Tilapäinen mielenhäiriö

Itselläni ovat kaikki tämän vuoden pikkujoulut kerääntyneet tosi lähelle joulua.

pikkujoulu-2.jpg

 

Jostain syystä ihminen haluaa aina juhliin jotain uutta. Uusista vaatteista tuntuu lähtevän koko juhlafiilis. Tällä kertaa mielessäni olivat jotkin kauniit avokkaat. Selailin nettikauppoja ja kiertelin liikkeitä, mutta mikään ei tuntunut omalta tai tarpeeksi erikoiselta. Aina oli väärä materiaali, liian matala korko tai vääränmallinen kärki.

 

pikkujoulu.jpg

 

Olin ihan muuten vain kiertämässä H&M:ssä, kun silmiini osuivat nämä mustat sirot nilkkurit:

 

pikkujoulu-5.jpg

pikkujoulu-4.jpg

 

Kärki on kivan mantelimainen. Korko on siro ja tarpeeksi korkea. Ainut miinus oli, että nämä ovat keinomateriaalia. Yleensä puhun nahan puolesta, mutta olosuhteiden pakosta tai jostain mielenhäiriöstä päädyin näihin. En odottanut mitään, mutta ajattelin testata ne.

 

pikkujoulu-6.jpg

 

Kaikeksi yllätykseksi ne olivat yhtenä kappaleena vielä seuraavana aamunakin. Materiaali näytti edelleen ihan hyvältä ja korkolaputkin olivat kiinni koroissa vielä. Nilkkureissa on sekin hyvä puoli, että juhliin ei tarvitse ottaa mukaan kaksia kenkiä. Ainakin ekat pikkujoulut siis selvitty! Vinkkinä tietysti, että tällaiselle keinomokalle kannattaa laittaa suojasuihke. Keinomokka on perjaatteessa kangasta, joten suihke suojaa kosteudelta ja lialta.

 

pikkujoulu-3.jpg

 

Tästä eteenpäinkään en aio hamstrata keinokenkiä, mutta ehkä jatkossa suhtaudun hiukan lempeämmin näihinkin vaihtoehtoihin. Tarkoistus ei tietenkään ole käyttää näitä päivittäin, vaan silloin tällöin.

 

Mahtavia pikkujouluja kaikille, kenellä niitä vielä on edessä!

 

P.S. Blogin facebook sivut löytyy täältä: https://www.facebook.com/iftheshoefitsblogi

P.P.S. Kiitos kuvista ihana http://www.lily.fi/blogit/kriselda <3

Muoti Päivän tyyli Trendit

Kotona taas ja alennuskoodi kenkiin!

 

Huh! Reissulta palattu. Olen tottunut matkustamaan Aasiaan päin, jolloin aikaerorasitus ei juuri tunnu kotiin tullessa. Tällä kertaa suuntana oli siis Caribian Puerto Rico ja takaisin tulo oli aivan jäätävää. Aikamme on Suomessa seitsemän tuntia edellä ja voin kertoa etten nukkunut viikkoon!

puertorico1.jpg

puertorico2.jpg

 

 

Lupasin reissun jälkeen kertoa, mitä kenkiä on tullut käytettyä… Mukaan piti lähteä kolmet kengät, joista pääsee lukemaan aikaisemmasta postauksesta täältä http://www.lily.fi/blogit/if-shoe-fits/caribbean . Kuitenkin klassinen pakkauspaniikki iski vielä aamulla ja mukaan lähti näiden lisäksi mustat balleriinat. Meillä oli lento Tukholmasta  Puerto Ricoon ja Helsinki-Tukholma-väli taittui laivalla. Jostain syystä en millään kehdannut lähteä laivalle lenkkareilla, joten syy paniikkiin löytyy näin jälkeenpäin ajatellen todella huvittavasta syystä.

 

Lenkkarit otin mukaan kävelylenkkejä varten. Käveltyä tuli kyllä pitkiä matkoja, mutta ei todellakaan lenkkareilla. Puerto Ricossa on todella kostea ja kuuma sää. Trooppisia muutaman minuutin kaatosateita tuli lähes päivittäin, joten ainoat matkalla käyttämäni kengät ovat tässä:

 

puertorico5.jpg

 

Heh, Havaianakset eivät mene pilalle, vaikka kuinka kastuisivat. Koska en pysty tarjoamaan hirveän pitkää postausta käyttämistäni kengistä, niin laitan muutaman matkakuvan ja pienen matkakertomuksen kaikkien lukjoiden nähtäville. 

 

puertorico11.jpg

puertorico7.jpg

 

Lentomme oli Puerto Ricon pääkaupunkiin San Juaniin. Viivyimme siellä muutaman päivän, jonka jälkeen lähdimme pienemmälle saarelle nimeltään Culebra. Ylläolevat kuvat ovat Flamenco Beachiltä, jonka mm. tripadvisor on listannut ”Top 25 most beautiful beaches”- listalle sijalle 8! 

 

puertorico4.jpg

puertorico3.jpg

 

Saarella oli loistavat snorklailumahdollisuudet. Snorklasin ekaa kertaa elämässäni ja pienestä jännityksestä huolimatta tuntuu, kuin olisin löytänyt uuden maailman. Upean korallin lisäksi näimme värikkäitä kaloja, keihäsrauskuja, meduusoita ja merikilpparin!

 

puertorico10.jpg

 

Puero Rico on osa Yhdysvaltoja. Nykyään Saarella ei kasvateta enää yhtään mitään, vaan kaikki on tuontitavaraa. Ruoka oli tosi kallista ja jenkkimäiseen tyyliin täynnä sokeria. Onneksi löytyi edes näitä mango-smoothieita, jotka tosin piti erikseen pyytää ilman extra-sokeria.

 

puertorico6.jpg

 

Kesää odotellessa! Kaksi viikkoa varvassandaaleissa kävelleenä jalat eivät tunnu kestävän mitään. Täytyy varmaan hankkia jotkin superpehmeät lämpimät talvikengät. P.s. kaikille uusia kenkiä tarvitseville; Bootzilla on VAIN TÄNÄÄN normaalihintaisista kengistä -15%! Ei koske designer-merkkejä. Käytä koodia: SHOES-BOOZT

Täältä pääset katsomaan vaihtoehdot: Kengät

Ihania kenkähetkiä <3

imp?type(inv)g(20804978)a(2792886)

 

Muoti Matkat Päivän tyyli