Katselen ulos ikkunasta… lumihiutaleet leijailevat ympäriinsä pienen tuulen heitteleminä. Toiset hippuset ovat agressiivisempia kuin toiset, niillä on kiire maahan. Toiset hippuset leijailevat kiireisten joukossa hiljalleen, välillä nousevat ylös ja sitten taas tyynesti alas, ne nauttivat matkastaan alaspäin.

Tuosta tulikin mieleeni, että nuo hippuset ovat kuin ihmisiä. Kun miettii kesäpäivän katuvilinää, näyttää siltä että suurimmalla osalla on kova kiire jonnekin. Mutta kun pysähtyy katselemaan heitä, joukosta löytyy paljon heitä, jotka kävelevät rauhassa, katselevat näyteikkunoita, juttelevat puhelimessa tai kaverin kanssa vailla kiirettä. Niitä ei vain meinaa huomata vilinän keskeltä.

On introverttejä ja ekstroverttejä… niitä rauhallisia pohdiskelijoita, kuuntelijoita, mietiskelijöitä. Ja sitten niitä toisia…en oikein osaa pukea heitä sanoin, koska minä kuulun ehdottomasti introventtien sukuun, rakastan rauhaa ja yksin olemista, en kuitenkaan yksinäisyyttä. Ja näin ollen tuo introvertteys tulee ihan luonnostaan, ekstrovertit ovat tietysti suurpiirteittäin päinvastaisia, vaikkakin löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat molempia.

Niin… minä olen tuo rauhallinen lumihippunen suurimmaksi osaksi, mutta kiinnostuneen asian löydettyäni, muutun hyvin nopeaksi, kaikki pitää tapahtua heti, eteenpäin on mentävä heti ja vauhdilla.

Jään miettimään olemassaoloani rauhallisena lumihippusena ja sitä, miksi pitää haluta jotain asiaa niin paljon, liian paljon. Tulee tehtyä virheitä kun hoppuilee… varsinkin näin pentukuumeisena ja lomakuumeisena. Mikäköhän kuume huomenna tulee…

Tein tämän värityskuvan eilen ja jälleen yllätyin kuvasta, ihana värien tanssi revontulina, tähdet ja lumiset kalliot.

Leijaillaan lumihippusina kohti kiireetöntä perjantaita 🙂