura

20121003_224606.jpg

Nuttura kalanruotoletistä ja vähän ranskista

20121003_224648.jpg

Edellinen nostettuna ylös

20121003_224731.jpg

Edellinen kalanruotonuttura takaa

20121003_224821.jpg

Naapuripenkin Anne taiteili Esan kanssa mallin päähän niin hienon Sebastian-henkisen virityksen, että piti napata siitäkin kuva!

Kertokaahan, mikäli haluatte jostakin kampauksesta tarkempia ohjeita, niin laitan tulemaan!

Tukka putkella suoraan nukkumaan,

Meeri

Kauneus Hiukset Opiskelu