Ennen pöydän totaalista putsausta on hyvä varmaan tehdä vielä pikainen katsaus menneeseen vuoteen ja sen tapahtumiin. Niitä on valtavasti ja kirkkaimpana siintää tietenkin parin viikon takainen joulukuu ja joulu. Vuosi 2013 kuitenkin alkoi, niin kaikki muutkin vuodet, tammikuulla. 12 kuukautta, 365 päivää. Osa turhia ja mitättömiä, osa enemmän kuin tärkeitä. Tässä joitain…

Reilu vuosi sitten joulukuun vietin perheeni parissa Savon sydämessä ja mökin ihanassa lämmössä. Oli lunta ja pakkasta, herkkuja ja pauketta. Ah, niin rentoa! Vuosi 2013 otettiin vastaan iskän öljytynnyrin liekillä ja sulamisella. Tammikuun ensimmäiseen päivään heräsin krapulattomana ja pirteänä kuin peipponen. 

Uutenavuotena taidettiin vetää myös vuoden viimeiset pipari-överit?

Alkuvuosi meni mökkeillessä ja opinnäytetyötä aloitellessa. Keväällä pyörähdin pari kertaa Kuopiossa ohjaavan opettajani juttusilla, treffasin tyttöystäviäni ja leikkasin hiukseni lyhyeksi (mietin, mietin, mietin ja tein sen!). Kesän työstin opinnäytetyötä itsenäisesti Kotkasta käsin. Haahuilin, kulutin aikaa. Heinäkuussa, miehen ansaitulla lomaviikolla, juhlistimme hänen valmistumistaan Kuopiossa ja teimme reissun Tukholmaan. Kaupunkiin, jolle menetin osan sydämestäni. Ihastuin, rakastuin ja halusin jäädä sinne. Onneksi reissusta jäi mieleen ihanat muistot lämpimistä keleistä, ruoasta, ihmisistä ja hotellihuoneesta siintäneestä Globen-hallista. Muistoina olivat myös valtavan kipeät rakot jaloissani, mutta osaanpahan ensi kerralla varata mukaan myös niitä oikeita sukkia…

Ihanat kauppahallit! Tuolla kiertelyyn meni varmaan toista tuntia, sillä halusin haistella, maistella ja tökkiä kaikkea mahdollista. Sekin aika kului kuin siivillä ja todellisudessa olisin voinut viettää tuossa ihmemaailmassa vaikka koko päivän.

Loppukesästä sain harjoittelupaikan ja pääsin tekemään visualistin hommia Kotkan Vilaan. SO much fun! Tiedättekö kuinka ihanaa oli pitkästä aikaa päästä pois neljän seinän sisältä takaisin sorvin ääreen? Voin taata, että tuntui hyvälle! Elokuussa juhlistimme anopin synttäreitä suuremmalla porukalla ja kyllä, totesin, ettei kehoni todellakaan tykkää alkoholista. Pitkä (hauska!) ilta, liikaa punaviiniä ja viikon darra. Kiitos ja hei hei alkoholi! Ehkä se tuhannes kerta opetti nyt jotain?

Syksynvärien vallatessa ympäristöä lukittauduin jälleen tietokoneen ääreen ja viimeistelin päättötyöni. Opparin osasisältönä tein muotikuvitustyön tutulle mallille ja muotibloggarille Annaliinalle (http://annaliina.indiedays.com/2013/10/17/illustration-of-me/). Stressiä ja turhautumista purin lähinnä lenkkipolulla ja loppusyksystä aloin olla suhteellisen valmis hajoamaan palasiksi. Mutta selvisin, valmistuin ja tein sen vielä kiitettävin arvosanoin. Tätä onnistumista seurasi joulukuun lomailu ja uusi elämänasenne: ole itsellesi armollinen. Joulukuussa tuudittauduin tulevaan jouluun, poltin tuhat ja yksi kynttilää sekä leivoin kilokaupalla raakasuklaata (eh, oh, NAM!). Kiersin paljon sukulaisten luona ja vietin muutenkin laatuaikaa rakkaitten kanssa. Reissasin mieheni ja appivanhempien kanssa Viking Gracella -laivalla, pyörähdimme Turussa ja juhlistin valmistumistani kahteen otteeseen eri sukulaisten parissa. Opetin myös miehen puolen sukulaistytöt leipomaan perinteisiä karjalanpiirakoita, samoin kuin anoppinikin. Rakkaudella tehtyjä, maailman suloisimpia herkkupaloja syötiinkin sitten pitkin joulunpyhiä ja loppukuusta jopa minun, piirakkahamsterin, oli todettava, että syön vaikka mielummin vettyneitä tulitikkuja kuin riisipiirakoita kinkkusiivulla.

Suloisia, eikö? Hauskinta oli seurata pienten tyttöjen operaatiota ”kuinka karjalanpiirakka syödään”. Tekniikka oli pitkälti sama, kuin itse leipomisprosessissa: se joka tykkää puurosta, syö sydämen. Se joka tykkää kuoresta, syö kuoren. Ja se, joka tykkää piirakoista lisukkeineen kaikkineen, syö mahdollisimman monta ennen kuin muut ennättävät.

Joulukuun rentoilun ja miehen loman jatkuessa vielä tammikuunkin puolella otin vakavasti asettamani tavoitteen omaan armollisuuteen liittyen. Nukuin paljon, liikuin vähän ja söin hyvin. Voin hyvin. Olin rento, levännyt ja ehkä uudelleen rakastunut mieheeni? Päätös armollisuudesta on siis jo tuottanut tulosta enkä usko, että tämä kehitys loppuu ihan pian. Tänä vuonna haluan olla entistä ehjempi, parempi versio vanhasta minästä. Ja sen saavutankin, positiivisen asenteeni ja uuden rakkauteni raakasuklaan voimin. Ei voi mennä vikaan, eihän?

Lisäbuustina aion käyttää äitin joululahjaksi ostamaa unihaalaria, jonka selässä lukee ’täällä määrään minä’. Tää on niin symppis!

♥ Helinä