”Sitruuna sopii kaikkiin ruokiin.”
Näin totesi tänään Ylen aamu-tv:n vieraileva kokki. Hän tiristi sitruunaa muistaakseni jonkun kielipaistin päälle. Hyi! Hyi kielelle ja HYI sitruunalle. Sitruuna EI kuulu ruokaa ja sitä vedetään vain tiukan snapsin seurana pehmentämään poltetta. Sitruuna ei kuulu edes kalan kaveriksi. En ole oikeasti koskaan ymmärtänyt, miksi pilata täysin hyvä raaka-aine peittämällä sen maku jollain happamalla nesteellä? Joten no thanks to lemon, syön ruokani mielummin niin, että maistan annoksen raaka-aineet niiden lähtötilanteen mukaisina, en sitruunalla höystettynä.
Mitä sitten syön ja miten? Ensiksikin tykkään puhtaista raaka-aineista ja haluan, että pystyn tunnistamaan annokseni sisällön vaikka silmät kiinni. En ole koskaan välittänyt kastikkeista (vaikka ne joskus toimivatkin kivana lisänä) ja makunystyräni rakastavat raakoja ja kevyesti höyrytettyjä kasviksia. Raaka-, ja kasvisruoka saa kehoni ja mieleni hyrisemään tyytyväisyydestä, mutta tämän hetkisessä tilanteessa olen ottanut ruokavaliooni mukaan myös lihan, pastan ja kananmunat. Syön edelleen todella paljon kasviksia (kilon päivässä?), mutta siihen päälle puputan puoli kennoa keitettyjen kananmunien valkuaisia, paketin luomunaudan jauhelihaa, sekä puoli pussia pastaa/ohraa/riisiä. Näiden päälle herkuttelen avokadoilla, maapähkinävoilla, marjoilla sekä omenilla. En ole myöskään tainnut koskaan kieltäytyä, eteeni ojennetuista raakasuklaista. Aamupalaihmisenä en voi kuvitella mitään ihanampaa, kuin helteisenä kesäaamuna vanhempieni terassilla nautittu aamupala, johon kaikki muut ainekset on tuotettu omassa pihapiirissä kaurahiutaleita lukuunottamatta. Kahvi, aurinko, lähiruoka-aamiainen, Savon Sanomat sekä vieressä hääräävät kissa ja koira ovat silkkaa onnea, jota ei voi sanoin kuvailla.
Ruokavalioni saattaa vieraan korvaan kuulostaa terveelliseltä, mutta suhteellisen rajoitetulta. Varsinkin, kun tämän tytön ulkoinen olemus on niinkin heiveröinen tällä hetkellä kuin on. Missä ovat viina, karkit ja sipsit? Meidän perheessä – miehen mahassa, hih. Viinasta ja alkoholista sain tarpeekseni reilut puoli vuotta sitten, vaikka voinkin hyvällä omallatunnolla nauttia lasin tai kaksi hyvässä seurassa eikä nuo teolliset herkut ole maistuneet minulle enää pitkään aikaan. Saatan toki syödä puolet miehelle ostetusta mignon-munasta, mikäli se sattuu olemaan sopivasti marjakipponi päällä, ja teen se vielä nauttien, mutta en muista koska olisin viimeksi ostanut itselleni mitään suklaa/sokeriherkkua kaupasta. Marjat, raakasuklaa, hedelmät ja itseväännetyt herkkupalat ovat mielestäni vain niin paljon parempia eikä kehokaan mene niistä täysin tukkoon (sokerillekin voi varmaan ”herkistyä” eikä se enää saa aikaan hyvää oloa pitemmän käyttötauon jälkeen?). Vaihtelu virkistää tosin tässäkin asiassa ja vedän kyllä mansikkakakkua sekä munavoipiirakoita aina kaksinkäsin, kun niitä on tarjolla.
Rajoitettua tai ei, mutta tällä hetkellä kehoni on tykännyt sinne sysäämistäni aineista. Maidon jouduin jättämään pois ruokavaliostani sen aiheuttamien vatsavaivojen vuoksi, mutta muuten olen tällä hetkellä sekasyöjä. Eli ei enää raejuusto-avokadoövereitä minulle, vaan kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä kiitos. Olen myös viimein oppinut suhtautumaan ruokaan rennolla tavalla: arkena ja erityisesti kiireisinä työpäivinä se on lähinnä polttoaine, josta yritän saada kaikki mahdolliset hiven- ja kivennäisaineet, joita kehoni kaipaa. Muina aikoina menen ja syön omien mieltymysteni mukaan. Syömme mieheni kanssa eri ruokia ja väännänkin usein iltaisin itselleni kevyesti maustettua curry-kanaohrattoa. Tuona aikana mieheni on tökännyt uuniin pellillisen tulisia kanansiipiä ja uittanut ne vielä siinä erikoiskaupan tulisimmassa kastikkeessa. Mies tykkää, mutta iho ja maha ei! Huulten ympärys on syöntisession jälkeen punaisempi ja arempi kuin tulehtunut finni ja maha muistuttaa tulisesta herkuttelusta viimeistään aamuyöstä äkillisellä vessareissulla. Tässäkin taas, miksi turruttaa ne makuhermot jollain kaamealla poltteella, kun ruoasta voisi sen sijaan maistaakin jotakin?! En jumarra, mutta ehkei minun tarvitsekaan. Jokainen tehkööt niinkuin haluaa enkä ole täällä ketään tuomitsemassa. (Paitsi sitruuna. Nyt pois se sieltä lautaselta!)
Loppuun vielä kuva eilisestä lounaasta ja päivän ”herkkuhetkestä”. Eihän tuo mitään gourmeta ole, mutta nam! Miten jokin noin simppeli voikaan maistua niiiiiin hyvälle supersarja-ylävartalotreeni jälkeen?! Nälkä oli karmiva, vaikka aamulla napaan oli uponnut iso satsi tuorepuuroa marjoilla, siemenillä, kananmunilla ja rehuilla höystettynä, treenin aikana juotu dexal-urheilujuoma (vaikka muuten vältänkin lisäaineita kuin flunssaa) sekä treenin jälkeen nautittu heraproteiini-mansikka-banaani -palkkari. Keep it simple and don’t think too much. Rennolla otteella ja hyvällä mielellä.
80 grammaa kaura-riisi -seosta. 130 g naudan jauhelihaa, pari valkuaista. avokado ja ne kuuluisat rehut. Iskän mielestä varmaan ihan hyvä annos, mutta päälle pitäisi kaataa vielä läskisoossia ja vetää seos alas litralla täysmaitoa. Niin, ja ne rehut pois…
Rento ote on muuten tuottanut tulosta myös puntarin ja punttisalin suunnalla. Prosentuaalinen kehitys on ollut huimaa ja PT:ni oli eilen silminnähden liikuttunut, kun pystyin vetämään rintatreeniä supersarjoina kuuden ja seitsemän kilon käsipainoilla! Pientä kehitystä, kun kolme viikkoa sitten tein samaa liikettä yksittäisenä patterina viiden kilon punnuksilla. Myös painopuntari on nyökytellyt tyytyväisyyttään, sillä kuuden viikon aikana paino on noussut lähes viisi kiloa! Talk about progress! Omaan silmään kehitys ei vielä näy, mutta kuvista saa ehkä vähän viitettä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Vai kuinka? Olkapäät ja hauis näyttää ainakin omaan silmään piirun verran paremmalle kuin tammikuun alussa.
♥ Helinä
