Sirot sandaalit ja ripaus kesää

Viime viikolla somen kaikki kanavat täyttyivät kuvista ja päivityksistä, kun suurin osa palasi takaisin koulun penkille tai töihin. Itselläni taas oli kesän ainut lomaviikko. Koko kesän odotukseni palkittiin ja sain aivan täydellisen lomasään!

 

sirotsandaalit5.jpg

 

Jos jotain olen työvuosieni aikana oppinut, niin kaikkia ei voi miellyttää. Jokaisella ihmisellä on erilainen maku. Välillä tuntuu ihan pöhköltä, kun joku tulee kysymään mallia mitä ei ole valmistettu 20:neen vuoteen. Ihmiset ilmaisevat itseään pukeutumisella, eikä kukaan voi arvostella toisen tyyliä.

 

sirotsandaalit1.jpg

 

Olen viimeaikoina kirjoitellut paljon paksupohjaisista sandaaleista. Osittain siksi, että ne ovat supertrendikkäitä ja osittain oman mieltymykseni mukaisesti. Aina kun joku on trendikästä, niin kaupoista löytyy tuhansia erilaisia variaatioita sille samalle jutulle. Nykyään valikoimaa on niin paljon, että jokaisen ei tarvitse ostaa samaa kenkää tai vaatetta. 

 

sirotsandaalit2.jpg

 

Päätin itsekin välillä vaihtaa johonkin, mitä en hirveän usein käytä. Nämä ovat Tamariksen sandaalit viime kesältä. Usein parhaat mallit jatkavat seuraavaan sesonkiin, joten ne ovat hyvin saattaneet olla tänäkin vuonna mallistossa. Kimaltavat ”timantit” luovat niihin ilmettä. Erilaisen asun kanssa ne menisivät mielestäni oikein hyvin juhlatilanteessakin. Pakkohan se on myöntää, että tälläiset sirot mallit ovat naisellisempia kuin paksupohjaiset. 

 

sirotsandaalit6.jpg

sirotsandaalit7.jpg

 

Sandaalin koon valitseminen koetaan yllättävän vaikeaksi. Sandaalissa ei tarvitse olla samanlaista käyntivaraa kuin kävelykengässä. Sandaalissa jalka saa olla kengän päästä päähän. Jos sandaaleissa on kärki ja kantaosa auki, niin usein jopa yksi koko normaalia pienempi on sopiva. On oikeastaan makuasia, kuinka paljon tilaa haluaa jättää varpaiden eteen.

 

sirotsandaalit4.jpg

sirotsandaalit3.jpg

 

P.s. Kiitos Larsille kuvista <3 https://www.facebook.com/LarsJohnsonPhotography

 

Muoti Päivän tyyli Trendit