Ihanaa elämää

 

Hei!

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani!

Blogimaailmassa pyörin nimellä Helinämelli, mutta virallisten nimitietojen mukaan pelkkä Helinäkin riittää. Olen hyvinvoinnista, puhtaasta ja ravinteikkaasta ruoasta, liikunnasta ja muodista kiinnostunut muotoilijaneitonen Savosta. Havahduin jokin aika sitten huvenneisiin vuosiin ja sumeisiin muistoihin elämän ihanista hetkistä. Tuttu tunne? Vuodet vierivät, vaikka päivät tuntuu matelevan? Ymmärsin, etten ollut elänyt hetkessä enkä osannut olla iloinen niistä arjen pienistä valonsäikeistä. Tämän ”uudelleen syntymisen” jälkeen tajusin, etten voi vain odottaa ihmettä ja hyvän, ihanan, onnellisen elämän alkamista. Minun ON ELETTÄVÄ sitä nyt. Minun on TEHTÄVÄ elämästä hyvä, iloinen ja onnellinen – elämisen arvoinen. Näistä aineksista sain myös idean perustaa tämän, ihka ensimmäisen blogini. 

En halua tehdä tästä maailman puuduttavinta ja paasaavinta blogia vaan elämäntäyteisen ja elämänmyönteisen pulina-arkiston. Tämä ei myöskään tule olemaan tekopirteä ja timantein koristeltu kuvaelma elämästäni, vaan kerron avoimesti myös normaalista arjesta – kurjuuksineen kaikkineen. Toivottavasti kuitenkin jokainen meistä löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista emmekä ajaudu paatuneisuuden ja synkkyyden kuiluun. Sillä elämä on elämisen arvoista, aina. Välillä taidamme tarvita vain pienen herätyksen ja ahaa-elämyksen, että osaamme ottaa taas kaiken ilon irti tästä maanpallolla tallustelusta?

Minä havahduin elämän yllätyksellisyyteen ja ihanuuteen viime vuoden lopulla. Nyt herättelen myös teitä – lempeästi.

♥ Helinä

hyvinvointi mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.