Syksyyn puukengillä

Puukenkiä kysytään kesäisin taas enemmän ja enemmän. Löysin omista arkistoista nämä ihanat Uggin umpinaiset puukengät.

lynnea-4.jpg

 

Kengät ovat minulla jo olleet jonkin aikaa, mutta malli Lynnea on edelleen Uggin mallistossa. Enkä ihmettele, muiden puukenkien tapaan malli ei vanhene. Kengät ovat vaaleanruskeaa mokkaa ja ne ovat täydelliset syksyn väriloiston keskellä!

 

lynnea-2.jpg

lynnea-3.jpg

 

Muiden Uggien tapaan sisusta on lampaanvillaa. Kengän varren pystyy kääntämään niin, että valkoinen villa on näkyvissä. Itse kuitenkin tykkään niistä enemmän varret suorina. Aito nahka ja villa ovat superhengittäviä. Olin näillä kengillä kahdeksan tuntia töissä, eikä jalat  hikoilleet ollenkaan! Pohjan ollessa puuta kävely on vähän erilaista. Olemme tottuneet joustaviin kumipohjiin, mutta nämä eivät kyllä taivu milliäkään. Vaikka pohja on kova, kävely ei silti mielestäni ole mitenkään hankalaa, siihen pitää vain tottua. Vanha pomoni myös aina sanoi; ”Mitä sillon välii, jos ne on hienot?”. Tällä mentaliteetillä jatketaan edelleen!

 

lynnea.jpg

lynnea-6.jpg

 

Pieni korko on aina hyvä selälle ja ryhdille. Muiden Uggien tapaan pohja tuntuu aika liukkaalta, vaikka niissä kumia varpaiden alla onkin. Syksyllä ne tietenkin menevät, mutta pakkasella täytyy melkein jättää kotiin. Vaikka materiaalit ovat hyvät, Uggeja ei ole suunniteltu meidän olosuhteisiin. Oikeastaan aika monessa merkissä huomaa, että suunnittelijat asuvat maissa, joissa lämpötila tuskin käy alle nollan talvellakaan. Monissa kengissä on meidän talveen liian ohuet pohjat tai vuoret. 

lynnea-5.jpg

lynnea-7.jpg

 

P.s. Kiitos Annille kuvista <3

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

Kerran maiharityttö on aina maiharityttö

Puhuin pari viikkoa sitten oman tyylin tärkeydestä. Olen viime vuosina nähnyt niin paljon kenkiä, että harvoin sitä enää innostuu samalla tavalla kuin alussa. Muistan edelleen ne hetket uusia mallistoja katsoessa, kun silmät kirkastuivat ja pompein pitkin huonetta ”ihana” mallikappale jalassa. Kävin aikaisemmin syksyllä moikkaamassa Ten Pointsin Tuukkaa merkin showroomilla. Tuukka esitteli tulevan kevään malliston ja kertoi Ten Pointsin nahoista ja kenkien valmistuksesta. Jos et ole vielä lukenut kirjoitusta, sen pääsee lukemaan täältä: http://www.lily.fi/blogit/if-shoe-fits/ten-points-lyhyt-oppimaara-laadukkaista-nahoista

aurora-2.jpg

 

Tuukka oli aivan ihana ja antoi valita nettikaupasta mieleiset syysmalliston kengät. Valinta oli haastava, mutta päädyin tähän vihreään Aurora-malliin. Mallissa olisi kuvan perusteella maiharimainen pohja ja pyöreä kärki. Värikin näytti kivalta. En yleensä pukeudu väreihin, vaan päälläni on usein mustaa. Kun rupeaa miettimään, niin vuodesta 97% taitaa mennä päästä varpaisiin mustassa. Kuitenkin minulla on pari väriä, joihin ihastun aina uudestaan ja uudestaan. Toinen niistä on tumma oliivinvihreä. 

 

aurora-4.jpg

aurora-7.jpg

 

Kun sain nämä kengät ensimmäisen kerran käsiini, minulle tuli sama fiilis kuin aloittaessani kenkäuraa ostajana. Silmät kirkastuivat ja oli pakko päästä sovittamaan heti. Ja kun ne olivat jaloissa, ne olivat TÄYDELLISET! Kaikki on kohdillaan. Maiharit ovat aina olleet lähellä sydäntä ja täytyy myöntää, että nämä ovat ekat vihreät omistamani maiharit. Mustan asun kanssa väri tulee hyvin esille.

 

aurora-5.jpg

aurora-6.jpg

 

Nämä Aurora-sarjan kengät ovat pestyä nahkaa. Aluksi kengät ovat olleet vitivalkoiset, mutta ne on dipattu vihreään väriin useampaan otteeseen. Dippailun jälkeen kengät on pesty teollisessa pesukoneessa. Kun katsot kuvia tarkkaan, huomaat että dippauksesta on jäänyt väriä pohjaan ja nauhoihin. Jokainen kenkäpari on uniikki ja ulkomuoto vain paranee vanhetessaan. Täytyy myös vähän kehua kenkien mukavuutta. Otin ne heti kunnolla käyttöön ja kävelin töiden jälkeen 5 kilometriä kotiin. Täytenä yllätyksenä ne ovat melkein paremmat kuin lenkkarit!

 

aurora.jpg

aurora-3.jpg

 

Rento ja hiukan ”raffi” look toimii aina!

 

Muoti Päivän tyyli Trendit