Minkä polun SINÄ valitset?

Kun ystäväpiiri alkaa lähestyä kolmekymppiä nousee keskusteluihin yhä vahvemmin taikasana valinta. Lähestyvä rajapyykki (tosin ehkä keinotekoinen sellainen) saa yhden jos toisenkin pohtimaan omia valintojaan ja sitä, ovatko ne ”oikeita”.

Kolmenkympin kynnyksellä niin miehet kuin naiset alkavat kyseenalaistaa omaa elämäänsä ja sen aikana tehtyjä valintoja, sillä yhteiskunta, biologia ja eletty elämä alkavat ajaa ihmistä yhä kapenevempaan muottiin. Olenko sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni? Olenko sellaisessa työpaikassa, jossa viihdyn? Teenko sitä työtä, jota haluan tehdä? Entä jos olisinkin valinnut toisin? Olisinko onnellisempi?

Huh. Mitä muuta voi sanoa? Ikävuodet saavat ikävällä tavalla ihmisen ajattelemaan, että maailma voidaan jotenkin saattaa valmiiksi seuraavien vuosien aikana. Tai, että tulevaisuuden suunnitelmat toteutuvat sellaisenaan. Totuus kuitenkin taitaa olla, että mahdollisuudet ovat avoinna ikävuosista huolimatta ja että tässäkin hetkessä kannattaa pyrkiä maksimoimaan oma onnellisuutensa.

Suurien kysymysten sijaan, kannattaisikin ehkä kysyä itseltään pienempiä kysymyksiä: Olenko sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee minut onnelliseksi tänään? Mitä MINÄ voin tehdä itselleni, jotta olisin onnellisempi juuri nyt?  Miten voin muuttaa työtäni siihen suuntaan, että se miellyttää minua enemmän tänään? Mitä valintoja voin tehdä, jotka vaikuttavat onnellisuuteeni nopealla aikavälillä?

Mutta ei se helppoa ole. Aika tuntuu juoksevan yhä nopeammin ja päätökset yhä lopullisemmilta. Vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan ennen ja nykyään on myös hyväksytympää vaihtaa uraa, parisuhdetta, maata ja elämää. Nautintojen nopeus ja valintojen olemassaolo pienentää kykyämme sitoutua, sillä kaikki pitäisi saada ”nyt heti”. Samaan aikaan haluamme tehdä kestäviä päätöksiä, sillä kauhukuvissa näemme itsemme baareissa nuokkuvana 56-vuotiaana elämäntapaintiaanina, jonka ystävät ovat kaikonneet lähiöihin ”Jarin ja muksujen kanssa” ja ura valunut vessanpöntöstä alas. 

Entä jos hengähtäisimme hetkeksi? Päättäisimme, että tässä hetkessä on ihan hyvä olla. Muuttaisimme tapojamme toimia niin töissä kuin vapaa-ajalla, jotta elämämme parantuisi heti. Hyväksyisimme tilanteen, mutta emme ajattelisi, että ”tässä sitä nyt ollaan seuraavat 30 vuotta”. Elämällä kun on paha tapa heitellä ihmistä kuin kaarnalaivaa purossa. Koskaan ei tiedä kenen kanssa, milloin ja mihin sitä loppupeleissä päätyy.