Uusia suuntia

Hyvin (?) alkuun päässyt blogi kärsii lievästä kevätlamaannuksesta. Maaliskuun toiseen puoliskoon mahtui huikea, joskin hillittömän rankka, Meksikon matka, muutto ja kunnon influenssa joka veti naisesta mehut useaksi päiväksi

Taloasiat junnaavat paikallaan, tai ainakin siltä tuntuu. Pari viikkoa sitten saatiin pieni nykäys eteenpäin neljän kuukauden odottelun jälkeen, kun miehen setä ja vaimo (joiden kanssa olemassa oleva talo täytyy kirjaimellisesti puolittaa ennen varsinaista remonttia) suostuivat vihdoin (uuteen) tapaamiseen arkkitehdin kanssa. Itse en päässyt paikalle työaikataulujen takia, mutta arkkitehti vakuutti olevansa vihdoinkin varovaisen positiivinen. Vieläkin on täysi mysteeri kumpi puoli talosta meille tulee, ja kumman puolen setä haluaa itselleen, mutta jotain edistystä kuitenkin tapahtuu. Torstaina kunnan teknikko ja arkkitehti ovat menossa myös tekemään vielä jotain tarkastuksia ja mittauksia, joten pinnan alla ilmeisesti kuplii, vaikka oma usko asioiden etenemiseen välillä horjuu. Toukokuussa Italiassa tulee myös voimaan laki, joka mahdollistaa remonttien tekemisen ilman että joka asialle täytyy hakea kunnalta luvat. Tämän pitäisi helpottaa byrokratiasompailua huomattavasti!

Työpaikallani on ollut vaikea vuosi, ja töiden jatkuminen on ollut paikkapaikoin hyvin epävarmaa. Olen pitkin syksyä, talvea ja kevättä lähettänyt työhakemuksia ja käynyt muutamassa haastattelussakin, mutta mutta... Työmarkkinoilla, joilla tulijoita olisi ikkunoista ja ovista, päälle kolmekymppinen parisuhteessa elävä nainen, jolla on huomattavan pitkä irtisanomisaika, ei ole varsinaisesti se kaikkein helpoin tai houkuttelevin palkattava. Viime viikot olen kuitenkin neuvotellut yhden firman kanssa. Koska en ole epätoivoinen ja nykyinen työni on sekä pysyvä että hetkittäin oikein kiva (joskin tulevaisuudessa epävarma ja kaukana kotoa), päätin sanella minimiehdot joilla suostun edes harkitsemaan vaihtoa. Kyseinen kiinnostunut firma on nyt vastoin kaikkia luonnonlakeja suostunut ehtoihini, joten tekosyyt ovat lopussa ja nyt pitää päättää hypätäkkö vaiko eikö. Tuntemattomasta ei ikinä tiedä, tavallaan tuttu ”paha” on turvallisempi. 

Huomenna täällä on Festa della Liberazione, kansallinen vapaapäivä jona juhlistetaan Italian vastarintaliikkeen nousua joka johti natsimiehityksen – ja Mussolinin ja fasismin – loppuun. Viettänen sen miettien vapauttaisinko itseni nykyisestä työsuhteestani.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *