Maailma on meidän
Olen onnistunut nyt kahdesti kirjoittamaan lähes valmiin postauksen ja sulkemaan sivun tallentamatta tekstiä. Google Docsia käyttäessä on niin tottunut siihen että kaikki tallentuu itsestään… Kuten muissakin asioissa, myös tässä saan näköjään oppia läksyni erehdysten kautta.
Olin jo valmistautunut viettämään koti-iltaa punkun ja hyvien dokkareiden parissa (Docventures <3) kun lapsuudenkaverini pyysi kylään. Vaihdoin äkkiä housut mukavampiin ja lähdin. Viime näkemisestä oli varmaan kuukausi tai enemmän, mutta mikään ei koskaan muutu. Tyyppi on varmaan oudoin tuntemani, näyttää brittiläiseltä mallilta, puhuu loistavaa englantia ja kyselee minulta neuvoja niin opiskeluun kuin naisasioihin. Katsoo animea ja hotkii juustohamppareita. Rakastuu lempparisarjaani ja nauraa väärissä kohdissa ilman että ärsyynnyn yhtään.
Katsoimme Girlsiä, mussutimme poppareita, sipsejä ja karkkia. Puhuimme kaikesta maan ja tähtitaivaan välillä. Oli hyvä olla. Ja jos joskus sanoinkin etten pysty luottamaan miehiin, niin siinäkin on poikkeuksia. Hän on yksi. Kellon jo ylitettyä keskiyön kävelimme kaupungin läpi kotiovelleni miettien oonko ääntä olemassa, jos kukaan ei kuule sitä.
Kaunis ilta ja kaunis sinä.
Jonain päivänä me ollaan aikuisia, meillä on ehkä lapsia, oma talo ja puutarha, tai sitten kerrostaloneliö ja jokaperjantainen saunavuoro. Ehkä mennään matkalle samaan paikkaan, jossa meidän perheet kävi kesäisin kun oltiin lapsia. Tunnettiin toisemme kun mulla oli vielä vaalea tukka, alipainoa ja pelkkiä ”poikien” vaatteita. Hänellä kirkkaanoranssi tukka, tulinen sielu ja surkea suuntavaisto. Eksyttiin Pärnuun ja jäätiin jumiin mökkiin, kun mysrky yllätti. Tuskailtiin hotellissa suihkua, joka ei suostunut menemään kiinni vaikka mitä nappeja väänneltiin. Tilattiin kouluenglannilla pizzaa vaikka tarjoilija puhui täydellistä suomea. Tanssittiin laivan diskossa ja oltiin muka naimisissa, ”erottiin” joskus ainoan riitamme yhteydessä ja minä heitin hänet ulos kun riehui liikaa. Varastettiin yhdessä uutena vuotena pullo kuohuvaa ja juotiin pimeässä huoneessa. Kuunneltiin olohuoneessa Paul Simonin Gracelandia kun olin juuri eronnut, lupasi hakata jätkän jos näkisi jossain. Ainoa kerta, kun en ole vastustanut väkivaltaa. Juotiin siideriä ja humalluttiin samaan tahtiin. Työnsi minua ostoskärryssä aution kaupan pihassa, kiljuin ilosta.
Kasvaa vuosien paino
meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti
unet ohuiksi kuluttaa
jengi pelaa vaan aikaa
niil on liikaa mistä valita
ei kukaan huomaa
et kaikki on selvää
jos vain osaa katsoa
anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloosi
olet kaunis
ja maailma on sun
nosta kasvot ylös sateeseen
katso lintujen lentoa
ne ei kylvä
ei ne satoa korjaa
mut niil on tarpeeks kaikkea
kiivetään kukkulalle
sieltä näkee ohi kaupungin
silloin muistat mistä tullut oot
ja minne palaat takaisin
(Tehosekoitin – Maailma on sun)
Vain pari vuotta vanhempi kuin meidän ystävyys.