Vahvat hajusteet ovat yksi nykyajan vitsauksista ja ainakin itse olen herkistynyt synteettisille hajusteille siinä määrin, että tavallisella pesuaineella pestyt lakanat aiheuttavat ihottumaa ja hajuvedet päänsärkyä. Sen sijaan luonnonkosmetiikan vahvastikin tuoksuvat eteeriset öljyt eivät aiheuta minulle mitään ongelmia, niissä voisin vaikka kylpeä.
Valitettavasti kaikki eivät ole näin onnekkaassa asemassa, vaan luonnonkin omat tuoksut voivat aiheuttaa yliherkkyys- tai allergiaoireita. Jos silti haluaa valita luonnonkosmetiikkaa, löytyy muutamia hyviä vaihtoehtoja:
John Masters Organicsin hajusteettoman Bare-sarjan aloe vera -pohjainen shampoo pesee hellävaraisesti ja sopii kaikille hiustyypeille. Jojobaöljy ja helokkiöljy vahvistavat, samalla kun hyaluronihappo pitää hiuspohjan ja hiukset virkeinä. Mukana on myös puhdistavaa valkoista teetä ja päänahkaa rauhoittavaa kamomillaa. Shampoo vaahtoaa hyvin ja jättää todella ilmavan ja puhtaan fiiliksen.

Samantyyppisiä aineksia löytyy Bare-sarjan hoitoaineesta, jonka jojoba- ja kookosöljy kosteuttavat kaikkia hiustyyppejä. Arnikki stimuloi hiustenkasvua samalla kun kamomilla vahvistaa ja ravitsee. Kehäkukka ja valkoinen tee taas poistavat toksiineja ja pitävät hiuspohjan puhtaana. Hiukset jäävät tuuheiksi, kosteutetun tuntuisiksi ja kiiltäviksi. Erittäin takkuisen hiuksen kannattaa antaa muhia hoitoaineessa muutaman minuutin, jolloin harjaaminen käy vaivatta. Hoitsikka toimii myös kuivien latvojen tehokosteuttajana naamion tapaan – hiero hoitsikkaa kunnolla hiuksiin ja päänahkaan, kiepauta pyyhe päähän ja nauti vaikka saunan lämmöstä muutama minuutti.

Ruotsalaisen luonnonkosmetiikkasarjan Estelle & Thildin hajusteettomat tuotteet kasvoille ovat keränneet oman fanikuntansa. Sarjasta löytyvät puhdistustuotteet, misellivesi, päivä- ja yövoiteet, silmänympärysvoide, seerumi ja kasvoöljy. Omaa kokemusta minulla ei näistä tuotteista ole, mutta muutama rakastunut asiakas on löytänyt näistä avun herkän ihon hoitoon.
Folkin entinen kosmetologi Sybila ylistää Provida-sarjan tuotteita, joissa uskomattomat määrät tehoa on pakattu pieneen tilaan. Provida käyttää luonnon eteerisiä öljyjä hyvin pienissä määrissä, jolloin tuotteet sopivat myös useimmille herkkäihoisille. Varsinkin sarjan mielettömät täsmävoiteet ja naamiot ovat kokeilemisen arvoisia!
Oletko sinä löytänyt suosikkisi hajusteettomasta luonnonkosmetiikasta?
-Meeri