HELLsinki?

Huoh! Muutto takana ja samoin päättyy pieni blogihiljaisuus. Lauantainen tavaroiden siirtoprojekti meni (kiitos ulkoistetun muuttoavun) suht pehmeästi, vaikka univajeessa ja stressissä tuntui, että kaikki seinät kaatuvat päälle. Onneksi kuitenkin noiden seinien alta ennätettiin pois Helsingin ”rauhaan”. Oikeastaan edellinen lause ei ole edes kovin vahvasti ironian sävyttämä, sillä tähänastinen kokemus stadilaisuudesta on huomattavasti luultua positiivisempi. Ajattelin nimittäin, etten millään opi liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla, työmatkoihin kuluu useita tunteja enkä pysty rauhoittumaan kaiken ulkona mylläävän hektisyyden keskellä. Lähtökohtaisesti aika aurinkoiset ajatukset pk-elämästä? MUTTA, nyt voin ehkä vähän nieleskellä skeptisyyteni murusia, sillä fakta on, että ihminen on sopeutuvainen eläin eikä se Helsinki toisaalta edes poikkea muista Suomen kaupungeista. Täällä on vain vähän enemmän ihmisiä (joilla on muuta maata hivenen ylimielisempi habitus ja joihin savolainen huumori ei tunnu vielä uppoavan), metro ja ratikka sekä muutama isompi ostoskeskus. Myös näin ulkomailla asuneen maalaistytön silmin katsottuna Helsinki vaikuttaa muihin metropoleihin verrattuna aiksa sympaattiselta pieneltä Pohjolan kaupungilta. 

Kaiken sen alkuskeptisyyden karistessa pois alan näkemään Helsingin viehätyksen. Täällä kun kaikki on lähellä ja asuu Uudellamaalla muitakin kuin spurguja ja huumediilereitä (who would have known?!). Tottakai lähikaupalle on enemmän kuin 10 metriä ja Ikeaan ajaa huimat parisenkymmentä minuuttia, mutta omalla autolla ja hyvillä julkisilla yhteyksillä kaikki tarpeellinen on helposti saatavilla. Kun naapurusto on vielä täytetty vaahtosammuttimen kokoisilla taaperoilla ja vanhuksilla, olo on aika turvallinen ja seesteinen. Itse asiassa yhtenäkään aamuna en ole vielä herännyt kiroillen naapurilasten aamuitkuraivareihin, sillä mielummin kuuntelen elämisen ääniä kuin elän täydessä kalmeassa hiljaisuudessa. Toki, jos saisin päättää, niin siirtäisin raivareita parilla tunnilla eteenpäin varsinkin pitkän iltavuoron jälkeisinä aamuina, mutta eipähän pääse laiskistumaan, kun ylös on noustava kukonlaulun aikaan. Always look on the bright side on life, didim, didim, didimdimdidi.

Olen myös jollain tasolla tykästynyt helsinkiläisten hälläväliä-asenteeseen. Ketään ei oikeastaan kiinnosta. Asiaan voisi ehkä suhtautua toisellakin tavalla, mutta päätin uida kuin kala vedessä ja olla ajattelematta liikaa muita ihmisiä. Täällä kaikki ovat yhtä suurta massaa. En tietenkään halua kylmettyä liikaa ja tervehdinkin aina naapuruston asukkeja sekä työkavereita, mutten näe syytä puuttua muiden elämään yhtään sen enempää. Kaupungilla saa kulkea vastaan vaikka minkälaista turriaista, mutta honestly, ei ole minun asia jäädä töllöttömään tuota kummajaista. Hälytän tietenkin myös apua ja autan parhaani mukaan, jos näen jonkun ihmisen loukkaantuvan tai joudun keskellä yöllistä tappelua metrotunnelissa, mutta se riittää. Ei ole minun tehtäväni puuttua liikaa muiden asioihin, sillä se ei ole täällä tapana. Pienellä paikkakunnalla kaikki puuttuivat kaikkien asioihin, se on ”toimintamalli” niissä oloissa. Nyt on kuitenkin elettävä kaupungin sääntöjen mukaan ja siihen taitaa kuulua kaupungilla kävely laput silmien edessä ja korvat puoliksi peitettyinä.

Näihin tunnelmiin on varmaan hyvä päättää ensimmäinen paasauspostaus Helsingistä ja herätä huomenna palvelemaan viimeisiä alelöytöjä metsästäviä kansalaisia. Hui, hai ja huomista kohti.

♥ Helinä