Taipuisuutta hiuksiin maailman helpoimmilla kikalla

Koin ahaa-elämyksen tässä sunnuntai-aamuna. Kävin aamulla suihkussa ja föönasin hiukseni hyvin ykköstykkini Sebastianin Mousse Forten kanssa. Teen tämän nykyään aina pesun jälkeen, sillä kunnon ilmava föönaus loistavan tuotteen kanssa saa hiukseni kestämään neljäkin päivää ennen seuraavaa pesua (osaltaan tähän vaikuttaa myös päänahan tottuminen rauhallisempaan pesuväliin). Pinnitin kuitenkin hiukset saman tien pois tieltä, sillä kyseinen kaunis aamu jatkoi leivän leipomisella. Puolen tunnin kuluttua avasin hiukset ja voihan hitsin pimpulat - ihan kunnon kestävät laineethan ne sieltä ilmestyivät!

Tässä siis maailman yksinkertaisin ohje saada hiukset taipuilemaan:

1. Levitä pestyihin ja pyyhekuiviin hiuksiin reilusti hyvää muotovaahtoa. Itselläni menee ainakin tennispallon verran ja levitän vaahtoa sekä pituuksiin että tyveen. Kuivaa hyvin vaikka pää alaspäin maksimivolyymin aikaansaamiseksi.

2. Kieritä hyvin kuivunut, mutta föönauksesta vielä lämmin hius itsensä ympärille niin kauan että se menee pienelle rullalle. Yritä kohdistaa rulla päälaen korkeimmalle kohdalle, mieluusti vähän liian ylös kuin liian alas.

3. Kiinnitä hiukset yhdellä tai kahdella pinnillä. Hiuslenkki tekee ruman jäljen, kuten myös liian suuri määrä pinnejä.

4. Hengaile aikasi (puoli tuntia max, muuten tulee outoa sutturaa), avaa hiukset ja ta-daa:

Sen verran siivoushengellä mennään näissä kuvissa, että piti rajata college-housut kuvista pois ;)

Ihanan aurinkoista päivää!

Meeri

Kommentit

Hans (Ei varmistettu)

Kestääkö hiuksesi siis 4 päivää pesuitta ilman kuivasampoota? Kuulostaa hyvältä tuotteelta tuo mousse, täytyypä testata. Kiitos hienosta blogista!

merkkari

Joo, vaihtelevasti 3-4 päivää, mutta vikana päivänä mennään jo rajoilla. Pesuväliä kannattaa alkaa pidentämään rauhassa, jotta päänahka tottuu eikä kaduilla tarvitse kulkea aivan karmeassa kuosissa. Lisää yksi päivä nyt ja jatka tahtia kuukauden tai parin ajan, sen jälkeen taas yksi päivä jne.

kateliini (Ei varmistettu)

Tää on mun luottokikka kans ollu jo vuosia! Usein nukunkin toi päässä. Mulla niin paksut hiukset ettei lyhyt aika riitä. Ja itse kiinnitän puhelinlankaponnarilla koska pinnit ei pysy.

merkkari

Itsellä on hiukset niin ohutta höttöä, että ne on aamulla kasaripermiksellä jos pidän yön yli :D

Jennajasmin (Ei varmistettu)

Itse laitan hiukseni aina näin yön ylitse, mutta ihan pään päälle ja sidon puhelinlanka ponnarilla. :) tosi hyvä tapa saada laineikkaat/kiharat hiukset ilman lämpöä, ja myös ylläpitää seuraavana päivänä jo valmiiksi kiharretut hiukset, kun tekee nutturasta löysemmän ;) olen huomannut useasti sen kun nukkuu kiharretuilla hiuksilla auki, ja olettaa että kiharat ovat seuraavana päivänä hyvät, niin useasti hiukset ovat menneet ihmeelliseen asentoon varsinkin hiusten juuresta :( ja sitten joutuu taas käyttämään suoristusrautaa laittamaan hiukset kuriin!

merkkari

Joo, tuo on totta! Ja kaikkea harjailua kannattaa myös välttää kakkospäivänä, sormilla harominen tekee parempaa jälkeä.

minnin (Ei varmistettu)

Paljonko toi muotovaahto maksaa ja mistä sitä voi ostaa?:)

merkkari

Hinta on 28,50 € ja sitä saa esimerkiksi minulta (FOLK Helsingistä), muista Sebastian-kampaamoista ja luultavasti myös Sokokselta ja Stokkalta.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.