Yläkerran pianomies

Kriisini musiikista, jota työskennellessä kuunnella, on loppunut. Yläkerrassani asuu nimittäin pianomies.

Huhujen mukaan hän on konserttipianisti, enkä epäile tätä. Seinien takaa kantauvat sävelmät käyvät taustamusiikista, saa tuntemaan, kuin olisin oman elokuvani päätähti. Pariisissa, tai jossain.

Kun en työskentele, mietin miten hänen kädet tanssivat koskettimilla ja yläkroppa hytkyy soiton tahdissa (tiedättekö, miten pianistit hytkyvät), otsa kurtistuu, silmät sulkeutuvat. En tiedä enkä halua tietää miltä hän näyttää, minulla on romantisoitu visio.

Muita hellyyttäviä asioita uudessa kodissani:

Ratikoiden äänet ikkunan takaa

Aamuisin keittiön pöydälle nostettu hesari, jota ei kuitenkaan vaikuta lukevan kukaan muu kuin minä

Ne mutteripannut

Keittiön ikkunasta näkyvä ravintolan takapiha: katselen miten kokit heittelevät ulos kalalaatikoita, ottavat vastaan kuorman, miten tarjoilija juoksee ulos, polttaa kiireisenä tupakan, mietin omia hetkiäni ravintola-alalla, mietin ettei enää ikinä, ja samaan aikaan että no eihän sitä koskaan tiedä

Joogakoulu 100 metrin päässä, joogatunnit hetken mielijohteesta, tylsyyden hetkellä, lounastauolla, ennen yöunia, heti herätessä

Ohikulkevien seuraaminen, oma rauha mutta tunne, ettei täällä tarvitse olla koskaan yksin

Ja ne hetket, kun yläkerran pianomies on hiljaa, kuuntelen jazzia kuten suomalaista Teddy Rok Seveniä tai elektronista rauhoittavaa Chihei Hatakeyamaa (päästäkää mut jo Japaniin).

Toisinaan on hyvä olla hiljaakin.

Nukuin tänäkin aamuna yhdeksään. Täällä on ihan hyvä.