Rakkauttahan se (kevätjuhla)itkukin on

Tänä iltana juhlimme ihanan ekaluokkalaisemme kevätjuhlia. Kun aloin etsiä jonkinlaista päällepantavaa juhliin, huomasin kyynelehtiväni. Kokonainen ensimmäinen kouluvuosi meni jo, vaikka tuntuu, että vasta eilen kävelimme ensimmäistä kertaa kouluun. Tänään päivällispöydässä ekaluokkalainen kysyi, missä on lähin yliopisto. Itkin taas. Itku on herkässä juuri nyt.

Olemme kasvaneet, koko perhe, tänä vuonna todella suurin askelin – ja olemme oppineet paljon. Olemme me kotikasvattajatkin olleet joskus kauan sitten ekaluokkalaisia, mutta silti, kun elää pienen ihmisen ensimmäistä kouluvuotta, elää sen aivan uudella tavalla. Olemme oppineet heräämään omiin herätyskelloihimme. Erityisesti ekaluokkalaisemme, joka heti kellon soitettua aloittaa aamurutiininsa. Olemme oppineet kulkemaan koulumatkan kaikkine salareitteineen hitaasti ja nopeasti, myös pikasupernopeudella kiireaamuina. Olemme oppineet läksyjen teolle oikeat ja väärät ajan. Olemme oppineet, että koulukiusaaminen on yhä erittäin akuutti asia ja sen purkamiseen tarvitaan kokonainen ryhmä. Olemme oppineet kuitenkin myös, että ystävyys on mitä ihanin asia ja tukee koulunkäyntiä hirmuisesti. Se, että osataan nyt lukea ja laskea, on hienoa, mutta hienompaa on se, kuinka ryhmähenki muodostuu ja kuinka pieni ihminen luottaa omaan opettajaansa niin vahvasti, että uskaltaa kertoa murheistaan.

nenaliinojakin.jpg

Kevätjuhlat ovat minulle paha paikka. Itken niissä aina. Eskariopettajana, ammattikasvattajana, olen yrittänyt opetella tapoja hillitä itseäni ja itkuani. Viikko sitten pidin omille esikoululaisilleni kevätjuhlapuheen. Itkin, kun kirjoitin sitä. Itkin, kun harjoittelin sitä. Nieleskelin kyyneliä, kun pidin sitä. Kotona pääsi taas itku. Ja nyt, kesälomien alkaessa, jokaista lasta hyvästellessä koulutielle pääsee itku. Ihanasta, välillä haastavastakin, ryhmästä luopuminen, koulutielle päästäminen on haikeaa ja vähän vaikeaa. On jaettu niin monet naurut, kiukut ja oivaltamisen kokemukset yhdessä. Nuo pienet ihmiset ovat kasvaneet vuoden aikana paljon. Kasvuvauhtia ei pidättele mikään. Ei edes itku. Syksyllä he kulkevat sen saman ensimmäisen koulutiensä, jonka minä kuljin aikoinaan ja jonka ihana ekaluokkalaisemme kulki viime syksynä. Syksyllä minua odottaa uusi ihana jännittävä eskariryhmä. Sitä seikkailua odotan jo. Ensi keväänä hyvästelen sen ryhmän itkien kevätjuhlassa. Se on elämää. Tietynlainen kiertokulku. Minulla on elämässäni edessä vielä aika monet kevätjuhlat. Onneksi on myös nenäliinapaketteja.

Olen päättänyt, etten enää hillitse itseäni tai kiellä itseltäni itkua kevätjuhlissa. Kyllä kevätjuhlissa saa itkeä ja liikuttua. Nuo pienet ihmiset ovat jokaisen kyyneleen arvoisia. Ihanaa, että saamme olla tukemassa kasvua ja ottamassa kiinni, kun horjahtaa. Rakkauttahan se itkukin on.

Ensi syksynä saattelemme koulutielle jo ihanan tokaluokkalaisen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *