Menneisyyden virheitä korjaamassa

Olen päättänyt pyrkiä opiskelemaan. Tarkemmin sanottuna olen päättänyt hakea opiskelemaan Aalto-yliopiston Collaborative and Industrial Design -maisteriohjelmaan.

Päätös kypsyi tuossa muutamia kuukausia sitten ja sen painoarvon ymmärtääkseen on ehkä tiedettävä jotain opiskeluhistoriastani. Ja koska itsestäni puhuminen on lempiharrastuksiani (kenenpä bloggarin ei), niin aion kertoa tuosta historiasta suht. pitkästi. Ehkä se estää jotain lukijaa tekemästä samoja virheitä tai inspiroi jotakuta muuta.

Ala- ja yläasteella sekä lukiossa olin sellainen ”lukematta kasipuol” -tyyppi. Harmaata massaa. Sain useita todistuksia, joissa joka ainoa numeroni oli kahdeksikko. En ollut tarpeeksi älykäs tai ahkera saadakseni kymppejä, mutta tarpeeksi asioista kiinnostunut ja aktiivinen herättämättä kenenkään mielenkiintoa.

Yo-kirjoituksissa alisuoritin, koska en lukenut. Lukion jälkeen hain muutamana keväänä puolivillaisesti Turun yliopistoon, mutta akateeminen teksti oli lukion jälkeen kuin isku lapiolla kasvoihin. En ymmärtänyt pääsykoekirjoista mitään, en varmaan halunnutkaan ymmärtää. Pidin itseäni kaveriporukkamme tyhmimpänä ihmisenä, koska olin lähes ainoa, joka ei ollut yliopistossa. En voinut käsittää, millaisia neroja ystäväni olivat ja miten he jaksoivat sietää minua.

Ajauduin Turun ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelylinjalle, koska tietokoneet kiinnostivat. Logiikkaa ja tietokonejuttutietoutta mittaavat pääsykokeet olivat ns. peace of cake eikä niitä varten tarvinnut edes lukea mitään. Sisään heittämällä.

Todo-listani.

Aloitin opiskeluni Turun ammattikorkeakoulussa syksyllä 2005. Syysaurinko lämmitti kaupungin intiaanikesäisiin lukemiin ja Suge Knightiä oli juuri ammuttu jalkaan Kanye Westin MTV Video Music Awards -etkoilla. Olin 20-vuotias.

20-vuotiaana ihminen ei ole kovinkaan usein paras versio itsestään. Minä en ainakaan ollut. Olen aika usein miettinyt jälkeenpäin, onko korkeakouluopiskelujen aloittaminen yhdistettynä nuoren ihmisen itsenäisen elämän ensimmäisiin askeliin se paras vaihtoehto. Minulle ei todellakaan ollut.

Korkeakoulut tarjoavat lukemattoman määrän mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja verkostoitua. Käytännössä ilmaiseksi. Minua sen sijaan kiinnostivat viini, laulua ja naiset. Opiskeluni oli aidan matalin kohta -metodeilla toteutettua rämpimistä. Oppiminen ei kiinnostanut, läpipääsy kiinnosti.

Turun ammattikorkeakoulu, olkoon tämä teksti samalla virallinen anteeksipyyntöni sinulle. Olen pahoillani, jos tuhlasin aikaasi.

Omalla kohdallani kaikki muuttui syksyllä 2008 kun päädyin ensimmäiseen työharjoittelupaikkaani Turussa. Tajusin neljä asiaa: Elämässä pitää osata asioita ja olla niistä kiinnostunut. Olen hyvä tietyissä asioissa kuten ihmisten kanssa työskentelyssä, monimutkaisen yksinkertaistamisessa ja abstraktin konkretisoimisessa. Olin tuhlannut opiskeluaikani epäolennaisuuksiin. Kunnianhimo on hyve, ei rasite.

Vielä samana syksynä tein päätöksen: Aloittaisin opiskelun uudestaan ja tällä kertaa tekisin kaiken toisin. Seuraavana keväänä hain Turun Taideakatemian mediatuotantolinjalle ja pääsin sisään. Opiskelut Taideakatemiassa aloitin syksyllä 2009, opiskelin varsin intohimoisesti ja 2011 pääsin harjoittelijaksi TBWAHelsinki -mainostoimistoon. Sillä parin kuukauden harjoittelujaksolla olen käytännössä edelleen.

En myöskään tahtonut enää päästää itseäni helpolla. Halusin ja hain mediatuotantolinjalle, koska sinne oli (ainakin numeroiden perusteella) vaikeaa päästä. TBWA:lle halusin, koska se oli silloin ja on edelleen (ainakin omasta mielestäni) Suomen paras ja luovin mainostoimisto. Sisälläni oli syntynyt halu kehittyä ja haastaa itseäni.

Juuri nyt olen nyt aika lailla juuri niissä hommissa, missä haluankin olla, vaikka olenkin käynyt kouluni vähän niin ja näin. Silti minusta tuntuu, että en ole ikinä opiskellut kunnolla. En ole ikinä käyttänyt niitä mahdollisuuksia, joita korkeakoulu tarjoaa. En ole kertaakaan palauttanut koulutyötä, josta olisin ollut erityisen ylpeä.

Nyt haluan kuitenkin tehdä tuon kaiken. Ja kiitos opintovapaajärjestelmän ja aikuiskoulutustuen, minulla on siihen mahdollisuus!

Haluan syventyä. Töitä tekemällä oppii tietysti kokoajan. Asioihin syventyminen jää kuitenkin usein vähän pintapuoliseksi. Unelmoin siitä, että voin sukeltaa muotoilun teorian syvyyksiin ja oppia ymmärtämään sitä aidosti.

Haluan myös laajentaa osaamistani. Työskentelen digitaalisten palveluiden kanssa, mutta digitaalisuus on vain hyvin kapea sektori palveluiden piirakassa. Kaikenlaiset palvelut kiinnostavat ja koulun kautta saisin mahdollisuuden perehtyä palveluiden strategiaan, muotoiluun ja suunnitteluun digitaalisuutta laajemmalla skaalalla.

Matka Aaltoon alkaa tästä. Toivottavasti se päättyy onnellisesti. Vinkkejä otetaan vastaan.

Ihan jees @ FB | Bloglovin’