Jos ei kohta tule kevät, muutun perunaksi

Joinain aamuina tuntuu mahdottomalle ajatukselle puhua ihmisille. Yleisesti ottaen olen hyvä aamuihminen: herään salamannopeasti ja korkeintaan lämpimän sängyn jättäminen ähisyttää. Ei mua myöskään kiukuta ihmiset aamuisin (sen enempää kuin normaalistikaan, toim. huom.) enkä koe aamujutustelua sietämättömänä.

On kuitenkin aamuja, joina pelkkä puhumisen fyysinen ponnistus on vain kerrassaan liikaa. Etenkin tänään, kun ääni on vielä osittain lauantaisen maajoukkuepelin seuraamisen jäljiltä mennyttä: vaatii ihan sietämättömän paljon vaivaa saada sanoja ulos. Onneksi en enää työskentele aspassa.

 

265874ea4535e8a9a03f3fb7104f3ec84e7ecc7580176bdd44a934a93016c471.jpg

 

Semmonen homma vielä, että ajattele jos heräisikin eräänä aamuna ihan vain Kaliforniasta. Tai Karibialta. Tai Hawajilta. Aurinko paistaisi ja koko tämä puoli vuotta kestänyt marraskuu olisikin silkkaa pahaa unta, jota porukalla muisteltaisiin ja jolle naureskeltaisiin. 

Sitä odotellessa ahmin vaihteeksi hasselpähkinäsuklaakeksejä ja värikkäitä Turkinpippureita.

Mun edellisestä oikeasta lomasta on kohta puolitoista vuotta. Väsyttää niin että. Niin. 

suhteet oma-elama

When the going gets weird, the weird get pro

Rakas päiväkirja,

laadin juuri taidokkaan ja pohdiskelevan bloggauksen (kahdesti), joka katosi kuin tuhka tuuleen (kahdesti). Nettini kaatui, eikä viimeisin tallennettu versio luonnollisestikaan ollut se viimeisin kirjoitettu. Lähelläkään.

Ps. Automaattinen tallennus olis kiva ylläri, palveluntarjoajalle ilmaisena vinkkinä. Plus: ”Tallenna luonnoksena ja esikatsele”? Ei kannusta oma-aloitteiseen välitallenteluun noin hankala käyttis. Arvosana: ihan kiva seiskapuol. 

 

Tässä referaatti Pulitzer-tasoisesta bloggauksestani, jota ette koskaan tule näkemään: 

Valmiiseen pöytään istujat ovat alhainen ihmisryhmä. Opportunistit ovat halveksittavia pyllynlipsuttajia. Aiheeseen sopiva kuva: 

honest-notes-from-children-2_1.jpg

 

Harkitsen myös muotibloggaamisen aloittamista. Tässä todisteena esimerkki fashion statement du jouristani: edit kas, tämä kuvan lataaminenhan taisikin kaataa systeemin jälleen kerran. Tässä siis sanallinen kuvaus lystikkäästä asuvalinnastani: musta huppari, ruskeat fleecehousut, joissa kierosilmäisen ketun kuvia sekä Sailor Jerryn pääkallokuvioiset Converset. Eikö kuulostakin vitsikkäältä?

 

Raivostuttaa niin, että silmämunat ritisevät. 

 

 

muoti paivan-tyyli oma-elama ystavat-ja-perhe