Makaan lakanattoman varsin kovan lainasänkyni petauspatjalla ja tuijotan itkien tyhjiä seiniä; lakanat ovat varastossa saaressa äitini luona, kuten taulutkin, ja vain hetken kuluttua toinen tyttö majoittautuu tähän tämän vuoden turvasatamaani minun jatkaessa taas matkaa

Apollonkadulta kantautuvan ratikankolinan tahtiin minä mietin, että olen ehkä ailahtelevin tuntemani tyyppi ja samaan hetkeen mietin myös sitä, miten eräs sanoi minulle kerran, ettei ihmiselämän tarkoitus olekaan välttämättä täydellinen tasapaino, vakaus,

vaan että ehkä jotkut tarvitsevat ympärilleen seikkailun pysyäkseen mieleltään tasapainossa

Siksipä, nyt, jätän avaimet lainasänkyni viereiselle pöydälle ja kirjoitan viestin:
”Ne ovat siinä kirjoituspöydällä, laitathan viestiä jos mulle tulee postia”

Heitän repun selkääni, hyvästelen kissan, ja nautin kumahduksesta, jonka ovemme ääni kajauttaa vanhan talon rappukäytävään.

Astun sateeseen. Mietin niitä elämäni hetkiä, jolloin ympäristö on alkanut kuin uhkaavasti hiljtentyä ja samalla olen kokenut mahdollisuuksien vähentyvän; kuplien, väreilyn tasoittuvan tylsäksi peilityyneksi pinnaksi

sellaiseksi, joka tuntuu välttämättömältä saada rikkoa

Siitä huolimatta huomaan kuitenkin sateisia katuja kulkiessani imeväni kuin varastoon turvan tunnetta ja tuttuutta, joka solullani
MIelessäni hyvästelen pastellitaloja ja roikkuvia katulamppuja, harmaana synkistelevää merta, kylmää merituulta tietäen, että itken näistä jokaisen perään jo ensi viikolla

Hyppään metroon, ja minä jään metrosta Itä-Helsingissä (alueella, johon en olisi koskaan uskonut tutustuvani, mutta johon tutustumisesta olen syksyn mittaan iloinnut),

kuljen reppuni kanssa hänen asuntoon,

ja vielä samana iltana naurahtaen asettelen kynsilakkani ja hiusharjani hänen peilikaappiin, viiksivahan viereen;

että tässä kävikin näin, että vietän viimeiset suomipäivät hänen luona siinä tuoksussa, jota kesällä vain siitä lainatakista haistelin ja miten silloin mietin, että pidetäänpäs tämä homma sillä tavalla kepeänä,
ettei tästä takin lainailustakaan tulisi tapaa

Mutta enpä tiennyt, miten kepeää seikkailua jokin hyvin vakavakin voi olla,
että siihenkin voi mahtua väreilyä ja vapautta

Tästä Helsingistä on hyvä lähteä, tähän on sittemmin hyvä palata