Elämä on se mitä tapahtuu kun olet tekemässä suunnitelmia

LIFE IS WHAT HAPPENS WHILE YOU’RE MAKING PLANS

luki kerran erään hippibussin kyljessä maalattuna valkoisella värillä, lähellä Hietaniemen uimarantaa. Se oli vielä aikaa jolloin elämä isolla Eellä oli lähinnä haave, kuva jossain kaukana tulevaisuudessa.

Seikkailut ja ihmiset odottivat itseään, minä kävelin hautausmaalla isän kanssa ja palasin aina kotiin syömään. Matka Helsingin keskustan läpi Hietaniemeen oli ahdistava kokemus; värit, autot pakokaasuineen, tuoksut, kirkas valo ja kaupungin likaisuus tuntuivat mahdottomilta kestää. Tsemppasin itseäni lähtemään ja paikan päällä huokaisin helpotuksesta. Selvisin. Kuulostaa absurdilta ja äärimmäisen lapselliselta, itsekkäältäkin, mutta mikään ei ollut itsestäänselvää noihin aikoihin.

Ei edes aamupala. Ei huominen.

Nyt tuntuu kuin tuosta päivästä olisi puoli vuosisataa ja enemmän. Pelko ei ole kadonnut mihinkään, se on siellä yhä taustalla, tuntuu painona vatsan pohjassa, muttei rajoita. Pakotan itseni kohtaamaan sen uudelleen ja uudelleen. Katsomaan silmiin maailmaa. Tuntemaan oman herkkyyteni vasten pahuutta, pimeyttä ja kovuutta. Tässä. Nyt.

Se on kannustin, joka pakottaa pysymään liikkeessä, tekemään asioita, en voi pysähtyä. Onnellisuus ja rakkaus ovat aina ihmisessä itsessään, eivät ikinä missään ulkopuolella. Samoin pelko, viha ja suru.

Elämä on meri, sarja laineita jotka lipuvat lävitsemme. Vaihtamalla asentoa voimme muuttaa niiden vaikutusta itseemme; miltä vesi ja liike meissä tuntuvat.

En sano et senkus päätät ja olet onnellinen, mutta väitän että elämä itsessään ei ole kellekään sen pahempaa tai parempaa (kehittyvät maat poislukien). It’s all same.

Kirjoitin näin pari vuotta sitten entiseen blogiini. Yksi mahtava juttu blogin kirjoittamisessa on, että voit milloin tahansa palata tutkimaan mitä puuhasit menneisyydessä, kenen kanssa, mitä pohdiskelit ja miltä näytit. 

Tuosta kirjoituksesta tuntuu olevan ikuisuus. Kaikki oli eri tavalla. Perhetilanne, seurustelutilanne, ystävätilanne, ympäristö… Usein vanhojen postausten lukeminen tuntuu ikävältä, mutta nyt tuli sellainen fiilis että täytyy. Lueskelin juttuja sieltä täältä vuosien varrelta ja tajusin että

olen jo kertaalleen tehnyt sen. Ison elämänmuutoksen, repäissyt itseni irti valheellisesta turvallisuudentunteesta, uskaltanut irrottaa ja ollut helvetin onnellinen. Kehittynyt, kasvanut, antanut elämän tapahtua ja ottanut vastaan sen mitä tulee. Pystyn siihen toisenkin kerran tai viidennen, jos tarvitsee. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa veneen kulkusuuntaa, kääntyä tuulta päin sen sijaan että antaisi sen vain viedä.