Hyvät yksinhuoltajat,

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 yhden vanhemman perheitä on jo yli 20 % kaikista lapsiperheistä Suomessa. Teitä on paljon. Minun arjessanikin.

En ehkä kerro tätä teille tarpeeksi usein. En ehkä päiväkodin pihassa, kun haette lapsienne tehtyänne pitkän työpäivän päälle juoksuennätyksen ehtiäksenne päiväkodille ajoissa. En lähikaupan jonossa, kun opastatte lapsillenne käytöstapoja, joita isotkaan aikuiset eivät aina osaa. En täydessä ruuhkabussissa, kun lapsenne antavat paikan ikäihmiselle aikuisten vain tuijottaessa älypuhelimiaan. En kirjaston lastenkirjahyllyillä, kun opastatte muidenkin lapsia yhteisistä säännöistä. En oikeastaan lähes koskaan missään. Mutta sanonpa nyt.

Te teette mielettömän hyvää työtä. Te olette oikeita arjen supersankareita. Arvostan teitä ja kykyänne jaksaa.

Se, että te jaksatte joka päivä aamusta iltaan, öisinkin, ja kasvatatte pienistä ihmisistänne isoja, on hieno saavutus. Joskus väsyttää jokaista meistä, joskus voimat loppuvat, oma aika kiinnostaisi ja energiaa olisi ihana saada ainakin tupla-annos lisää, mutta te hoidatte koko sirkuksen yksin. Te, jos jotkut, ansaitsisitte palkinnon, pokaalin, minkä tahansa kunnianosoituksen, selkääntaputuksen, siitä, että te olette juuri te. Tai edes kiitoksen.