Ten Points – lyhyt oppimäärä laadukkaista nahoista

Pahoittelut kaikille pitkästä kirjoitusvälistä, mutta KIIRE on ollut! Kiireestä huolimatta kävin aikaisemmin aamupäivällä Ten Pointsin showroomilla katsastamassa uutta mallistoa. Kenkämaailmassa seuraava mallisto ostetaan n. 6 kuukautta ennen sesongin alkua, joten showroomilla oli jo kevätmallisto esillä. Malleista en vielä tässä vaiheessa lähde hirveästi kertomaan, mutta positiivisena asiana näin paljon herkullisia värejä. 

tenpoints4.jpg

 

Ten Points on ruotsalainen merkki ja suunnittelijat tekevät työtään ruotsissa. Monesta muusta merkistä poiketen myös kenkiin käytettävät nahat tulevat euroopasta ja kengät valmistetaan käsin euroopassa. Sen kyllä näkee! Jokainen pari on erittäin laadukas ja uniikki; kahta täysin samanlaista paria ei ole.

 

tenpoints2.jpg

tenpoints3.jpg

 

Yllä olevat kengät ovat valmistettu pestystä nahasta. Yhden kenkäparin valmistus vaatii 50-60 työvaihetta, joissa jokaisessa on mukana ihminen. Aluksi kenkä rakennetaan aivan vitivalkoiseksi. Valkoista kenkää dipataan väripurkkiin useita kertoja antaen kenkien kuivua välissä, jotta väri imeytyy kenkiin mahdollisimman hyvin. Kun kenkiin on saatu tarpeeksi väriä ne pestään teollisessa pesukoneessa, jotta saataisiin aikaiseksi ”käytetty look”. Viimeisenä silauksena jokainen pari harjataan. Kaikkien työvaiheiden jälkeen on syntynyt täysin uniikki pari.

 

tenpoints5.jpg

 

Muoti on aina vahvasti liittynyt ilmiöihin ja elämäntyyleihin. Viime vuosina ekologisuus on ollut nosteessa. Olemme hyvin tietoisia kierrätyksestä, ilmastonmuutoksesta jne. Pestyn nahan lisäksi Ten Points käyttää paljon kasviparkittua nahkaa, joka on ekologisempaa valmistaa. Ekologisuuden lisäksi värit saadaan näyttämään paremmilta.

 

tenpoints6.jpg

 

Kasviparkitun nahan valmistuksessa ei käytetä ollenkaan raskasmetalleja, jolloin esim. kromi- ja nikkeliallergikot voivat huoletta käyttää kenkiä. Kasviparkittu nahka patinoituu kauniisti käytössä ja sen luonteeseen kuuluu muuttua ulkonäöllisesti kenkien ikääntyessä.

 

tenpoints7.jpg

 

Mallistossa on myös kenkiä, joissa on sekä pesty, että kasviparkittu nahka. Värit saadaan kirkkaiksi, kengät eivät sisällä raskasmetalleja ja jokainen pari on uniikki harjauksen ansiosta.

 

tenpoints8.jpg

tenpoints9.jpg

 

Ten Points erottuu positiivisesti monesta muusta merkistä juuri nahkojensa ansiosta. Laatu on todella hyvä ja oikealla hoidolla kengistä saa pitkäikäiset ystävät. Vaikka tässä on pitkä syksy ja talvi edessä, enkä luvannut keväästä vielä sen enempää puhua, mutta pakko laittaa pari fiilistelykuvaa!

 

tenpoints10.jpg

tenpoints11.jpg

tenpoints12.jpg

 

Inspiroivaa maanantaita kaikille!

 

tenpoints1.jpg

 

Muoti Päivän tyyli Trendit

The Converse Chuck Taylor All Star II

 

Terveisiä kenkäviikoilta. Kävin katsastamassa ensi kevään mallistot ja monia uusia juttuja on luvassa. Tässä esittelen teille yhden:

Conversen uusi tuleminen alkoi N-Y-T! 

 

converse5.jpg

 

Conversella oli mieleton nousukiito parin vuoden ajan. Joka toisella vastaantulevalla oli jaloissaan valkoiset matalavartiset Conversen tossut. Kauppojen hyllyillä ne eivät montaa päivää ehtineet olemaan, kun jo myytiin ”ei oota”. Nousukiito päättyi kuitenkin lähes yhtä nopeasti, kun samoja tossuja alkoi myymään päivittäistavarakaupat ja marketit. Conversen haluttavuus laski huomattavasti trendikkäiden ihmisten silmissä.

 

converse2.jpg

 

Kuten jo aikaisemmin lupailin, nyt on tulossa muutos. Converse on uudistanut vanhan mallin ja lopputuloksena on syntynyt Chuck Taylor All Star II. Converse kertoi haluavansa luoda tennarin, joka täyttää kaikki vaatimukset ”on the go”-elämäntyylissä.  Uudessa versiossa on luvattu korjata kaikki aikaisemman mallin viat. 

 

converse8.jpg

converse7.jpg

 

Suurimmat muutokset löytyvät kengän sisältä. Vanha kangaspohja on vaihdettu Lunarlon-sisäpohjaan, joka on pehmeä ja antaa enemmän tukea holvikaareen. Sisävuori on myös tehty superpehmeästä materiaalista ja Converse lupaa mukavuutta 360 astetta kengän sisäpuolelta. Moni muistaa iltin lähteneen kiertämään ja välillä sitä sai vetää takaisin omalle paikalleen. Uudessa mallissa iltti pysyy paikoillaan. Pintamateriaaliin on myös tartuttu ja uudessa mallissa tekstiili on paljon kestävämpää.

 

converse4.jpg

 

Ulkonäöllisesti on myös tehty pieniä muutoksia. Kenkien sirkat ja nauhat ovat huomaamattomampia, kun värit ovat mätsätty kankaan väriin. Pohjasta on otettu värilliset raidat kokonaan pois ja ulkonäkö on raikkaampi. 

 

converse3.jpg

 

Mallit pysyvät muuten samoina eli edelleen on tarjolla korkea- ja matalavartinen versio. Värien kanssa on lähdetty maltillisesti liikkeelle. Tarjolla on ainakin aluksi perusvärit: musta, valkoinen, punainen ja sininen. 

 

converse1.jpg

converse6.jpg

 

Suomeen tämä malli saadaan kauppoihin vuodenvaihteessa. Chuck Taylor II:sta ei tulla näkemään marketeissa, vaan kengät palaavat erikoiskauppoihin. Maailma hullaantui jo. Onko seuraavana vuorossa Suomi?

 

converse10.jpg

 

P.s. Käykää tykkäämässä myös If the shoe fits-blogin facebook-sivusta! 😉 https://www.facebook.com/iftheshoefitsblogi

Muoti Ostokset Trendit