Top ten, bitches!
Vähän kaipaan niitä muinaisia aikoja, joina blogattiin kiihkeästi ja vuorovaikutteisesti. Päivä ilman postausta ja kommenttia oli elämästä hukattu, aikakirjoista revitty sivu. Nykyään on Facebook ja Twitter sekä Instagram, rajalliset merkkimäärät ja kiteyttämisen taito – tai sen puute. Tämmöisenä toisaalta verbaalisesti isopensselisenä lavertelijana ja toisaalta taas iäkkäänä, mukavuudenhaluisena köllöttelijänä tasapainoilen alituiseen tekstintuottamisen viitseliäisyyden ja sen antaapa olla -fiiliksen välimaastossa. Nytkin esimerkiksi ajattelin, että kirjoittaisin kirjallisuudesta: miten luin koneessa matkalla Berliiniin loppuun joululahjaksi saamani Kjell Westön Kangastus 38:n ja rakastin sitä palavasti, sen kieltä, Helsinkiä, tunnelmaa. Tai miten aloitin eilen illalla Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia ja pidin päähenkilöstä välittömästi (kirja alkaa sillä kun hahmo herää krapulassa kotoaan omana valmistujaispäivänään, vanhempien kanssa sovitut aamiaistärskyt unohtaneena. Kukapa nyt ei olisi joskus ollut siinä tilanteessa.). Tai miten tänään, oi tänään! kävin Kallion kirjastossa palauttamassa sen urheilupsykan teoksen ja ihan vaan ohimennen vähän ajattelin että vilaisen sitä BestSeller-hyllyä ja jos, jos siellä kohtalon oikusta sattuisi olemaan Siri Hustvedtin uusin, ottaisin sen. Kun nyt on pääsiäinenkin tulossa ja kaikki. Ja miten kävi: siellähän se nakotti, ottajaansa odottaen, lailla kypsän omenan. Nyt olen nalkissa. Suunnittelin, että otan Säihkyvän maailman huomenna töihin mukaan ja luen salaa vessassa.
Mutta niin, tuon verran sain aikaiseksi. Muinoin kirjoitin syväanalyyseja, nyt vain kömpelöitä tynkälauseita. Palan painikkeeksi postaan hassuja kuvia arkipäiväisistä kommelluksista, kuten tämän eilen Vallilan S-Marketin ilmoitustaululta löytyneen urbaanin helmen:
Instagramista puheenollen, itsehän olen syvän kiintynyt taiteellisiin kuviin pilvistä, auringonnousuista ja -laskuista, rautateistä ja muusta semmoisesta imelästä ja kornista. Ystäväni tekevät tästä lempeää (julmaa ja avointa) pilkkaa ja luulen että töissäkin tädit nauravat mulle ja kännykkäkameralla sohimiselleni. Mitä välii ei mitään. Yksi lempikohteitani on alati yllättävä Pasila, joka on rumin epäpaikka maailmassa, mutta josta saa jostain syystä lähes poikkeuksetta hämmentävän hienoja kuvia. Kuten vaiks tää cloudporn, joka toimii ehdottomasti paremmin puhelimen pieneltä ruudulta tihrustettuna (ehkä myös toinen silmä vähän ummessa).
Sitten semmoinen homma, että se Berliinin peli nosti meidät sitten Euroopan top kymppiin rankingeissa! Että jee.
Derbyrankingithan on itsessään yksi iso vitsi, on Flat track rankingeja ja WFTDA-rankkauksia ja sitten tämä allamainittu Derby Data, kaikissa myyttiset auringonpilkkuihin ja biorytmeihin nojaavat laskukaavat ja merkillistä liikehdintää. Top 15 kuitenkin on melko sama kautta linjan, ja siinä me ollaan oltu jo jokin tovi. Mutta kymmenen parhaan joukossa, me! Oon ihan sanomattoman ylpeä kaikista meistä.
