Muutto vol. 1 – not again?!

Tänä vuonna todellakin puhaltavat uudet, toivottavasti entistä paremmat tuulet. Uusi vuosi, uudet kujeet? Aikaisempina vuosina olen pitänyt tätä ärsyttävänä kliseenä ja kuunnellut tylsistyneenä kuntosalilla vanhempien naisten paasausta siitä, kuinka ”TÄNÄ vuonna aion olla 10 kiloa kevyempi ja mahtua ikinvanhoihin bikineihini!”. Kiva idea ja pitäähän elämässä olla tavoitteita, mutta valitettavasti juuri noista kyseisistä naisista vain harva jaksaa raahautua salille tammikuun uhon hyydyttyä. Vuoden alussa moni vetää myös jarrua alkoholin käytön suhteen ja ryhtyy tipattomalle. Sekin on sinällään ihan hyvä juttu, mutta miksi ihmiset tekevät niin radikaaleja ratkaisuja, jotka eivät pidemmän päälle kanna mitään tulosta? Eikö tärkeämpää olisi hienosäätää nykyistä elämää hieman mielekkäämmäksi ja tuntea vuoden päästä voivansa paremmin kuin ennen? Siihen minä ainakin tähtään. 

Itse perustan vuoden 2014 lähinnä henkiselle kasvulle ja itsensä kuuntelemiselle, en radikaaleille ja irrationaalisille lupauksille. Tämän lisäksi tiedossa on myös hieman konkreettisempia muutoksia – muutto. Tai paremminkin FUCK. Vaikka muutto ja muutos sinällään on ihanaa ja odotan enemmän kuin innolla hesaneitsyyden menetystä, revin jo nyt hiushaituvia päästäni loppukuun stressin takia (joo, näemmä stressiäkin voi ennakoida, vaikkei verenpaineet vielä edes painele pilvissä). Tällä kertaa heitinkin pyyhkeen kehään jo hyvissä ajoin, nostin kädet ilmaan ja halasin miestäni, kun hän lausui jumalaiset sanat muuton varmistuttua: ”kulta, tilataanko muuttofirma? KYLLÄ, KYLLÄ JA KYLLÄ! Saakelin kallistahan se on, mutta saadaanpahan meidän kalliit Vepsäläisen kalusteet (+ kaksi suhteellisen täysjärkistä asukkia) ehjänä uuteen kotiin. Helsinkiin muuttaminen on muutenkin kahdelle tupajuipille savolaiselle sen verta iso kulttuurishokki, että ehkä muuttofirman käyttäminen henkisen kärsimyksen lieventämiseksi on ihan paikallaan?

box.jpg

Ne valtaa taas meidän kämpän. Punaiset muuttolaatikot. Vielä en kiroa, mutta katotaanko kahden viikon päästä?

suhteet oma-elama syvallista sisustus