Omistamisen sietämätön keveys

Viime tiistaina täytin pankkini verkkopalvelussa asuntolainahakemuksen.

Ilmeisesti mun pitäisi nyt olla innoissani. Tai käydä jo valmiiksi shampanjakaupoilla. Sen sijaan mulla on epämääräisen likainen olo. Mua ärsyttää olla pankin armoilla. Ja mua ahdistaa se, että ainoa tapa omistaa jotain on ottaa absurdin kokoisia ja pituisia lainoja.

Täytin silti sen asuntolainahakemuksen. En siksi, että juurikaan unelmoisin omistusasunnosta tai olisin erityisen kiinnostunut mahdollisen tulevan asuntoni arvon potentiaalisesta kasvusta. Tein sen, koska se on järkevää.

Tällaiseen asuntoon minulla ei ole ikinä varaa.

Vai onko se? Kaiken järjen mukaan asuntojen hinta ei voi nousta ikuisesti Helsingissäkään. Kuka niitä mukaa enää parin vuoden päästä voi edes ostaa jos jopa mulla, hyvätuloisella ja lapsettomalla yksinasujalla tulee itku kurkkuun omistusasunnon kuukausikuluja laskiessa?

Sitten törmäsin vielä tähän uutiseen: Helsingin Sörnäisissä on myynnissä uskomattoman huonossa kunnossa oleva yksiö. Miten käyttökelvoton yksiö Sörnäisissä voi maksaa 145 000 euroa? Absurdia.

Mutta, katsotaan. Ehkä olen ymmärtänyt tai laskenut jotain väärin. Yhden päätöksen kuitenkin tein: jos samoilla kuukausikuluilla asun mukavammin vuokralla kuin omistusasunnossa, niin en osta asuntoa. Niin järkeväksi en kuitenkaan ole vielä muuttunut. Tai ehkä ostan sijoitusasunnon, mutta jatkan itse vuokralla asumista? Tai ehkä muutan Turkuun? Tai ehkä on pakko muuttaa jonkun kanssa yhteen, että saan jonkun jakamaan vuokraa? 

Ihan jees @ FB | Bloglovin’