Hyväksi havaitut
Joskus joistakin kengistä vaan tulee ylivoimaisesti lempparit. Niin lempparit, että käytät niitä edelleen, vaikka suutari on jo vuosi sitten sanonut ettei aio korjata niitä enään…
Päästään jälleen mun yhteen lempparimerkkiin Vagabondiin. Parisen vuotta sitten kun tämä paksupohjainen Dioon-malli tuli ensimmäisen kerran ajattelin sen olevan vähän liian massiivinen. Jollain kierolla tavalla kuitenkin aina haalin nämä erikoisimmat mallit itselleni ja silloinkin huomasin käyttäväni niitä kenkiä jalassa melkein joka päivä.
Ensimmäiset mun omistamat Dioonit ovat nuo kankaiset. Ne ovat toimineet älyttömän hyvin työkenkinä, kun niissä on vähän korkoa ja ne ovat suht kevyet. Vagabondissa parasta on saman pohjan uudelleenkäyttö. Yhden hyvän mallin löydettyäsi on hyvin todennäköistä, että seuraavaan sesonkiin saat samasta kengästä vielä vähän trendikkäämmän version.
Kesän ja syksyn jälkeen tekstiilikengät rupesivat tuntumaan liian kylmiltä ja kauppoihin alkoi saapumaan talvimallistoa. Pari vuotta sitten musta-kulta-yhdistelmä oli erityisesti nousussa ja se oli huomioitu myös kengissä. Seuraavan talven lempikengät oli varmistettu, kun nämä nahkaiset Dioonit kultaisella vetoketjulla saapuivat kauppaamme.
Malliin en ole kyllästynyt yhtään. Päinvastoin! Malli on pysynyt hyvinkin ajankohtaisena ja pienet muutokset saavat haluamaan aina uuden parin. Tähän kesään oli pakko saada samasta mallista parit sandaalit. Kulta on vaihtunut ruusukultaan ja toisessa varpaat pääsee esille.
Täytyy kyllä myöntää, että joskus kun olen kenkiäni yrittänyt tunkea eteiseen, sängyn alle, hyllyköille, arkkupöytään, ullakolle ja työpaikan kaappiin, niin olen saattanut miettiä, että mihin mä näitä kaikkia tarvin. Kuitenkin jokainen pari on yhtä tärkeä ja saa hymyn huulille. Syksyn Diooneita odotellessa… ;)
P.s. Kiitos kuvista taas http://kriselda.com <3
P.p.s. Muistakaa käydä tykkäämässä If the shoe fits-blogin facebook-sivuista! https://facebook.com/iftheshoefitsblogi