Arkistojen helmiä – Fuck me-bootsit
Seuraavaksi esiteltävät kengät ovat (taas) ehdottomasti yhdet lemppareistani ja kotona nämä ovatkin esillä paraatipaikalla. Nämä kengät kuvastavat täydellisesti sitä, että aina kaiken ei tarvitse olla niin minimalistista ja maltillista.
Nykyään pukeutumisessa haetaan usein selkeitä, graafisia linjoja ja leikkauksia. Klassista, aikaa kestävää tyyliä. Nämä kengät ovat silmiinpistävät vain ja ainoastaan sen takia, että vetoketjut, narut ja korut menevät ristiin rastiin. Jos kaikki koristeellisuus riisuttaisiin pois, jäljelle jäisi vain tavallinen musta nilkkuri.
Kengät ovat Spiritin mallistosta ja nämäkin muutaman vuoden takaa. Samalta ajalta eräs ystäväni nimesi nämä Fuck me-bootseiksi heti ensimmäisellä käyttökerralla. Nimi oli sen verran mieleenpainuva, että samalla nimityksellä menee edelleen!
Nämä Spiritin kengät kertovat monenlaista tarinaa. Ne istuvat täydellisesti rock-tyyliin, mutta hempeämmän kesämekon kanssa ne ovat kuin koru. Kenkien sivuilla olevat härpäkkeet saa muuten irti! Näyttävät asut ja asusteet vaativat myös omistajaltaan vähän asennetta. Vaikka olemme lähtökohtaisesti vaatimatonta kansaa, niin pitää osata kantaa itsensä ja vaatteensa nätisti.
Kun päällä on jotain, mistä oikeasti tykkää, niin loput tulee kyllä itsellään!
P.s. Kiitos taas kuvista Anni <3 <a href=”http://www.bloglovin.com/blog/14230177/?claim=zcjdj8uv842″>Follow my blog with Bloglovin</a>