Luottosaappaat

Tiedätkö sen tunteen, kun herätyskello soi aamu seitsemältä ja heti silmät avattuaan tunnet jo sen järkyttävän kylmyyden peiton ulkopuolella. Nouset kuitenkin ylös ja katsot ulos ikkunasta ja kaikki maasta autoihin on aivan jäässä. Silloin haluaa pukea itsensä varpaista päälakeen untuvaan ja villaan.

kenova-3.jpg

 

 

Oon oikeen tyytyväinen itseeni, kun kerrankin olen ollut ajoissa. Ihanan lämpimän untuvatakin ostin jo viime keväänä odottamaan tämän talven pakkasia. Ehkä musta on tulossa aikuinen, kun päätin olla palelematta enään yhtään talvea. Kylminä aamuina tulee herkemmin laitettua saappaat jalkaan, jolloin sääretkin pysyvät lämpimänä. Saappaita ei ole ihan hirveästi kaupoissa tällä hetkellä, joten onneksi olen kerryttänyt varastoja aikaisempina vuosina. Ylipäätään tämän talven juttu saappaissa on selkeästi korkeat ylipolven saappaat.

 

kenova-6.jpg

kenova-7.jpg

 

Omat luottosaappaat ovat nämä Vagabondin nupukkinahkaiset Dawn-saappaat. Malli on hyvin klassinen. Pieni korko ja vähän mantelimainen kärki. Musta saapas on helppo laittaa jalkaan, kun se sopii kaikkiin vaatteisiin ja tilanteisiin. Saappaissa on aika usein matala pohja ja maan ollessa jäässä saattaa kylmä hohkata pohjan läpi. Silloin kannattaa hankkia lämpöpohjalliset, jotta jalat pysyvät lämpimänä. Kauppojen valikoimista löytyy fleece- ja villapohjallisia. Aito villa on kaikista lämpimin vaihtoehto.

 

kenova.jpg

 

Saappaan varren valitseminen tuntuu usein hankalalta. Jokaisella on vähän eri pituiset ja paksuiset sääret. Varsinkin lyhyen ihmisen on tällä hetkellä kohtuullisen vaikeaa löytää saappaita, jotka eivät tule puoleen reiteen. Toisaalta lyhytsääristen kannattaa katsoa hiukan korkevartisempia nilkkureita! Monet merkit tekevät myös nykyään samaa saapasta useassa eri varrenkoossa. Löytyy XS, S, M ja XL vartta. Varsien mitoitukset helpottavat oikeankokoisten saappaiden ostamisessa.

 

kenova-2.jpg

kenova-5.jpg

 

Saappaiden ollessa käyttämättöminä eteisessä, kannattaa ostaa joko saapastuet varsiin tai laittaa sanomalehtiä. Varret säilyvät parempina, kun ne säilytetään suorassa. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota omiin lahkeisiin. Vetoketjut menevät aina hieman mutkalle, koska nilkat liikkuvat kävellessä ja varret menevät liikkeen mukana hieman ruttuun. Vetoketjun ollessa mutkalla paksu lahje saattaa aiheuttaa painetta vetoketjuun sen verran, että se menee rikki. Käytä siis saappaiden kanssa mahdollisimman kapeaa ja ohutta lahjetta.

 

kenova.jpg

 

 

P.s. Kiitos mun ihanalle blogi-kuvaajalle Annille <3

Muoti Päivän tyyli Trendit

Off to the Caribbean!

Pakkaaminen. Joka kerta yhtä haastavaa. 

 

matkakengät.jpg

 

Yksi syy siihen miksi innostuin kävelystä aikaisemmin syksyllä, oli kun varasimme matkan Puerto Ricoon. Tässä on kaksi kuukautta lenkkeilty, jotta bikinikunto olisi mahdollisimman hyvä. Kaksi kuukautta on mennyt aivan hujauksessa ja lähtö on nyt! Kahden viikon lomalle otin vain käsimatkatavarat, koska en vain jaksa kantaa tavaraa edestakaisin. Olen pikkuhiljaa oppimassa siihen, että sitä kulkee yleensä lomat kuitenkin samoissa vaatteissa. Perillä pitäisi olla hellettä noin 30 astetta, joten toivon pärjääväni hyvin pitkälle bikineissä ja aurinkolaseissa! Suurin murheeni on yllätysyllätys kengät!

Viikkojen pohdintojen jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että nämä kolmet kengät lähtee mukaan…

 

matkakengät-4.jpg

 

1. Lenkkarit. Ne ovat tarpeeksi umpinaiset, jotta tarkenee lähteä ja tulla takaisin nämä jalassa. Tarkoitus olisi myös jatkaa lenkkeilyä lomalla, joten tässä menee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nämä Adidaksen lenkkarit ovat superkevyet ja hengittävät. 

 

matkakengät-3.jpg

 

2. Havaianakset. Rannalla tulee vietettyä aikaa ja nämä voi laittaa märkiinkin jalkoihin. Pohjat ovat joustavat ja niillä on yllättävän hyvä kävellä (nimimerkillä täydelliset festarikengät, jos vain kelit osuu kohdalle). 😉 Havaianakset ovat siitä hyviä, että ne kestävät pesun pesukoneessa. Omissa on tietenkin vähän ekstraa ja olen valinnut tämän slim-mallin Swarowskin kristalleilla. 

 

matkakengät-2.jpg

 

3. Kiilakorkokengät. Kolmansia kenkiä jouduin miettimään pisimpään. Vaihtoehtona oli nämä Björn Borgin luottokiilakorkokenkäni ja matalat balleriinat. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kahta viikkoa en pysty olemaan ilman korkoja ja nämä ovat ihan yhtä mukavat kävellä. Omat jalkani turpoavat kyllä yleensä pelkän lentokoneen näkemisestä kolminkertaisiksi. On siis hyvin mahdollista, että koko loma menee varvassandaaleissa, mutta kirjoitan lopputuloksesta reissukuvien kanssa loman jälkeen!

 

P.s. Aurinkoista syksyä kaikille <3

 

 

Muoti Matkat Päivän tyyli Trendit