Nähtävyyksiä ja muutenkin nähtävää Kööpenhaminassa on paljon. Aivan niin kuin on kaikissa pääkaupungeissa. Vaihto-opiskelijan etu on siinä, että nähtävyyksien katsomiseen voi käyttää paljon aikaa, eikä kaikkea tarvitse tehdä kerralla. Vai tarviiko?

Käytin eilen aikaa nähtävyyksien läpikäymiseen uusien ystävieni kanssa. Lista nähtävistä asioista on kaikilla pitkä ja jotkut ovat jo ehtineet nähdä enemmän kuin toiset. Lopulta päädyimme vain kävelemään keskustassa etsien vintagemarkkinoita  (joita emme lopulta edes löytäneet) ja käymään kämppikseni suosittelemalla kanaalikierroksella, joka lähti kätevästi Nyhavnista. Koska yksi meistä ei omista eikä myöskään aio hankkia pyörää, teemme kaiken kävellen. 

Kanaalikierros (kalliimpi 70kr ja halvempi 40kr, kummatkin käyvät saman reitin ja kestävät tunnin) oli hintansa väärti. Sen avulla pystyi näkemään asioita, joita ei kävelemällä saavuttaisi. Lisäksi menimme ohi monista paikoista, jotka haluaisi nähdä tarkemmin. Vaikka kierros oli kattava, ”tärkeimmät” nähtävyydet ovat vielä kokematta. Kierroksen jälkeen olimme kaikki sen verran väsyneitä, että päätimme lopettaa kiertelyn siltä päivältä siihen. Tälle päivälle suunniteltu Christianian retki vaihtui leipomiseen, sillä kaikki ovat sen verran uupuneita.

Huolimatta väsymyksestä on vähän huono omatunto siitä, ettei ole ehtinyt näkemään ja tekemään vielä juuri mitään vaikka olen asunut täällä jo lähes kaksi viikkoa. On ristiriitainen olo siitä, että pitäisi olla koko ajan kokemassa jotain uutta ja hienoa ”kun kerran on täällä” ja toisaalta pitäisi ottaa rauhallisesti ja käyttää aikaa opiskeluun. Opiskelu vie yllättävän paljon aikaa, kun luettavaa on ja se on osattu jaksottaa koko puolen vuoden ajalle. Tuntuu kuitenkin hölmöltä istua neljän seinän sisällä, kun ulkona odottaisi kaupunki täynnä mahdollisuuksia. Voisin kuvitella, että suurin osa vaihto-opiskelijoista ajattelee ainakin joskus samaa.

Tuonne tornin huipulle kiipeän vielä. Joskus.