Sinuitis maxillaris x3
No niinhän siinä sitten kävi, että tämäkään flunssa ei ole vielä hellittänyt ja kävin uudelleen lääkärissä eilen.
Ennen kuin menin lääkäriin , juttelin äitini kanssa puhelimessa ja aloimme miettiä viimeisiä muutamia vuosia ja muistin että minulla on näitä poskiontelovaivoja ollut ainakin kolmen vuoden ajan säännöllisesti sekä minulla epäiltiin kystaa toisessa poskiontelossa. Olen myös parin vuoden ajan kärsinyt limaisesta kurkusta sekä pakahtelevista korvista ; ihan kuin ne olisivat tukossa koko ajan tai niissä olisi painetta.
Kerroin näistä eilen lääkärille ja han alkoi VIHDOIN ottamaan minut vakavissani. Hän tutki poskionteloni ja kun kerroin että toinen poskionteloni on epämuodostunut ja antaa kaikua laitteella katsottaessa vaikka siellä ei olisikaan mätää, hänkin huomasi että se antoi erilaisen kaiun kun toinen onteloni. Sain lähetteen röntgeniin sekä mahdollisesti pääsen korvalääkärille tutkimuksiin. Pahimmassa tapauksessa joudun leikkauspöydälle jossa ilmeisesti avataan poskiontelokanavia jotta ilma pääsee siellä paremmin kiertämään. Noh, en tiedä, elän päivän kerrallaan ja odotan mitä niistä röntgenistä näkyy…vai näkyykö mitään.
Aloitin mieheni kanssa kaks viikkoa sitten juomaan pakurikääpäteetä. Ja olen sen vaikutuksia sen verran huomannut että tämä tauti joka nyt minulla on päällä, ei ole niin raju kuin mitä flunssat mulla yleensä on…ja tuntuu että selviän ilman antibioottikuuria . mikä on TOSI harvinaista.
Tuossa yksi artikkeli pakurikäävästä , sen terveysvaikutuksista ja mitä se sisältää.
http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/pakurikaapa/
Oon kyllä lääkinnyt itseäni muutenkin tässä, syömme päivittäin pirtelön johon laitamme macajauhetta, spirulinaa,kookosöljyä, tulis-jauhetta, brahmi-jauhetta, hampunsiemeniä, cacaonibsejä sekä ashwagandhaa. Nuo ainekset blenderiin marjojen ja hedelmien sekä yleensä laitan tuorepuristettua appelsiinimehua sekä sitruunanmehua ja luomu hedelmäsmoothieta. Muuten nuita kaikkia super foodeja ei saa alas ilman oksennusrefleksiä 😀
Otin myös käyttöön vanhan kansan konstit eli oon juonut valkosipulimaitoa. Itse rakastan valkosipulia niin ei ole haitannut juoda sitä 😀
Toivon , että ajan kanssa immuniteettini vahvistuisi enkä sairastelisi näin paljon. Odotan myös että saan tuloksia lääkäristä , jos sattuukin että siellä on jotakin mikä näitä tauteja aiheuttaa.
Tämä sairastelu on hyvin stressaavaa, varsinkin kun olen juuri aloittanut opiskelun ja joutunut olemaan todella paljon koulusta pois näiden sairastelujeni takia. Vaikkakin olen kaikki kouluhommani saanut tehtyä, enkä ole juurikaan jäänyt muista jälkeen, vaan on se vaatinutkin aika paljon effortia.
Mutta olen sisukas enkä ihan helpolla luovuta. Verenmaku suussa eteenpäin , vaikka pää kainalossa.
Nyt pakurikäävän keittoon mars mars.
”It ain’t a battle if you didn’ fight”
– J-